Rukajärven komentaja ja erämies Erkki Raappana oli legendaarinen korpisoturi
Marskin Korpidivisioona, (Suomen armeijan 14. divisioona) on heinäkuussa vuonna 1941 vallannut Repolan. Edessä päilyy pitkä, paikoitellen kapea Lieksanjärvi, jonka itäpuolella väijyy vihollinen.
Divisioonan komentaja, eversti Erkki Raappana, tiedustelee ratsain tuota maastoa, vihollisen selän takana. Korpimaita iät kolunnut Raappana valmistelee operaation huolella. Muutamaa päivää myöhemmin, heinäkuun loppupuolella, hän toteuttaa hurjan suunnitelmansa: joukot eivät kierrä järveä, vaan ylittävät sen uskaliaasti Virtain kapeikon sillan kautta, vieläpä monen pataljoonan voimin.
Näin alkaa yksi Rukajärven suunnan huikeimmista ja röyhkeimmistä koukkausoperaatioista – keskellä kirkasta päivää. Kuinka kävi, selviää myöhemmin,
Erkki Johannes Raappana syntyi 2.6. 1893 Oulujoella syvästi uskonnollisena pidetyn asianajaja Juho Raappanan ja Maria Lovisa Steniuksen perheen esikoisena. Isä Juho oli oululaisen sanomalehti Kalevan perustaja ja lehden ensimmäinen päätoimittaja.
Raappana kävi Oulun Klassillista Lyseota, Kemin Yhteiskoulua ja Oulun Reaalilyseota, mutta vilkas poika reputti ylioppilaskirjoituksissa 1915. Niinpä hän päätti liittyä Saksan jääkäriliikkeeseen.
Jo pääsy Kemiin osoittautui mutkikkaaksi, jossa vastassa odotti sankoin joukoin santarmeja ja poliiseja. Kekseliäs Raappana johdatti viiden hengen porukan venäläispartioita väistellen jäätä pitkin Ruotsiin. Matka jatkui Saksan Lockstedtiin. Siellä hän osallistui Kuninkaallisen Preussin jääkäripataljoona 27:n riveissä Misse-joen, Riianlahden ja Aa-joen taisteluihin keisarillista Venäjää vastaan.
Mielenkiintoista sinänsä, vihollisina taistelivat muiden muassa Raappanan tuleva ylipäällikkö ja ystävä, venäläisen ratsuväen kenraali Carl Gustaf Emil Mannerheim ja myöhempi aseveli, eversti Kaarle Wilkama.
Raappana ylennettiin Hilfsgruppenführeriksi vuoden 1916 lokakuussa ja sai ratsujääkärikoulutuksen pataljoonan ratsuosastossa Abteilung Jäger zu Pferde Köninglich Preussisches Jäger-Bataillon N:o 27.
Luutnantiksi ylennetty Jäger zu Pferde Raappana saapui Vaasaan helmikuussa vuonna 1918.
Punaisten kukistamiseen Raappana osallistui saksalaisen everstin Eduard Ausfeldtin osastossa Karjalan rintamalla.
Raappana nimitettiin Joensuun rajavartioston komentajaksi ja rajakomendantiksi vuoden 1921 elokuussa. Hänet ylennettiin majuriksi vuonna 1925 ja sotakorkeakoulun komentajakurssin jälkeen everstiluutnantiksi vuonna 1928, vasta 35-vuotiaana.
Raappana kulki mielellään maastossa, painotti miehilleen sen tuntemusta ja oli erittäin taitava erämies. Ensimmäisellä rajamatkallaan hän tutustui Vuottoniemellä seudun kuuluisaan metsästäjään Feodor Maksimaiseen, josta tuli korpikenraalin elinikäinen ystävä.
Maksimainen piirsi savukelaatikon kanteen kartan silloin epämääräisestä itärajasta sekä sen tärkeimmät kiintopisteet. Raappanasta ja Maksimaisesta tuli elinikäiset ystävykset.
Talvisotatoimikunnan puheenjohtajana Raappana kehitti yhteisvoimin armeijalle purilaita ja ahkioita sekä telttoja, kamiinoita, vaatetusta ja jalkineita. Tuloksena syntyi vuonna 1928 armeijan Talvisotakäsikirja.
Talvisota kolkutti hyisellä nyrkillä jo ovea. Everstiksi ylennetty Raappana nimitettiin Pohjois-Karjalan ryhmän komentajaksi Lieksa-Kuhmo rintamaosan puolustukseen. Miesten varustustaso oli surkea: ei aseita, ei vaatteita, muista varusteista puhumattakaan.
Raappana teki radikaalin liikkeen. Hän riisui suojeluskunnan aseista ottaen ne omien joukkojensa käyttöön. Lieksan kauppaliikkeistä Raappana takavarikoi muut mahdolliset varusteet.
Omalla kustannuksellaan hän hankki saksalaisen panssarikenraalin Erwin Rommelin teoksia Jalkaväki hyökkää – ja marraskuun 30. päivänä1939 Neuvostoliitto hyökkäsi.
Raappanan ”korpidivisioona”
Korpikenraali Raappana loi maineensa talvisodan ja jatkosodan hyökkäysvaiheen aikana. Hän käytti ansiokkaasti ja älykkäästi mottitaktiikkaa jo talvisodan aikana Lieksan suunnalla. Jatkosodan hyökkäysvaiheessa Raappanan ”korpidivisioona” eteni aina Rukajärvelle saakka, 70 kilometrin päähän Muurmannin radasta.
