Iso D orkestereineen oli yllättävän hyvässä vedossa Huwila Areenalla.
Ari Tiippana
Keikka-arvio
Danny Huwila Areenalla 17.7.
Orkesteri: Danny – laulu, Dimitri Keiski – kitara, laulu, Tapani Laastola – rummut, Petteri Kokko – koskettimet, Katri Lukin – laulu, Helmi Loukasmäki – laulu.
Ellin yökerho Rodoksella 2019. Väkeä on niin paljon kuin paikaan mahtuu, Ilmastointi puhaltaa vain lehmän henkäyksiä. Hiki virtaa.
Areenalle astuu vaaleatukkainen mies nahkatakissa, yleisö kohahtaa, taputtaa. Ilmoille kajahtaa Aaveratsastajat. Mies ei pyyhi hikeä kertaakaan otsaltaan. Hän on cool, hän on Danny. Ääni soi kuin silloin ennen.
Huwila Areena 2024. Asu on vaihtunut t-paitaan, farkkusortseihin ja valkoisiin tennareihin. Odottava polvileikkaus pakottaa miehen istumaan baarijakkaralle. Ilmoille kajahtaa Kauan. Ääni soi kuin silloin ennen.
Ennen maestron astumista lavalle Dannyn taustalaulajana D’Voices -yhtyeestä pinnalle ponnahtanut Katja Lukin on lämmitellyt riemukkaasti yleisöä potpurilla alkaen Ami Aspelundin Apinamiehestä päättyen Päivi Paunun hittiin Oi niitä aikoja.
Seuraa Tuuliviiri ja herkästi tulkittu Vähän ennen kyyneleitä.
Dimitri Keiskin komealla kitarasoololla ryyditetty Kesäkatu todistaa, että Iso D on edelleen muutakin kuin iskelmälegenda. Boxing-t-paita puolestaan on ehkä ironinenkin viittaus siihen, ettei 81-vuotias musiikkineuvos ole vielä suinkaan vanha kehäraakki.
Koirat haukkuvat, mutta rokki kulkee.
Aikaa kestäneen – 60 vuotta – ensilevytyksen East Virginia jälkeen lavalle kipaisee Dannyn uusin löytö Helmi Loukasmäki ensihitillään Moi moi vain.
Tämän kanssa duettona esitetyt, rakkauden ihanaisilla aalloilla keinuvat Tahdon olla sulle hellä (Dannyn uran suurin hitti) ja Kaiken sulle antaa tahtoisin muistavat kaikki duettona Armi Aavikon kanssa.
Biisien välissä hyväntuulinen artisti kertoo biisiensä synnystä ja letkauttelee itseironisesti iästään ja vastaa nokkelasti yleisön kommentteihin.
Kun Danny sanoo katsovansa ympärillä olevaa nuorisoa, hän näkee tämän haluavan rytmikkäämpää musiikkia. Seuraa Amarillo yleisölle, joka on kuin entisten nuorten sävellahjasta sekä korskeasti kulkevat Maantieltä taloon ja Seitsemän kertaa seitsemän Speden elokuvasta Noin 7 veljestä.
Mies, joka toi suuret, massiiviset kesäkiertueet Suomeen 60-luvulla, kertoo myös ohimennen perustamastaan, uraauurtavasta D-tuotannosta, jonka siipien suojassa esiintyi pitkä liuta artisteja, kuten Katri-Helena, Anki, Kirka, Kari Tapio, Kisu ja Vicky Rosti – kaikkiaan 120 artistia.
Nyt kiertueet ovat pienempiä, mutta D on edelleen Iso.
Rautainen multi-instrumentaalikolmikko tyytyy tällä kertaa yhteen soittimeen. Lyömätön lyömäsoitintaiteilija. Tapani Laastola, kosketinvelho Petteri Kokko ja Ruotsin lahja Suomelle, Dimitri Keiski näyttävät parasta osaamistaan.
Hengähdystauolla Danny antaa laulutilaa jälkimmäiselle. Little Richard -hitit Lucille ja Baba Lama Bama Loo vievät rockin alkujuurille ja Keiski antaa myös antaumuksella kitaran laulaa.
Paria poikkeusta lukuun ottamatta biisien sovitukset ovat hyvinkin uskollisia alkuperäisille. Show’n päättänyt, Chuck Berryn originaali Roll Over Beethoven muistuttaa tosin enemmän ELO-yhtyeen sovitusta.
Encoreja ei kuulla. Danny horjahtaa noustessaan ylös jakkaralta, Lukin kiirehtii tukemaan. Tunti ja vartti päättyy orkesterin poistuessa takaoikealla Erika Vikmanin & Co:n 7300 päivää -hitin kuuluessa taustalla.
Danny has left the building.
Dannyn terveydentilasta – ja paljon muustakin – on liikkunut paljon huhuja. Ainakin Huwila Areenan keikka todisti viihdemusiikin elävän legendan olevan orkestereineen yllättävän hyvässä vedossa, vaikkei maestro olosuhteiden pakosta riehukaan lavalla, kuten nuoruutensa päivinä.
Ja sanat tulivat selkäytimestä, eivät monotorista.
Vierivä D ei sammaloidu. Vielä.