Kotimainen OnniBus jatkaa kehitysohjelmansa toteuttamista asiakkaitaan kuunnellen. Uudistukset näkyvät niin kalustossa, digipalveluissa kuin OnniBussin ilmeessäkin. Uudistukset pohjautuvat kyselyyn, jossa yli 14 000 matkustajaa antoi palautetta ja jakoi kehitystoiveitaan. Lisäksi on haastateltu joukkoliikenteen käyttäjiä, pidetty työpajoja kuljettajien kanssa ja analysoitu matkustaja- ja asiakasdataa usealta vuodelta.
“OnniBus on ollut aina tunnettu edullisista hinnoistaan ja tulee olemaan sitä jatkossakin. OnniKokemus-kehityshankkeen alussa halusimme selkeyttää mihin muihin osa-alueisiin laitamme fokusta, jotta meidät tunnetaan tulevaisuudessa edullisten matkojen lisäksi myös muista meidän nykyisille ja potentiaalisille uusille asiakkaille tärkeistä asioista. Halusimmekin ymmärtää asiakkaitamme syvällisemmin ja lähteä kehittämään punaisten bussien Onni-Kokemusta tämän tiedon pohjalta,” kertoo OnniBussin toimitusjohtaja Joona Hurmerinta.
“Lähdimme rohkeasti osallistamaan matkustajia ja omaa henkilöstöämme kehitystyöhön monin eri tavoin. Oli kiinnostavaa huomata miten samansuuntaisia ajatuksia niin omalla henkilöstöllämme kuin suurella joukolla matkustajiakin lopulta oli. Niiden pohjalta olemme jo nyt tehneet konkreettisia toimenpiteitä — ja työstämme parhaillaankin useita OnniKokemukseen vaikuttavia aihioita,” jatkaa OnniBussin asiakaskokemus- ja viestintäjohtaja Henna Ojala-Merikoski.
Useita konkreettisia kehitysaskeleita lanseerattu kuluvan vuoden aikana – ja tulossa vielä loppuvuoden aikana.
Ensimmäisiä projektin aikana esiin nousseista ajatuksista ja teemoista on jo lanseerattu — tai tulossa tulevan syksyn aikana:
Kesäkuun alussa lanseeratut premium-bussit ovat saaneet erinomaisen vastaanoton asiakkailta, NPS:n ollessa 71. Tulevana keväänä premium-konseptia kokeillaan mahdollisesti uusilla reiteillä, suunnitelmissa on mm. Helsinki-Oulu reitti.
”On ollut ilo nähdä, miten Lux Express by OnniBus –vuorot on otettu vastaan – asiakastyytyväisyys on huikealla tasolla. Premium-busseja toivotaan paljon myös pidemmille reiteille — tätä suunnittelemme parhaillaan kevätkaudelle,” kertoo Hurmerinta.
Käynnissä on merkittävä kalustoinvestointi: Kesään 2026 mennessä liikenteessä on jo 25 Volvon uutta kaksikerrosbussia, jotka kootaan Liedossa.
“Kalustomme uudistuu tällä hetkellä systemaattisesti vuosi vuodelta merkittävien investointien myötä. Meille on tärkeää, että uudet OnniBussit kootaan Suomessa Carrus Deltan Liedon tehtaalla, mikä luo työtä Suomeen näinä taloudellisesti haastavina aikoina,” jatkaa Hurmerinta.
OnniBussin digipalveluihin tuodaan asiakkaiden toivomat lipunmuutosmahdollisuus ja Bussit kartalla -palvelu talven aikana. Lisäksi matkahaku päivittyy entistä paremmaksi.
“Asiakaskokemus-kyselyssä lipunmuutosmahdollisuus ja Bussit kartalla nousivat suurimmiksi digipalveluiden kehitystoiveiksi. Näiden ominaisuuksien kehitystyö on jo pitkällä ja pääsemme tuomaan molemmat matkustajiemme käyttöön todennäköisesti tulevan talven aikana,” kertoo OnniBussin asiakaskokemusjohtaja Ojala-Merikoski.
Matkustajien tyytyväisyys OnniBussin bussilippukauppaan (onnibus.fi ja OnniBussin sovellus) on erinomaisella tasolla — 95 % kyselyyn vastanneista piti lipun hankkimista helppona ja nopeana tai erittäin helppona ja nopeana.
“Se, että 95% asiakkaistamme on tyytyväisiä lipun ostamisen helppouteen ja nopeuteen OnniBussin bussilippukaupasta on huiman hieno saavutus. Näin hyvin toimivaa verkkokauppaa on ilo tarjota myös muille kotimaisille liikennöitsijöille alustaksi heidän lippujensa myyntiin. Asiakkaille tämä tarkoittaa helpompaa ja mutkattomampaa bussilippujen ostamista,” kertoo Hurmerinta.
OnniBussin logo ja visuaalinen ilme päivittyi myös palautteiden, toiveiden ja kehitysajatusten myötä.
“Teimme laajan kyselyn matkustajillemme ja testasimme erilaisia konsepteja matkustajaraadilla. Moni nosti esiin voisiko visuaalista ilmettä logosta ja Onni Hirvestä lähtien yksinkertaistaa ja rauhoittaa. Visuaalisilla valinnoilla haluamme myös viestiä mutkattomuutta. Alusta asti oli kuitenkin selvää, että tuttuun OnniBussin punaiseen emme koske – se tuli selkeänä toiveena myös matkustajiltamme,” kertoo Ojala-Merikoski uudistusprosessia.