Savonlinnalaisyhteyksistä tuttu Auta mua räjäytti pankin.
Tuure Kilpeläinen yhtyeineen House of Olafissa 24.10
Tuure Kilpeläinen: laulu, kitara, Ansku Mellanen: basso, Jussi Jaakonaho; kitara, laulu, Julius Sihvonen: koskettimet, laulu, Eliel Viitala: rummut.
Ari Tiippana
Tuure Kilpeläisen kahdeksantoista paikkakuntaa käsittävä Odotin näpy, tuli laaka -levynjulkistamiskiertue oli perjantaina neljännessä etapissaan House of Olafissa. Kaikkiaan kuultiin laskujeni, encoret mukaan lukien, kahdeksantoista kappaletta.
Uudelta levyltä lohkottiin ulkona väijyvään, tihkusateiseen iltaan lähes kaikki palat. Sisällä tunnelma oli lämminhenkinen, vaikka aivan lavan edessä ei tungeksittukaan.
Jätettyään etnispohjaisen Kaihon Karavaanin loputtoman keikka-aavikon jälkeen määrittelemättömäksi ajaksi keitaalle, Kilpeläinen tuntui hakevan tyyliään, ilmaisuaan ja vähän itseäänkin. Voisikin sanoa, että Kaihon Karavaani on vaihtunut Laihon Karavaaniksi, sillä itänyt siemen on kypsynyt suoraviivaisen rock’n rollin, folkin, pelimannimusiikin ja muiden musavaikutteiden kypsäksi viljaksi, fanien niitettäviksi.
Lyriikoissa vaellettiin ystävyydestä ulkopuolisuuteen, elämästä kuolemaan, rakkauteen ja pettymyksiin sekä paljon siltä väliltä. Tekstit ovat Kilpeläiselle – ja kuulijoille – tärkeitä ja niissä huokuu vahvan omakohtaisuuden tuntu.
Kilpeläinen nautti silminnähden esiintymisestä ja uusi kokoonpano oli muutenkin mainiossa, paikoin jopa riehakkaassa vedossa. Stemmat kulkivat ja kitarat haukkuivat. Basisti Ansku Mellanen ja Eliel Viitala klaarasivat oivallisesti tanakan rytmipuolen.
Tuure Kilpeläinen oli palannut, vaikkei poissa koskaan ollutkaan.
Rouheasti rokkaavan instrumentaalibiisin jälkeen saatiin ensimmäinen maistiainen uudelta levyltä, Liian naiivi, tyhmä & lempee, jossa lauluntekijä haikailee uuden aamun harmaudessa, missä kotini on. Tässä karvaliiviin, nahkahousuihin ja tavaramerkkiinsä lierihattuun pukeutunut Kilpeläinen tarttui huuliharppuun, sekä saatiin ensimmäiset kuulokuvat Jussi Jaakonahon tarttuvista kitarariffeistä. Muutama taitava soolokin kuultiin illan mittaan.
Puolivälissä keikkaa orkesteri poistui takaoikealle ja artisti siirtyi Mies & kitara -osastolle. Tätä ennen oli kuultu elämänmyönteinen Lähetään menee, jossa entinen jätetään taakse, kaikki on hyvin ja tietä piisaa. Valon pisaroita sai trubaduuriosioissa uuden ilmeen, jossa sanoituksen nousivat pintaan tarkasteltaviksi.
Todellinen helmi oli kuitenkin albumin nimibiisi, hauska ja kirjaimellisesti satuttava kertomus liikunnanopettaja Poku Puolipallosta, joka ykköspesällä näpyä odottaessa sai pesäpallosta laa`an alavatsaan.
Yleisön sytytti vahvoilla savonlinnalaisyhteyksillä ladattu Auta mua. Yleisö riehaantui jo, kun Kilpeläinen kertoi sen olevan ylistys ystävyydelle ja Savonlinnalle. Huikeasti rullaava uutukainen oli illan parasta antia, vaikka sen katsoisikin linnalasien läpi. Se sai illan raikuvimmat aplodit.
Tämäkin biisi vaatii tarinan, joka herättää sen eloon, toiseen ulottuvuuteen. Sama kuin antiikkituotteissa esine on pelkkä esine, ilman elettyä tarinaa taustalla.
Seuraavaksi kuultu Eloon vaikutti kuin edellisen jälkeen olisi heittänyt fiilisbensaa faniliekkeihin. Levyn toinen biisintekijä, kosketinsoittaja Julius Sihvonen ja Jaakonaho innostuivat tässä musikaaliseen kaksintaisteluun.
”Helevetin hyvä!” joku huusi, eikä eriäviä mielipiteitä kukaan esittänyt.