Scandinavian Music Group House of Olafissa 28.2.
Terhi Kokkonen, laulu, Joel Melasniemi, kitara, banjo, Antti Lehtinen, rummut, Oskari Halsti, bassokitara, Miikka Paatelainen, lap steel, Pauliina Kokkonen, taustalaulu, Miika Pylkkänen, koskettimet.
Yhtye soittaa ajatonta, melodista, kaihoisaa musiikkia, jonka purjeisiin eivät muoti-ilmiöt puhalla.
Teksti Ari Tiippana
Scandinavian Music Groupin juuret ovat kasvaneet syvällä Ultra Bran punamullassa, sillä kaikki yhtyeen alkuperäisjäsenet soittivat Ultra Brassa, joka perustettiin Suomen demokraattisen nuorisoliiton järjestämää laulukilpailua varten. Ensi vuonna jo neljännesvuosisadan ikään ehtinyt SMG erkautui kuitenkin alusta lähtien poliittisesti värittyneestä laululiikkeestä. Se alkoi liikkua koskettimineen alun kitararockista tarinalliseen, melodisen popin ja folkin symbioosissa – persoonallisesti, omaa tietä kulkien.
Lähes kaikista sävellyksistä vastaa kitaristi Joel Melasniemi ja sanoituksista laulaja Terhi Kokkonen. Kokkosen laululyriikka on usein ilmeisen omakohtaista, mutta laajenee yleisemmälle tasolle kuulijoiden samaistettaviksi. Kokkonen ei käytä perinteisiä riimejä ja tavutuksia, vaan keskittyy sisäiseen soinnukkuuteen ja kielikuviin. Ne toimivat myös sävelistä irrotettuna.
Scandinavian Music Group eli lyhyemmin SMG ei keikkaile hittikeula edellä vaan irtoaa sävelten aalloille fiilispurjeiden pullistellessa myötätuulessa. Hittejäkin toki kuultiin (mm. Hölmö rakkaus, Vieläkö soitan banjoa), mutta pääsääntöisesti S/V SMG seilasi seitsemän hengen miehistöllä vuosikertojen satamissa poimien laulun sieltä, toisen täältä.
S/V SMG lähti liikkeelle uusimmasta etapista, viime vuonna julkaistun pitkäsoiton Rakkaani singlelohkaisulla Me muistamme mitä rakastamme, kaihoisa kuvaus yhteen tulemisesta ja erosta: Joskus tulevaisuudessa me kohtaamme, me muistamme aamuyössä, mitä rakastamme.
Seuraavana kuultu erobiisi Balladi 1 yhdistelee metaforisia kielikuvia maan tasalla kulkeviin, hauskoihin mielikuviin: Kun on kännissä, väärissä juhlissa, kesä on kaikilla.
Lavan edessä ei tungeksittu, vaan yleisö oli levittäytynyt tasaisen hillitysti veturitallin laajalle lattialle. Välispiikkejä viljeltiin – varsinkin alkupuolella – hyvin niukasti, ensimmäinen kuultiin kolmannen kappaleen (Ei paniikkia) alussa, kun Terhi Kokkonen kuulutti:
– Hyvää iltaa, Savonlinna, viimeinkin!
SMG antoi välijorinoiden sijasta musiikin tarinoida, ja hyvin tarinoikin.
Alussa mainittua samaistuksen pintaa raavittiin Valmis-biisissä, joka vilisee tekoja, joita monet meistä haluaisivat tehdä, mutta eivät uskalla. Kriminaali lyriikka ummistaa säkin kiinni yllättäen rakkaudelliseen toteamukseen: Sitten olen valmis sinun pitää omanasi.
Tunnin verran liikuttiin lyyrisissä, kielikuvilla leikkivissä tunnelmissa yleisöön keinuessa S/V SMG:n musiikin mukana kuin laivan kannella. Dramaattisesti elehtivän Terhi Kokkosen ääni kaikui taipuisana, kuulaana, väliin nasaalina sisko Pauliinan antaessa vahvaa taustatukea. Yhtye on hitsautunut niin hyvin musiikilliseen saumaansa, ettei ketään musiikillista johtajaa, Joel Melasniemeä lukuun ottamatta, voi erikseen esille nostaa.
Ensimmäisen kerran tämä kulttuurivanhempien vesa tarttui banjoon haikeankauniissa erobiisissä Jäähyväiset: Ehkä yhteinen aikamme oli vain yksinäisyydestä syntynyt uni, katoava hetki entisen ja tulevan välissä.
Miksaus oli musiikillisesti pääsääntöisesti onnistunut, mutta ainakin itse en saanut paikoin yhtyeelle ominaisen tärkeistä sanoista selvää.
Kieltämättä alku tuntui hiukan tasapaksulta, mutta jotenkin odottelevalta tuntuva tunnelma vaihtui, kun Ylpeä sydän Joel Melasniemen kitaran johdattelemana kajahti ilmoille. Hienossa sanoituksessa kaikki kiteytyy Jos-sanan ympärille. Yleisökin tuntui heräävän talvihorroksesta ja antoi raikuvat aplodit.
Yleisön toivomuksesta kuultiin folk-sävytteinen, riehakas Kaunis Marjaana.
Selviä countryn sävyjä kuultiin seuraavassa kappaleessa Minä vihellän matkallani, jossa Melasniemen alkuviheltelyt loivat Hollywoodin kulta-ajan western-tunnelmaa.
Bluegrass-tunnelmia Melasniemen banjoineen puolestaan saatiin illan päättäneessä, Antti Lehtisen jykevän rumpukompin saattelemassa Vieläkö soitan banjoa.
Sen symbolinen lyriikka on allegorisesti ajankohtaisempi kuin sen kirjoittamisen aikaan: Metsä palaa rajan takana, minä vain nukun, aamulla kaduilla on savua, ja aurinko kutistuu, olkoonkin, että laulu taitaa olla kirjoitettu Karjalassa riehuvien metsäpalojen aikaan.
Biisiin liittyen: Kysyt olenko leikannut hiukseni, olenko muuttunut, vieläkö soitan banjoa, iltaisin pimeän jälkeen.
Useissa kulttuureissa vaimo leikkaa hiuksensa, kun mies kuolee, mutta yhtäältä tämä voi tapahtua tässä eron, suhteen kuoleman jälkeen.
Jokainen voi tulkita kuten haluaa.