Voi hyvät hyssykät!
Mariska House of Olafissa 18.4.
Mariska: (laulu), Varre Vartiainen (kitara), Janne ”Burton” Puurtinen (koskettimet), Harri Rantanen (basso) ja Juha Räsänen (rummut).
Ari Tiippana
Ensimmäisen kerran Parikkalaa toisena kotinaan pitävä Mariska villitsi House of Olafissa kaksi ja puoli vuotta sitten. Sen jälkeen hän on kirjoittanut uusia lauluja itselleen ja toisille, saanut 2024 Juha Vainio -sanoittajapalkinnon sekä Iskelmä-Finlandian.
Parhaillaan meneillään on 18 keikkaa käsittävä levynjulkistamiskiertue, joka huipentuu Olavinlinnaan 29.8.
Uudelta pitkäsoitolta 10 kuultiin puolenkymmentä biisiä, popista mariskamaiseen iskelmään, jotka oli ripoteltu sopivasti vanhan tuotannon joukkoon.
Mukana bailasi ja hoilasi ajankohtaan nähden mukavasti yleisöä, yli 300.
On harvoja artisteja, jotka kuulostavat paremmilta lavalla kuin levyllä, kuten Erja Lyytinen, Tuure Kilpeläinen ja Ilta. Mariska on yksi niistä.
Lahjakas, kiinnostava ja heittäytyvä sanataituri ei pettänyt nytkään naisvaltaisen katsomon odotuksia. Laulajana hän on moni-ilmeisempi ja -puolisempi kuin useimmat nykynaislaulajat. Toisaalta on sanottava, että Mariska on sulavampi laula-lauluntekijänä kuin välispiikeissään.
Ainakin aluksi laulu tuntui jäävän hukkuvan osin musisointiin, mutta lauluääni saatiin paremmin pintaan parin biisin jälkeen. Muuten instrumentit erottuivat selkeästi.
Tunnelma oli raamatulliseen ajankohtaan nähden rento ja hyväntuulinen, vaikkei aivan riehakkuuden riemuportailla asteltukaan.
Taustaorkesteri oli uusittu sitten ensi visiitin. Ainoastaan basisti Harri Rantanen oli pitänyt paikkansa rivissä, mutta vaihdokit olivat osaavimmasta päästä, kuten HIM-yhtyeen pitkäaikaisena kosketinsoittaja, Esa Kotilaisen nuoruuden habituksen omaava Janne ”Burton” Puurtinen. Taituri jäi kuitenkin syntikkamattoineen pitkälti taustalle.
Sen sijaan jazz- ja progetaustainen, Sleeppareiden ja Leningrad Cowboysin kitaristi Varre Vartiainen antoi kitaran laulaa sydämen kyllyydestä (Hautaa muut, Liekki on sammunut). Lukemattomissa kokoonpanoissa esiintynyt rytmi-ihme Juha Räsänen paukutti kannuja kuin intohimoinen musiikinopettaja konsanaan.
Vauhdikas ilta avautui lyriikaltaan lähes psykedeelisin värein uuden levyn avausbiisillä Pidän sulle paikkaa, jota seurasi tarttuvine kertosäkeineen ja lallatteluineen Terveisin Doris. Musiikillisia muistumia siitä, miksi J. Karjalaisen Doris lähti.
Uudelta levyltä kuultiin tämän jälkeen kahden erilaisen ihmisen suhteen karilleajo Jätä mut ja värikäs katumuspoppi Likimain.
Seuraava, Murha, oli Rantasen jykevän bassointron kautta siirtymä vuoteen 2004 albumille Memento mori ja Vartiaisen kitara mourusi kuin kollit keväällä.
Kuten tunnettua, Mariskan sävel/sanakynästä on lähtenyt hienoja biisejä myös muille artisteilla, kuten esimerkiksi kuultu Anna Puun kaunis ja simppeli Mestaripiirros, ihmisen ylistys, joka kohottaa samalla katseen ihmistä suurempaan.
Katkeransuloinen Hautaa mut on hyvä esimerkki siitä, jos sanoja ei kuuntele, se on yhtä lailla väärin ymmärretty kuin Hassisen Koneen Rappiolla tai Hectorin Juodaan viinaa.
Mielenkiintoinen yhteensattuma pitkäperjantaiksi oli Pahat sudet -yhteen aikalaisen Liekin paradoksaalinen alku: Tähän loppuu ikuisuus, tänä perjantaina. Me rakkaus pannaan hautaan, vaik sen piti jatkuu aina. Tässä on maaliviiva ja sivu viimeinen.
Musiikkiuran alkupuolelta esimerkkinä voi mainita Entiselle, reippaassa reggae-rap-humppapoljennossa kulkenut erokirje exälle sekä yleisöä hauskuttanut Vain elämää tuotos, estoton räppi Mariskalaatio. Voi hyvät hyssykät!
Tietenkin kuultiin hitit, levytystä iskevämpi Suloinen myrkynkeittäjä, Kukkurukuu ja tietenkin Pahuus on saapunut Parikkalaan. Kaikki keräsivät raikuvat aplodit, varsinkin viime mainittu, usean parikkalalaisen voimin.
Lopussa räpättin reippaasti, mutta pitkäperjantain ilta naulittiin seesteisiin, mutta melankolisiin, ajatusta herättäviin tunnelmiin (Elämä ilman sinua):
Voiko elämäksi kutsua sitä, Silloin pimeään portti on avoin, Kun et mun vierellä enää hengitä.