Uutiset

Eläkeliitto – eläkeläisten ääntä kuultava

Eläkeliiton liittovaltuusto esittää kannanotossaan huolensa siitä, että eläkeläisten ja lähitulevaisuudessa eläkkeelle jäävien ääntä ei kuulla hallituksen suunnitellessa eläkejärjestelmän uudistamista. Liittovaltuusto huomauttaa, että yksikään puolue ei etukäteen ilmoittanut vaaliohjelmassaan aikovansa uudistaa eläkejärjestelmän. Hallitusohjelmaan kuitenkin kirjattiin 1,6…

Lue lisää

Viking Line jatkaa Itämeren suojelun tukemista

Viking Line jatkaa Itämeren alueen ympäristötyön pitkäjänteistä tukemista. Tänäkin vuonna varustamo antaa merkittävän lahjoituksen kolmelle Itämerta ja sen saaristoluontoa suojelevalle organisaatiolle. Lahjoitusvarojen turvin tehdään muun muassa tieteellistä Itämeri-tutkimusta. Tänä vuonna Viking Line tukee rahallisesti ympäristöjärjestö…


Pakkanen vaarana – ole tarkkana

Pohjola Vakuutus korvaa joka talvi kymmeniä tuhansia euroja pakkasten aiheuttamia vahinkoja. Yleisin ja kallein vahinko on jäätymisen aiheuttama putkirikko. Pakkanen rikkoo myös vesiposteja ja vesimittareita. Kotitalouksien yleisimmät ja kustannuksiltaan suurimmat omaisuusvahingot ovat putkirikot, joita pakkanen…


Finnair maksoi 400 miljoonan euron lainan valtiolle

Finnair ja Suomen valtio allekirjoittivat maaliskuussa 2021 sopimuksen enintään 400 miljoonan euron hybridilainalimiitistä yhtiön tukemiseksi koronapandemian takia. Hybridilainainstrumentti muutettiin oman pääoman ehtoiseksi pääomalainaksi huhtikuussa 2022. Molemmilla järjestelyillä oli Euroopan komission kilpailuviranomaisen hyväksyntä Euroopan unionin valtiontukisäätelyn…


Julkisen sektorin tekniset pysyvään palkkakuoppaan

  KTK Tekniikan Asiantuntijoiden edustajakokous vastustaa Suomen hallituksen hallitusohjelmassaan tavoittelemia työelämän heikennyksiä. Erittäin huonoja muutosesityksiä ovat mm. vientivetoinen palkkamalli ja lakko-oikeuden rajaaminen. Hallitus pyrkii malliin, jossa vientialat määrittäisivät palkankorotusten yleisen linjan kaikille aloille. Tällöin rajoitettaisiin…


Tarjouskampanjat – jäitä hattuun

Pimeän vuodenajan tarjouskampanjat saattavat hämärtää käsitystä siitä, mitä elektroniikkaa, liittymiä tai oheispalveluja oikeastaan tarvitsee. Kun hintaa on tiputettu roimasti, voi tarpeettomankin hieno laite houkuttaa. Monen muun tuotteen kohdalla kuluttajat miettivät tarkemmin todellisia tarpeitaan ja ostoksen…


Lygg alkaa käyttää kestävää polttoainetta lennoillaan

Lyggistä tulee maailman ensimmäinen lentoalan toimija, joka ottaa käyttöön kestävän SAF-polttoaineen (sustainable aviation fuel) täysimääräisesti kaikilla lennoillaan. SAF on käytössä kaikilla Lyggin kautta varatuilla lennoilla ensi vuoden loppuun mennessä, jolloin asiakkaat hyötyvät päästövähennysvaikutuksesta 100-prosenttisesti. Kestävään…


Saimaan alue – kansainvälinen media ihastui!

Saimaan alue – kansainvälinen tunnettuus ja vetovoima ovat nousussa, Alueella vieraili Visit Saimaan kutsusta huhti-syyskuussa 55 kansainvälisen median edustajaa tai vaikuttajaa sekä 56 matkanjärjestäjää eri puolilta maailmaa. Vierailut poikivat runsaasti medianäkyvyyttä ja sijoituksia suosikkikohteiden listoilla…


Norwegian avaa 40 uutta reittiä Pohjoismaista

Norwegian avaa kaikkiaan 40 uutta reittiä Pohjoismaista kesäksi 2024. Helsinki-Vantaan lentoasemalta avautuu kaksi uutta reittiä – Milano ja Sofia. Myös muista Pohjoismaista lanseerataan useita uusia reittejä. Kesäkaudella 2024 Norwegian tarjoaa aiempaakin enemmän kohteita sekä loma-…


Silja Serenaden matkat perutaan – legionellabakteeri?

Artikkeli päivitetty 13.11.2023 Silja Serenade palaa Säännöllisen vedenlaadun tarkkailun yhteydessä Helsinki-Tukholma-reitin Silja Serenadella on todettu alustavissa tuloksissa laivan vesijärjestelmää raja-arvot ylittäviä pitoisuuksia, jotka legionellabakteeri voi aiheuttaa. Varotoimenpiteenä laivalle suoritetaan mittava vesijärjestelmän desinfiointi ja tehoklooraus Tukholmassa…