Vesireitit-näyttely Lappeenrannan taidemuseossa

Lappeenrannan taidemuseon monitaiteinen Vesireitit-näyttely kokoaa yhteen taiteilijoita, jotka tutkivat ihmisen ja itäisen Suomen maiseman vuorovaikutusta.

Mukana olevat taiteilijat tarkastelevat maisemaa eri näkökulmista. Osa käsittelee omaa suhdettaan itäsuomalaisiin vesiin, toiset taas paikkaan liittyviä omistamisen ja kuulumisen poliittisia kysymyksiä. Näyttelyssä pohditaan myös sitä, miten maisemaa on kuvattu eri taiteenlajeissa ja kuinka nämä perinteet liikkuvat nykytaiteen uusien muotojen avaamien mahdollisuuksien kentällä.

Näyttelyn taiteilijat ovat Anna Mustonen, Teo Ala-Ruona, Anne Naukkarinen, Suvi Tuominen, Liisa-Irmelen Liwata, Sirkku Rosi, Mikki Noroila ja Emilia Pennanen. He työskentelevät maalaustaiteen, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja kirjoittamisen parissa, mutta myös koreografian, performanssin ja esitystaiteen aloilla.

Nykytaiteen lisäksi näyttely sisältää poimintoja Lappeenrannan museoiden esine- ja taidekokoelmista. Lappeenrannan museoiden kokoelmista mukana ovat Sinikka Kurkisen, Pekka Halosen, Elias Muukan ja Maria Wiikin teokset.

Näyttely kuraattorina on toiminut Riikka Thitz ja se on toteutettu yhteistyössä i dolci ry:n kanssa. i dolci on taiteilijalähtöinen yhdistys, joka yhdistää toiminnassaan tanssin, musiikin ja kuvataiteen praktiikoita sekä erilaisia taiteen julkisen esittämisen tapoja.

Näyttelyä ovat tukeneet Museovirasto ja Viipuri-säätiö.

Vesireitit-näyttely on esillä 21.2. – 10.5.2026

Lappeenrannan taidemuseo, Kristiinankatu 8–10, Lappeenrannan Linnoitus