Raswaa koneeseen vol. 2! täytti Juvan Kaarihallin. Keikalla kuultiin kaikki Raswaa Koneeseen -levyn biisit ekstroineen.
Raswaa koneeseen vol. 2! Juvan Kaarihallilla 30.8.2025
Yhtyeen kokoonpano: Pauli ”Pate” Mustajärvi: laulu, Matti Mikkonen: kitara ja laulu, Risto ”Eebo” Lehtinen: basso ja laulu, Ari ”Jatsi” Puukka: kitara ja laulu, Kai Holm: rummut.
Ari Tiippana
Juvan kaarihallissa leijui suuren nostalgiajuhlan tuntua. Dj Frank eli Tomi Alakoski lämmitteli yleisöä biiseillä, jotka oli tehty ennen 80-lukua: Highway to Hell, Get On, Katupoikien laulu (Problems?), Tahdon rakastella sinua…
Kun juvalainen rock-musiikin elävä tietosanakirja ja tapahtuman promoottori Vesa Kontiainen astui lavalle ja kertoi tulevasta, odottava puheensorina ratkesi huutoihin.
Popeda on rasvannut ja virittänyt neuvostoliittolaisen GAZ-autotehtaan ajokista (Pobeda) nimensä vääntäneen bändinsä vanhaan koriin. Kolmannella, jo puoli vuotta sitten loppuunmyydyllä keikalla Popedan jyhkeä keula oli suuntautunut legendaariseen Juvan Kaarihalliin 45 vuotta myöhemmin. Tänä vuonna kultalevyksi myynyt Raswaa koneeseen ilmestyi näet 1980. Samana vuonna Popeda esiintyi kahdesti Kaarihallilla, sitä ennen 1978.
Levytyskokoonpanoon nähden isä on vaihtunut poikaan. Kitarassa kuultiin Matti Mikkosta, joka oli astunut vuonna 1986 traagisesti, vain 31-vuotiaana sydänkohtaukseen menehtyneen isänsä, Tapani Arvo ”Arwo” Mikkosen pieksuisiin.
Arwo Mikkosen menetys oli valtava, sillä tämä oli säveltänyt itse, tai jonkun muun yhtyeen jäsenen kanssa, kaikki Raswaa koneeseen -pitkäsoiton kappaleet – sekä muutkin biisit kuolemaansa asti.
Levy ei ollut läpimurto ja yhtye haki Pobeda-auton tavoin itseään ja koostumustaan, mutta neuvosajokin tavoin se lopulta osoittautui luotettavaksi ja kestäväksi.
Ei jäänyt epäselväksi, halusiko yleisö Popedan. Se vastasi huutoon: Da Da:
”Me tultiin tänne teidänkin mestaan, rokettia rappaamaan, ja matkalla se jo päätettiin, että tästä tulee mahtavaa…”
Ja niin tuli.
Yleisöhaitari oli juuri täysi-ikäisistä yli seitsenkymppisiin, monilla jokin Popedan lukuisista t-paidoista. Lavastus on aikaansa peilaavan karu, vain kiertueesta kertova lakana taustalla, valotkin ovat aikakoneesta.
”Popeda on paras”! huutaa käheä ääni.
”Pate on nuoruuttani”, kertoo nainen vierellä.
Niin, Pate on Pate, vaikka jallussa tai ohrapirtelösi säilöisi. Vaikka Pate lähti Popedasta, Popeda ei lähden Patesta.
Seuraasi nimibiisi Raswaa koneeseen, sitten ilmeisesti liskojen yöstä kertova Silmiklasikyy, Luvattu maa ja synkkä, itsetuhoinen Hautajaiset.
Popeda soittaa siis järjestyksessä Raswaa Koneeseen -levyn kaikki kappaleet.
Soundit olivat raskaat kuin viikon unenpuutteesta rasittuneet silmäluomet. Ne paranivat, mitä kauemmas lavasta meni, mutta paikoin niissäkin tuntui epämääräisiä 80-luvun kaikuja.
Lavan lähellä olo oli kuin saunan lauteilla ja Popeda heitti lisää löylyä. Järjestysmiehet taluttivat hämärän rajamailla hoippuvaa naista raittiiseen ilmaan.
Yleisön joukossa vilahti myös Joronjäljen omistaja, mediapersoona Auvo Puurtinen.
Pate vaihtoi välillä päähän koppalakin.
Ikurin turpiini raspasi kuin silloin ennen ja duo Lehtinen-Holm heitti jämäkkää rytmiä, Puukka säesti maukkaasti kitaralla ja lauloi taustoja.
Matti Mikkonen osoittautui isän pieksuissa mainioksi kitaristiksi ja heitti muutaman soolon (muun muassa Oodi Tom Robinsonille). Mikkonen tulkitsi myös komeasti Johnny Kidd & Piratesin hitin Shakin’ all over skittasooloineen.
Raswaa koneeseen vol. 2! oli tasaisen varmaa Popedajyräystä, joista esiin voisi nostaa marionettibimboista kertovan Nuken, rock’n’rollin huumeesta kertovan Huummetta ja Palkkasoturiksi Nubiaan, josta voi vetää yhteyksiä Ukrainan taistelukentille sekä Mörri Möykyn.
Myöhemmin kulttialbumiksi noussut pitkäsoitto oli painava tyyliaskel raskaampaan suomirockiin, Popedan soundiin ja Kaarihallin keikka paluu juurille.
Korvamato, kaksimielinen Raakaa voimaa oli symbolinen lopetus keikalle.
Encoreja kuultiin kaksi, ensin rankka rockversio Suurista seteleistä.
Kertaesiintymiseksi kaavailtu Raswaa koneeseen vol. 2! suuntaa keulansa vielä neljännelle, loppuunmyydylle keikalle Köyliöön 27.9, Lallintalolle. Se perustettiin suojeluskuntataloksi 1928. Sinne sopiikin hyvin päätösbiisi Soita Ilpo sanat: ”Mä en ole kommunisti, kato mull’ on hakaristi, ja joku toinen tämänkin mun rintaani pisti…”