Viime vuonna julkaistu Eurooppaan suuntaavan automatkailijan tärkein apu, Autoillen Euroopassa -kirja, myytiin nopeasti loppuun. Nyt kirjasta on ilmestynyt uusi painos, jossa on runsaasti päivitettyä tietoa muun muassa ympäristövyöhykkeistä ja tiemaksuista.
Autoliitto on julkaissut ulkomaille matkustavia automatkailijoita varten tehtyä opaskirjaa jo vuodesta 1965 lähtien. Autoillen Euroopassa -kirja helpottaa automatkan suunnittelua sekä toimii matkan aikana erinomaisena oppaana, josta on helppo tarkistaa kunkin maan määräyksiä ja erityispiirteitä autoilijan kannalta. Viime vuonna julkaistu uusi Autoillen Euroopassa kirja myytiin loppuun ja nyt kirjasta ilmestyy uusittu painos, jossa on päivitetyt tiedot ympäristövyöhykkeistä ja tiemaksuista. Lisäksi sähköautoilijoita varten on päivitetty heitä koskevat suosituimpien matkailumaiden tiedot.
-Ympäristövyöhykkeisiin ja tiemaksuihin tulee jatkuvasti muutoksia ja kunkin maan käytännöt kannattaa ehdottomasti selvittää etukäteen. Esimerkiksi Itävallassa saa olla todella tarkkana fyysisen tiemaksutarran kanssa, sillä sen pitää olla täsmälleen oikeassa kohdassa tuulilasia tai tulee sakko” Autoliiton matkailupäällikkö Susanna Suokonautio-Hynninen sanoo.
Auton kuormaaminen oikein on liikenneturvallisuuden kannalta tärkeää kaikkialla, mutta joissakin maissa huolimattomuus voi tulla erityisen kalliiksi. Esimerkiksi Itävallassa on korotettu kuorman kiinnittämättä jättämisestä seuraavaa enimmäissakkoa 5 000 eurosta 10 000 euroon. Tämä koskee kaikkea, mitä voidaan kuljettaa autossa ja voi lähteä liikkeelle hätäjarrutuksessa tai törmäyksessä ja aiheuttaa loukkaantumisriskin matkustajille.
Autoliitto Vihreä kortti sähköisenä
Vuoden 2025 alusta alkaen suomalaisen liikennevakuutustodistuksen voi esittää kaikissa vihreän kortin maissa myös sähköisesti, esimerkiksi puhelimen näytöltä. Uudistus tuo joustavuutta niille, jotka matkustavat omalla ajoneuvolla Suomen rajojen ulkopuolelle. Liettuassa, Luxemburgissa ja Portugalissa vihreä kortti on kuitenkin edelleen esitettävä paperisena tulosteena.