Teksti: Ari Tiippana
Hengenvaarallisesti haavoittunut Mannerheim-ristin ritari nro 44, vänrikki Viljo Suokas häilyy kuoleman rajamailla, menettäen tajuntansa useaan kertaan.
Viimeisen kerran tajuihinsa tullessaan hän nostaa katseensa uskollisiin miehiinsä ja kuiskaa vaimeasti: ”Pojat, minä en jaksa. Ottakaa lakki päästänne ja lukekaa minulle Isä meidän.”
Karskit, kokeneet miehet täyttävät herkistyneenä pidetyn partiojohtajansa viimeisen toiveen. Aamukahdeksalta he hautaavat hänet kaatuneen männyn juurakon jättämään kuoppaan, täyttävät havuilla ja miinoittavat sen ympäristön. Sitä ennen he ovat irrottaneet tuntolevyn, jonka numerot 341757 taskussaan he aloittavat apeissa tunnelmissa matkan takaisin omien puolelle.
Se kuuluisa 11. hetki oli kokeneelle Suokkaalle kirjaimellisesti viimeinen, 11. kaukopartioretki vihollisen selustaan.
Vihollisen selustaan tehdyn retken piti kestää kymmenen päivää, mutta Suokas ei palannut koskaan takaisin. Hänet haudattiin vieraalle maalle Sekeen alueelle ”poissaolevana, kentälle jääneenä tai tuhoutuneena”.
Ylipäällikkö Gustaf Mannerheimin määräyksestä hänen ruumistaan yritettiin hakea omalle puolelle. Yritykset epäonnistuivat. Viimeisin etsintäretki tehtiin vielä vuonna 1990, turhaan.
Kuinka näin oli käynyt jo harjaantuneelle, mutta vasta 23-vuotiaalle kaukopartiomiehelle? Se selviää lopussa.
Jari Lappalaisen kirjoittama Kaukopartioritarin kohtalo on harvinaisen jännittävästi, realistisesti ja koskettavasti kirjoitettu, tosipohjainen sotaromaani. Lappalainen tuntee aihealueensa, sillä hän on työskennellyt ammattisotilaana Puolustusvoimissa yli 30 vuotta.
Lappalainen on tehnyt huolellista työtä. Lähdeaineet on täytynyt poimia useista lähteistä, sillä kaukopartioiden toimintaan liittyvät raportit tuhottiin sodan jälkeen.
Suokkaan kohtalo annetaan ymmärtää ainakin kirjan yhteenvedossa, joten alun paljastus ei siten jännitettä kadota tai kuuntelua häiritse. Itse asiassa Suokkaan kuoleman jälkeen seuraavat näet jännittävimmät tapahtumat, kun takaa-ajettu kaukopartio yrittää läpäistä venäläisjoukkojen tiiviin varmistuksen ja pujottelee kymmeniä kilometrejä vihollisen nenän alla palatakseen takaisin kenttävartioon.
Kuunnellun perusteella Suokas oli kylmän harkitseva johtaja, peloton, periksiantamaton, kaukopartiosotilaiden pyyteettä kunnioittama ja ehkä joskus hieman uhkarohkea, jopa rämäpäinen. Viime mainitut ominaisuudet muistuttavat toista Mannerheim-ristin ritaria, Lauri Törniä.
Kaukopartioritarin kohtalo ei siis ole elämäkerta, vaan kuvaus Viljo Suokkaan viimeiseksi jääneestä partiomatkasta.
Suokkaan sinänsä hyvin mielenkiintoista elämätarinaa ei siis tässä kerrota, sen voi halutessaan lukea useista eri lähteistä.
Lappalainen ikään kuin samaistuu partiossa sotilaiden silmiksi ja tarkoiksi korviksi, hajuaistit valppaina, kirjoittaen heidän kokemastaan. Tiivistyvät tunnelmat ja hien voi melkein haistaa. Antti Lang lukijana samaistuu niin ikään sissisodan ilmapiiriin.
Palatkaamme vielä tuon alussa kerrotun edeltäviin tapahtumiin.
Aamuneljältä miehet olivat panostaneet radan Lintujärven tasalla. Kaksi tuntia myöhemmin he aloittivat huolella valmistellun hyökkäyksen Sekeen lentokentän lähellä sijainneeseen vihollisen huoltotukikohtaan. Sen muonavarastoja oli tarkoitus käyttää edessä olevalle, noin 50 kilometrin mittaiselle paluumatkalle.
Suomalaisten 21-miehinen kaukopartio aloitti hävitystyönsä.
Viljo Suokas heitti erääseen rakennukseen kasapanoksen sijaan muutaman käsikranaatin. Räjähdysten jälkeen hän harppasi pelotta sisään. Puna-armeijan sotilas, joka oli onnistunut suojautumaan, kohotti kiväärin ja ampui uunin takaa Suokasta vatsaan. Luoti meni läpi palleasta ja repi ulos tullessaan ison palan selkääkin. Se oli shokki kaikille, mutta kaveria ei jätetty.
Miehet saivat Suokkaan ulos, sytyttivät rakennuksen ja kyhäsivät paarit. Kantovuoroja vaihdellen he lähtivät ärtyneen ja ärhäkän vihollisen takaa-ajamana kuljettamaan alaruumistaan halvaantunutta johtajaansa. Tarkoitus oli päästä muutaman kilometrin päässä olevalle lammelle, josta lentokone saisi haettua hänet hoitoon. Kammottavasti haavoittunut urho ei jaksanut kuitenkaan sinne asti.
Suokas siunattiin lopulta kentälle jääneenä Suojärven evankelisluterilaiselle hautausmaalle, joka jatkosodan jälkeen jäi Neuvostoliiton puolelle.
Viljo Suokkaan kuolemasta tulee tänä vuonna, 4.10 kuluneeksi 90 vuotta.
Jari Lappalainen: Kaukopartioritarin kohtalo. Ammattisotilaan otteella tehty kuvaus.
Kustantaja: Otava
Äänikirja, Boakbeat
Lukija: Antti Lang
Kesto 7 t 36 min
Julkaistu: 24.3.2023