Olavi Alakulppi – Marskin ritari, hiihdon maailmanmestari ja häikäilemätön sissi
Olavi Eelis Alakulppi syntyi 17. päivänä heinäkuuta 1915 Rovaniemen Saarenkylässä talollisen Eelis Heikki Alakulpin ja Senjan, sittemmin 12-henkiseen perheeseen. Olavi kiinnostui jo nuorena urheilusta. Perhe urheili kesät talvet.
Syvästi uskonnolliset vanhemmat pitivät urheilua parempana kuin joutenoloa. Näin hän sanojensa mukaan välttyi monelta pahalta ja kilpaili kaikissa lajeissa viisiottelusta suunnistukseen.
Talviurheilulajeista päälaji oli ensin mäkihyppy, mutta hiihto valikoitui Alakulpin ykköslajiksi. Zakopanen MM-kisoissa Puolassa Alakulppi voitti joukkuekultaa viestihiihdossa 19.2 1939.
Sodan jälkeen hän voitti vielä Yhdysvaltain hiihtomestaruuksia vuosina 1949–1950.
Suomen kohtalonpäivä 30.11 1939 koitti myös lahjakkaan nuorukaisen urheilu-uran kohtaloksi. Hiihtotaidosta ja -kunnosta oli kuitenkin hyötyä myöhemmin sissiluutnantin jahdatessa Lapin raukkamaisesti siviilikyliin hyökänneitä neuvostopartisaaneja Erillisosasto Saun riveissä.
Lappiin puna-armeija yritti talvisodan alussa yhden divisioonan voimin Petsamossa ja kahdella divisioonalla Sallan suunnassa. Tulikasteensa älykkääksi ja hyväkuntoiseksi havaittu nuorukainen sai itsenäisyyspäivänä vuorokauden kestäneessä Kuolajärven taistelussa.
Hän sai komennuksen vuoden 1940 alussa sissikurssille, jonka jälkeen hänet siirrettiin Lapin rajavartioston muodostamaan Jalkaväkirykmentti 31:een. Vääpeliksi hänet ylennettiin 15.1.1940.
Kuukautta myöhemmin Alakulpin 50-henkinen osasto teki vastaiskun etenevää vihollispataljoonaa vastaan. Häikäilemättä osasto tunkeutui vihollisen linjaan, mutta lyötiin takaisin. Alakulppi teki joukkonsa rippeillä uuden iskun ja toi haavoittuneet ja kaatuneet pois.
Moskovan rauhansopimus päätti myös Alakulpin sodan 13.3
Talvisodan jälkeen Alakulppi komennettiin silloisen Upseerikoulun, 46. kurssille.
Jatkosota syttyi 25. 6. 1941. Vänrikki Alakulppi sai komentoonsa 12. prikaatin jääkärijoukkueen.
Elokuun lopulla 1941 Alakulppi hyökkäsi yhdeksän miehen osastolla Sallasta Alakurttiin johtavan tien lähettyvillä vihollisen varastoalueelle. Alakulpin johdolla miehet tuhosivat kuusi vihollisen korsua miehistöineen käsikranaateilla ja pistooleilla. Saaliiksi jäi kymmenen autoa, kuusi hevosta sekä vihollisen pioneeripataljoonan materiaali- ja elintarvikevarastot.
Olavi Alakulppi saavutti pian mainetta häikäilemättömänä taistelijana. Hänellä oli merkillinen lahjakkuus, taito löytää vihollisen linjoista heikot kohdat ja myös selkeä näkemys siitä, mistä vihollinen yrittää hyökätä.
Marraskuun 11. päivänä Alakulppi tunkeutui jääkärijoukkueensa kanssa Ala-Vilmajoella vihollisen vahvasti miinoittamaan etumaastoon. Alakulppi hyökkäyksen kärkenä iski ankaraa tulta vastaan vihollisen korsuille. Hän tuhosi henkilökohtaisesti käsikranaateilla ja polttopulloilla kaksi suurta viholliskorsua miehistöineen.
