 Uudelta levyltä kuultiin kaikki kappaleet
Erja Lyytinen ja Airi´s House of Olafissa 1.10.2025
Airi´s: Joni Hartikainen (laulu, kitara), Tuomas Hokkanen (kitara, taustalaulu), Silja Silander
(koskettimet, laulu, taustalaulu, Felicia Wadenström (basso) Thomas Aura (rummut).
Erja Lyytisen orkesteri: Erja Lyytinen (kitara, laulu) Harri Taittonen (koskettimet), Heikki
Saarenkunnas (basso, taustalaulu), Jesse Lehto (rummut).
Keikka-arvio
Ari Tiippana
Kuopion oma kitaravirtuoosi Erja Lyytinen kiertää parhaillaan Suomea julkistamassa
Smell the Roses -levyään. Tänään on vuorossa Joensuun Kerubi, eilen oli rock- ja pop-
musiikin kehdoksi Savonlinnassa kasvanut House of Olaf.
Kyseessä onkin todellinen, 12 paikkakuntaa käsittävä levynjulkkarikiertue, sillä illalla
kuultiin kaikki uuden levyn yhdeksän biisiä, parilla vanhemmalla höystettynä. Ilta oli ilman
smokkia ja pönötystä kitaransoiton juhlaa, jota moni kitaristiksi aikova kateellisena tai
nöyränä seurasi.
Tausta oli koruton, taustalla levyn kansitaide, joka oli myös rumpukalvossa.
Väkeä riitti arki-illaksi kiitettävästi, yli 250, joka tuntui pitävän näkemästään ja
kuulemastaan. Viereinen pariskunta oli tullut Imatralta asti.
Rockilottelun aloitti Lyytisen kiertueella lämppärinä esiintyvä, oivalliseksi livebändiksi
osoittautunut, espoolainen indie rock -bändi Airi’s. Sping aloitti ja tuplakitarailottelu
Wranglin päättivät viiden biisin kimaran.
Menevää, kitaravetoista rockia soittava yhtye on imenyt vaikutteensa brittirockista, Seattle-
grungesta, The Policesta ja Hootersista, ja jossa Silja Silanderin laulu tuo mieleen myös
irkkukaikuja (Airi´s – Irish).
Tietty hyväntullisuus soitannassa tuo kiinnostavan paradoksin maailman- ja yksilöntuskaa
kertoville sanoituksille.
Kun bändi saa vielä enemmän omaa, tunnistettavaa ääntään kuuluville, siitä kuullaan vielä
– enemmän.
Blueskitaristina uran alussa tunnetuksi tullut Erja Lyytinen on Honey B & T-Bonesin
tavoin pikkuhiljaa kasvanut irti bluestaustastaan, juuria kuitenkaan unohtamatta. Toisaalta
hyvä niin, uusiutuminen on aina paikallaan.
Kuultu Smell The Roses -paketti (myös Pink Floydista tunnetun Roger Watersin saman
niminen kappale) on, paitsi hardrocklevy genremaustein, myös ansiokas näyttö Lyytisen
biisintekotaidoista. Laulajana blueskuningatar on kehittänyt roimasti ilmaisuvoimaansa.
Tanakkaa komppia soittaneet, Heikki Saarenkunnas ja rumpali Jesse Lehto muodostivat
tiukan rytmiryhmän Harri Taittosen urut täydensivät perinnetietoista soundia.
Intron jälkeen bluesrockkuningatar sähkönsinisine slidekitaroineen avasi biisillä Ball And
Chain vetävästi illan. Lyytisen lyyrinen kitarointi toi paikoin mieleen ZZ Topin Billy
Gibbonsin.
Uuden pitkäsoiton nimibiisi käynnistyi tanakalla riffillä tarjoten dynaamista, melodista
hardrockia kitarasooloin, jossa Lyytinen tylytti sanoin haluamasta jotain, jota ei voi saada,
elää maailmassa, jota ei ole olemassa ja haistelemasta sen sijaan ruusuja – unohtaa
nykyhetki.
Alkukipinät olivat nyt syttyneet ja Going To Hell, balladimaisesti alkanut Dragonfly ja
progevaikutteinen ja -pituinen Abyss sähköisine sooloineen saivat Lyytisen kitaroineen
liekkeihin.
Puolenkymmentä matkassa olevaa, valmiiksi viritettyä kitaraa vaihtuivat tiheään tahtiin
Erja Lyytikäinen on upea kitaristi, joka on parhaimmillaan juuri livenä. Slide-kitara
näytteli pitkälti karismaattisesti pääosaa ja sormet leikkivät kielillä niin, että varjoaan
nopeampi Lucky Luke olisi tullut vihreäksi kateudesta.
Encorena kuultu Wedding Day soolo-osuuksineen oli keikan ehdoton kohokohta. Jos en
aivan väärin tulkinnut, pitkä kitarasoolo sisälsi otteita Edith Piafin La Vie En Rosesta.
Aivan upea oivallus ja viittaus uuteen levyyn!
Smell The Roses on myös metafora. Täytyisi muistaa hidastaa elämän hektistä tahtia ja
pysähtyä arvostamaan elämän yksinkertaisia ​​iloja ja kauneutta – musiikkia. Se rohkaisee
ottamaan aikaa kokemusten nauttimiseen, olemaan läsnä ja unohtamaan hetkeksi
ympäröivä maailma.
Ainakin tässä kitarataituri Lyytinen orkestereineen onnistui täydellisesti.