Turun Suurlähettiläät on akkreditoitu positiivisen, sielukkaan musiikin suurlähetystöön
Suurlähettiläät House of Olafissa 4.7.
Jussu Pöyhönen – laulu, kitara, Kari Hurri – alttosaksofoni, ohjelmointi, Jay Havanna – kitara, Anssi ”Andy” Saarnilehto – basso, Mikko Mäki – rummut, Kaappo Karvala – koskettimet, Pekka Vaaherkumpu – trumpetti, flyygelitorvi, Petri ”Spete” Viitala – tenorisaksofoni, Kimmo Taivalantti – perkussiot, Hanna Silander – taustalaulu, Lotta Svartsjö – taustalaulu.
Keikka-arvio
Ari Tiippana
House of Olafin kolmen illan keikkaputki huipentui lauantaina, kun Suurlähettiläät astelivat lavalle kello 21.05. Viimeisenä saapui yhtyeen keulahahmo, laulusolisti ja pääasiallinen biisinikkari Jussu Pöyhönen valkoisiin pukeutuneena, lierihattu rennosti takaraivolla. Turussa toimintansa 80-luvun lopulla nimellä Soulin Suurlähettiläät aloittanut poppoo lyhensi nimen pian pelkäksi Suurlähettilääksi, mutta alkuperäinen nimi antaa viitteen siitä, mihin yksitoistahenkisen yhtyeen juuret kurottuvat.
Suurlähettiläät keinuivat 90-luvulla Suomi-soulin aalloilla, jonka näkyvimmiksi tyrskyiksi nousivat traagisesti edesmennyt Aki Sirkesalo sekä edelleen genren lippua kantava Sami Saari. Soulvaikutteita, svengaavaa groovea ja melodista popia yhdistävän yhtyeen letkeä meininki on vedonnut jäyhiin suomalaisiinkin ja levyjä on myyty yli 170 000, joista esimerkiksi Kokoelmalevy myi kultaa ja platinaa.
Yhtye ehti lopettaa monen muun bändin tapaan jo pariinkin kertaan, mutta kokosi uudelleen rivinsä ja soittanut keikkoja harvakseltaan vuodesta 2018 lähtien. Tosin heinäkuulle on buukattu peräti kuusi keikkaa. Levytysrintamalla on sen sijaan vietetty hiljaiseloa, mutta keikkasuosioon se ei ole vaikuttanut.
Turun uurlähettiläät heittivät rennon keikan, joka upposi runsaslukuiseen yleisöön Suomen Turun Skuin jojoilla lastattu laiva Shanghain satamassa − useaan otteeseen. Yhtye oli vieraillut samassa paikassa pari vuotta aiemmin, mutta karismaattinen Pöyhönen kehui nyt olevan parempi meininki. Yleisö otti riemuiten kohteliaisuuden vastaan.
Sanoitukset ovat ajattomia kuin evakkoon paenneen karjalaismummon viisariton kaappikello. Elokuun 11. koittaa aina uudelleen ja uudelleen: Jossain joku sotii, joku kamaa puhaltaa, joku ketjuin lukoin suojaa pientä kotiaan, ja joku rahat käärii, toinen töitä tehdä saa, joku peloissansa häärii juoden rommitotiaan. Globaalit sanat tarkentuvat kuitenkin kertosäkeessä yksilöön ja ihmissuhteiden jatkuvasti vellovaan virtaan.
Ihmissuhteiden viidakossa liikutaan, muttei macheteveitsi kädessä, vaan eronkin voi kokea vain todeten, kuten Maailman laidalla: Miksi lähdin, en tiedä eikä kiinnostakaan, en jäänyt mä sua kaipaamaan.
Joskus ero odottaa jo kynnyksen takana, eikä lauluntekijä voi tapella aikaa vastaan: Kohta aamun koi, sut pesee vierestä pois, itsekseni vaivun uusintaan (Kuka voisi kellot seisauttaa). Biisin jälkeen tekstiin samaistunut nuori nainen heitti yläfemmat Pöyhösen kanssa.
Vaikka ihmissuhteiden fysiikka joskus kohtaakin, kemia ei aina. Sanoituksissa ei kuitenkaan rämmitä alakulon loputtomassa suossa, vaan suomalaista, synkkää sielunmaisemaa valaisee soul-musiikille ominainen lämpö ja positiivisuus. Arjen huumori ja itseironia kukkivat myös rakkauden rikkaruohoissa, nostalgiaa unohtamatta.
Gospel- ja R&B-juurista kasvaneelle soulille ominaista puhallinsektiota yhtyeessä edustivat mallikkaasti Pekka Vaaherkumpu, Petri ”Spete” Viitala ja Kari Hurri.
Jos ummisti silmänsä ja unohti Suomen kielen, tunsi jammailevansa New Orleansin Mardi Grasissa St. Charles Avenuella (miehen roolia muuttuvassa maailmassa etsivä, ironinen Mitä miehen tulee olla) lanteita keinutellen.
Suurlähettiläiden ilotteleva, saumatta yhteen soittava soul Machine rasvasi suomalaisten jäykät lanteet rentoon jammailuun. Jay Havannan kitaran tremoloefektit purivat, Anssi Saarilehdon basso jymähteli harmonista pohjaa ja Kimmo Taivalantti ja Mikko Mäki takasivat yhteisen grooven. Hanna Silanderin ja Lotta Svrtsjöön energistä tanssia, taustalaulua ja silmänruokaa unohtamatta. Mieleen tuli eittämättä Earth, Wind & Fire.
Omituisten otusten kerhon jälkeen Pöyhönen vaihtoi akustiseen kitaraan ja riisui paitansa paljastaen hihattoman t-paidan huokailujen saattelemana.
Paikoin jopa hurmoksellinen meno kiihtyi loppua kohti. Ensimmäinen encore, Jussu Pöyhösen ja Kari Hurrin käsialaa oleva herkkä Tyhjä taulu, antoi luvan hengähtää hetken. Akustinen tulkinta oli omistettu niin Pöyhösen maanantaina armeijan harmaisiin astuvalle pojalle kuten kaikille niille, joilla on jälkeläisiä:
Kuin niityn takiaiset villapaitaan tarttuu, kaikki kokemukset sun sielussasi karttuu, elämäsi öinä, tulevina päivinä, sun polkusi näyttää kuinka sinusta tulee sinä.
Kun tänään lähden päätti sielukkaan illan yleisön taputtaessa rytmikkäästi mukana: Kun tänään lähden, otan mukaan mitä tarvitsen, taivaalta tähden valitsen ja sitä seurailen”.