Raskaan sarjan mestarit areenalla
Marko Hietalan levynjulkistamiskeikka sai innostuneen vastaanoton.
Marko Hietala House of Olafissa 13.2. 2025
Keikka-arvio
Ari Tiippana
Marko Hietala (laulu ja basso), Tuomas Wäinölä (kitara, taustalaulu), Robert Engstrand (koskettimet, taustalaulu), Anssi Nykänen (rummut, Noora Louhimo (laulu).
Suomalaisen heavyn uranuurtajiin kuuluvan Tarotin perustaja ja ex-Nightwish Marko Hietala on parhaillaan tiukalla, kuusi keikkaa käsittävällä levynjulkistamiskiertueella. Se alkoi perjantaina 7.2. Lahdesta ja päättyy 15.2. Turkuun.
Torstaina oli vuorossa House of Olaf, jossa arki-illasta ja aikaisesta ajankohdasta (klo 19.30) oli yllättävän suuri joukko huojumassa ja heiluttamassa käsiä, lähemmäs neljäsataa henkeä. Musiikin lisäksi se sai ajallisesti haluamansa, sillä keikka kesti yli kaksi tuntia, runttausta alusta loppuun.
Raskaan sarjan, monissa nuottiliemissä keitetyn bändin (kitaristi Tuomas Wäinölä, rumpali Anssi Nykänen ja kosketinsoittaja Robert Engstrand) riveihin oli saatu vahvistukseksi myös Battle Beast -solisti Noora Louhimo.
Illan käynnisti täsmällisesti ajallaan kauhuromanttinen Frankenstein’s Wife, jota seurasi kuolemattomasta kapinallisesta kertova Rebel of the North sekä monimerkityksinen Proud Whore, kaikki uudelta levyltä.
Seuraavaksi siirryttiin suomen kieleen. Tunteikas Isäni ääni lienee Hietalan ensimmäisen levyn (Mustan sydämen rovio) tunnetuin kappale.
Alussa lauluääni tuntui tukkoiselta ja epäselvältä, mutta äänentoisto parani melko pian. Tunnelmakin oli aluksi hiukan jähmeää, mutta relaksoitui musiikin mukana.
Yksi syy Hietalan nykyiseen suosioon uuden levyn lisäksi on varmasti myös Vain elämää -ohjelma, jossa Hietala paljastui varsin monipuoliseksi laulujen tulkiksi.
Näistä esimerkkinä Nykäsen rumpukompilla käynnistynyt, Wäinölän helisevällä kitaralla jatkunut, jykevämpi versio Hectorin biisistä Olet lehdetön puu. Yllätysvedoksi voisi sanoa Hanna Pakarisen Mörkö Mainio -biisiä, sekin samaisesta ohjelmasta.
Nimekäs taustaorkesteri oli huikeassa vedossa. Wäinölän sähkökitaroista löytyi raikkaita irkkuvivahteita (The Dragon Must Die) ja akustisesta herkkiä balladisävyjä (Two Soldiers), mutta suurelta osin hän piiskasi kitaraansa laukkaan kuin Ilmestyskirjan ratsastaja hallavaa hevostaan. Nykänen takoi kuin nuoruutensa päivinä ja bassorumpu sai Hietalan basson kanssa suojakaiteen värähtelemään. Engstrand loihti koskettimistaan mitä ihmeellisempiä sävyjä ja oli Lucky Luken tapaan varjoaan nopeampi.
Ulkomusiikillisesti habituksineen Wäinölä muistutti viiksineen nuorempaa Richie Blackmorea, Hietala hurjaa, texasilaista albiinokitaristi Johnny Winteriä, Engstrand oli yhdistelmä huiveineen Steven Van Zandtia ja polvihousuineen ja AC/DC:n Angus Youngia ja kannujensa taakse piiloutunut Nykänen ZZ Topin Billy Gibbonsia.
Hallavan hevosen varsat dinosauruksen kokemuksella ja viisaudella.
Noora Louhimo astui lavalle reilun tunnin kuluttua kuin vaalea viikinkikuningatar, ilman sarvia. Seurasi historiaosuus 40 vuotta noin kahdeksassa minuutissa, jossa viitattiin niin Tarotiin kuin Nightwishiin.
Duo Hietala-Louhimo esittämä Nightwish-potpuri, kuten pätkiä Nemosta, The Islanderista sekä Weak Fantasystä, sytytti yleisön teemalla Bensaa liekkeihin.
Janis Joplinin ja Ann Wilsonin äänihuulilla liikkuva Louhimo maalaa heavyääniä isolla siveltimellä ja kuluu ehdottomaan laulajien metallieliittiin, vaikkei aivan hurjinta skaalaa esittänytkään.
Hietalan ääni on kestänyt hyvin ja uuden levyn progepituiset biisit ovat kansainvälistä tasoa, kuten nimibiisi Roses from the Deep.
Encorena tarjoiltiin Black Sabbathin toisen albumin Paranoid avausraita War Pigs. Wäinölän raskaalla riffillä käynnistynyt, Vietnamin sotaan viittaavaa runttausta tuskin olisi Black Sabbathkaan paremmin vetänyt – ainakaan nykykunnossa.
Wäinölän akustisen säestyksellä esitetty kaunis balladi Truth Shall Set You Free rauhoitti sotaisan myrskyn ja sulki rauhaisasti tuhdin musiikkipaketin:
I wish you would find your truth, but it’s up to you
I’m grateful for the pain, it says we’re alive.
Tämän jälkeen on turha puhua Hietalasta ex-Nightwishinä – vaikka se varjon lailla seuraakin – sillä ensi vuonna 60 täyttävä suomalaisen heavyn dinosaurus seisoo tiukasti omilla jaloillaan.