Heinäkuussa 1942 luutnantiksi ylennetty Olavi Alakulppi nimitettiin Mannerheim-ristin ritariksi. Ritarina hän poseeraa saman vuoden jouluna Urheilijan Joulu -lehden (Suomen Urheilulehti nro 47) kansikuvassa.
5.4. 1944. Alakulppi makaa vakavasti haavoittuneena kenttäsairaalassa jossain Pohjois-Suomessa. Saksalainen kenraalieversti laskee kunniamerkin suomalaisupseerin rinnalle.
Edellispäivän rajussa hyökkäyksessä kymmeniä suomalaisia sotilaita on kaatunut, heidän joukossaan neljä upseeria. Kaksi saksalaista komppaniaa, sen sijaan olisivat noudattaneet hyökkäyskäskyä, olivat vetäytyneet.
Haavoittuneen upseerin mielessä pyöri vain yksi kysymys: Miksi?
Viikon kuluttua kenraalin adjutantti ilmoittaa suomalaiskapteenille, että saksalaiskomppanioiden päälliköitä on kuulusteltu – heidät on ammuttu aamunkoitteessa.
Mitä on tapahtunut?
Edellisenä päivänä vihollinen oli jälleen kerran kokeillut suomalaissaksalaisten joukkojen linjojen pitävyyttä Lapissa. Alakulppi oli saanut käskyn käydä vastahyökkäykseen.
Hänellä oli, kiilana keskustassa, käytössään suomalainen komppania ja molemmilla sivustoilla saksalaiset SS-jääkärikomppaniat. Hyökkäys alkoi sakeassa lumipyryssä.
Alakulppi hyökkäsi suomalaisen komppanian etunenässä ja eteni toista kilometriä vihollisen linjojen taakse. Molemmat saksalaiskomppaniat sen sijaan jäivät paikoilleen. Alakulpin komppania jäi rajussa taistelussa saarroksiin. Hän lähetti saksalaisille ehdottoman käskyn jatkaa hyökkäystä. Sen sijaan saksalaiset vetäytyivät.
Alakulpin komppania onnistui torjumaan ensimmäisen vastahyökkäyksen, mutta toisen vihollisen iskun aikana Alakulppi joutui rajuun lähitaisteluun. Hän suistui vihollisen konekivääripesäkkeen eteen käsivarsi läpiammuttuna ja lonkka luotisuihkun repimänä. Taistelulähetit Hepoaho ja Pirttimaa vetivät päällikkönsä luodeilta suojaan.
Taistelu päättyi lopulta suomalaisten voittoon luutnantti Pauli Niemen johdolla.
Joulukuun 19. päivän vastaisena yönä Alakulppi pääsi 30-miehisen vihollispartion jäljille. Se oli jo paluumatkalla, ja hiihtivät tulolatuaan. Hän hiihti miestensä kanssa niiden ohi, ja eteen väijyksiin. Kun ketään ei kuulunut ,Alakulppi lähti yksin heitä vastaan ottaakseen selvän, vieläkö nämä seuraavat jälkiä.
Viholliset olivat pysähtyneet tauolle erään kumpareen taakse, eikä nähnyt heitä, vaan hiihti suoraan syliin. Seurasi raivokas taistelu. Alakulpin konepistooliin tuli häiriö, mutta välimatka oli niin lyhyt, ettei hän voinut perääntyä. Kuusi vihollista ampaisi Alakulpin kimppuun, tämä jäi alimmaiseksi.
Taistelulähetti Hepoaho kuuli hengestään kamppailevan Alakulpin avunhuudot. Hänen konepistoolinsa toimi, mutta pimeässä tämä oli tappaa Alakulpinkin.
Kun Alakulppi pääsi kuolleiden vihollisten alta pois, hän huomasi, että oikeasta kädestä oli purtu irti keskisormi ja nimetön. Haavat eivät myöhemmin tahtoneet parantua.
31-miehisestä vihollispartiosta ei palannut omalle puolelleen ainoatakaan. Alakulpin osastosta kuusi miestä haavoittui.
Taitavana partisaanien jäljittäjänä tunnetun sissin Seitajärven verilöyly jäi kaivelemaan lähtemättömästi Alakulpin mieleen.