Hyökkäysvaiheen ansioistaan Raappana nimitettiin kolmantena sotilaana Mannerheim-ristin ritariksi jo elokuun 1941 alussa panssarieversti Ruben Laguksen ja kenraalimajuri Paavo Talvelan jälkeen.
Erityisen mielenkiinnon ansaitsee Ilomantsin mottitaistelu heinäkuussa 1944, josta vaiettiin aina vuoteen 1952, jolloin asia tuli ilmi Mannerheimin muistelmissa – jo haudan takaa.
Erämaan kettu otti Ryhmä Raappanan joukot komentoonsa 26. heinäkuuta 1944. Ilomantsin suunnassa vihollisen 176. ja 289. divisioonat olivat edenneet niin, että hyökkäys uhkasi Raappanan divisioonan ja Aunuksen ryhmän selustaa. Jos puna-armeija saavuttaisi Joensuun rautatien, koko Suomi olisi vaarassa.
Hän antoi neuvostodivisioonien edetä korvessa syvemmälle kohti Ilomantsia, kunnes heinäkuun lopussa hänen joukkonsa lähtivät vastahyökkäykseen. Neuvostodivisioonat saarrettiin kaksinkertaisella ja kaksipuolisella saarrostuksella omiksi moteikseen. Samanaikaisesti divisioonan selustayhteydet katkaistiin Luovejoella.
Mottimestarin joukot pilkkoivat ammattilaisten lailla motteja, ja toinen neuvostodivisioonista tuhoutui lähes täysin paikalle lähetetyistä merijalkaväen apuvoimista huolimatta. Osa toisesta divisioonasta onnistui murtautumaan ulos moteista. Raappanan miehet jatkoivat takaa-ajoa, mutta parin viikon taistelujen jälkeen rintamatilanne vakiintui Karjalnakaanaksen ja Aunuksen jälkeen myös Ilomantsin suunnalla.
Vanha mottimestari oli antanut viholliselle viimeisen oppituntinsa.
Mainio tarinankertoja
Raappanalle esitettiin Ilomantsin mottitaisteluista toista Mannerheim-ristiä, mutta sitä hänelle ei myönnetty, vaikka Risto Rytin tilalle presidentiksi valittu marsalkka Mannerheim arvosti korpikenraalinsa saavutusta.
Taistelulla oli suuri merkitys psykologisesti, sillä Aunus ja Karjalan kannas oli jouduttu luovuttamaan puna-armeijan painostuksen edessä.
Mainiona tarinakertojana tunnetun Raappanan erämiestarinat saavat myös ansaitun osansa, sillä erämaatuntemus liittyi olennaisena osana sotilasuraan.
Siviilielämästä kerrotaan vähän, mutta metsästys ja palkittu koiraharrastus saavat ison siivun. Karjalan karhukoira pelastettiin rotuna sukupuutolta Raappanan käynnistämän jalostustyön tuloksena.
Sodan jälkeen Raappana raahattiin sotasyyllisten joukkoon ainoana kenraalina. Voittajien edessä nöyristelevä Punainen Valpo totesi kahdeksan kuukauden vankeuden jälkeen sotasankarin syyttömäksi. Hänet erotettiin kuitenkin palveluksesta ”yleisen edun vuoksi.” Eläkepäiviä värittivät metsästys ja koiraharrastus, joskin vaikea sairaus pysäytti välillä.
Sairauden myötä ahdistunut Raappana alkoi tutkia Raamattua uudelleen poikavuosiensa jälkeen ja kohtasi Luojansa vuonna 1962.
Entä miten kävi Lieksanjärvellä?
Lieksanjärven ylityksen teki mahdolliseksi se, että Virtain kapeikon itärannalle oli saatu sillanpääasema, joka esti vihollisen tähystyksen sillalle. Melun vähentämiseksi silta peitettiin turpeella.
Vihollisen harhauttamiseksi komennettiin kokonainen komppania ajoneuvoineen marssimaan edes takaisin toisella suunnalla, josta syntyi melua ja pölyä. Myöhemmin saadut sotavangit kertoivat harhautuksen onnistuneen täydellisesti.
Raappanan edesottamuksista lisää voi kuunnella lisää ja yksityiskohtaisemmin Robert Brantbergin elävästi kirjoitetussa elämänkerrassa, jossa luodaan ”suurta kuvaa” taistelutilanteista, myös venäläiskomentajien silmin.
Mitä tapahtui esimerkiksi Raappanan Mannerheimin 75-vuotispäiville rakennuttamalle, Repolan Lieksanjärven rannalle rakennetun metsästysmajalle tai kenraalin orvoksi jääneelle karhunpennulle, Mesikkäälle, joka toimitti komentopaikan vartiomiehen virkaa?
Jarkko Pajunen lukee erinomaisen sujuvasti ja elävästi.
Teksti: Ari Tiippana
Robert Brantberg: Korpikenraali – Rukajärven komentaja ja erämies Erkki Raappana
Kustantaja: Tammi
Äänikirja, Kesto: 9 t 11 min.
Lukija: Jarkko Pajunen