Aamuyöllä 7. heinäkuuta 48 partisaanin vahvuinen osasto hyökkäsi nukkuvaan, Savukosken Seitajärven kylään. Piiloon menneitä ihmisiä partisaanit houkuttelivat esiin lupaamalla suomeksi, ettei näille tehdä pahaa. Antautuneet kyläläiset partisaanit ottivat mukaansa.
Alakulppi joukkoineen ehti ensimmäisenä paikalle. Häntä kohtasi lohduton näky: talot oli poltettu ja läheisellä metsäaukiolla painajainen paheni, puolialastomiksi riisutut kyläläiset makasivat liikkumattomina, monet raiskattuina. Nuori Mirja Arajärvi oli ainoa hengissä selvinnyt, rintaan osuneista pistimien iskuista huolimatta.
Osasto Sau sai kontaktin partisaanien jälkijoukkoihin. Taisteluita käytiin aamuyöhön saakka. Suomalaiset ampuivat 33 partisaania, mutta loput pääsivät pakenemaan Kemijoen yli, jälkiä jättämättä.
Vain kolme päivää aiemmin partisaanit olivat ampuneet Alakulpin kuorma-autonkuljettajana toimineen Toivo-veljen Jäämerentiellä. Äiti menehtyi sydän murtuneena seuraavana päivänä.
Alakulppi yritti turhaan saada YK:n sotarikoksia tutkivaa komissiota puuttumaan Seitajärven tapahtumiin. Neuvostoliitto epäili, että Alakulppi ei olisi koskaan ollutkaan Suomen armeijassa. Suomen YK-lähettiläs ei uskaltanut sanoa mitään.
Jos Alakulpin vaiheet olivat kiinnostavia sodassa, tavattoman kiinnostavia ne olivat myös sodan jälkeen.
Sodan jälkeen Olavi Alakulppi joutui monien muiden upseerien tavoin pidätetyksi punaisen Valtiollisen poliisin toimesta, asekätkennästä epäiltynä. Teeskenneltyään hammassärkyä hän tyrmäsi saattamaan asetetut vartijansa Tuomiokirkon luona Oulussa ja pakeni Ruotsiin, josta Marttisen miehiksi kutsutun joukon kanssa pakomatka jatkui juonikkaasti Yhdysvaltoihin. Siellä miehet pääsivät talvisodankäynnin kouluttajiksi.
Muistot Suomesta painoivat silti raskaana. Ruotsissa hänen muukalaispassiinsa oli kansallisuudeksi merkitty stateless, isänmaaton – isänmaalliselle miehelle.
Yhdysvalloissa Alakulppi rakensi ex-vänrikki Juho Anttilan johdolla Yhdysvaltain armeijan ensimmäisen mallikappaleen ahkiosta ja iglun, joka hyväksyttiin massatuotantoon Korean sodan aikana. Siinä sivussa syntyi kenttäkirves, vesuri ja pokasaha, jotka pääsivät tuotantoon vuonna 1950.
Korean sodassa monesti palkittu Alakulppi välitti kenraalinsa viestit suomeksi, salakielellä, jota kiinalaiset eivät pystyneet murtamaan.
Korean taisteluista ja toiminnasta Squaw Valleyn vuoden 1960 talviolympialaisten järjestelykomiteassa, traagisista henkilökohtaisista menetyksistä ja muusta voi kuunnella lisää. Kannattaa!
Olavi Alakulppi kuoli nukkuessaan 18.8 1990. Hänet on haudattu Washingtoniin Veteraanien hautausmaalle.
Olavi Alakulpin elämäkerta on harvinaisen vetävästi ja mielenkiintoisesti kirjoitettu ja kerrottu. Harri Heikkilän miehekäs ääni sopii hyvin aiheeseen.
Kari Kallonen: Olavi Alakulppi – Sissiluutnantti
Kustantaja: Lind & Co.
Äänikirja Supla+, Kesto 6 t 40 min
Lukija: Harri Heikkilä
Julkaistu: 3.10.2022
Teksti: Ari Tiippana