Olivier Norek kirjoitti vuosikymmen sotaromaanin
Ari Tiippana
Äänikirja-arvio
Olivier Norek: Talven soturit
Äänikirja: Bookbeat, kustantaja Otava
Lukija: Jukka Pitkänen
Kesto: 11h 34min
Julkaistu: 27.8.2025
Kollaa kestää oli ensimmäinen talvisodasta kertova romaani, joka ilmestyi monista sotakirjoista poiketen jo muutama kuukausi sodan jälkeen, kesällä 1940. Erkki Palolammen sotakirjojemme peruskivi oli suurmenestys, ja sellaiseksi on muodostunut yllättäen Ranskassa myös Olivier Norekin Talven soturit (Les Guerriers de l’Hiver). Monesti palkitusta kirjasta on tekeillä Ranskassa myös elokuva.
Kymmenen vuoden tutkimustyö näkyy kaikessa. Norek kuvaa ilmiömäisellä tarkkuudella ja tunteella suomalaisten korpisotaa hyytävän pakkasen ja lumen keskellä, sotilaita ja näiden sitkeyttä, rohkeutta, ystävyyttä ja sisua kaiken julmuuden ja hävityksen keskellä. Historiallisen tarkka teos on kaunokirjallisestikin aivan huikea teos. Se voisi upota niillekin, jotka eivät sotakirjoista pidä.
Kirja on valitettavan ajankohtainen. Laita Molotovin tilalle Lavrov, Stalinin tilalle Putin ja Suomen tilalle Ukraina, niin elämme tässä ja nyt.
Sotahistoriaa tunteville on huomioitava, että Norek on kirjoittanut kirjan ranskalaisille lukijoille, jotka eivät tunne Suomen sotahistoriaa.
Romaanin tapahtumat sijoittuvat pääosin Kollaan rintamalohkolle, jossa legendaarinen tarkka-ampuja Simo Häyhä palveli muukalaislegioonan kasvatin, alkoholissa marinoituneen ”Marokon kauhuna” tunnetun komppanianpäällikkö Aarne Juutilaisen alaisuudessa.
”Lämpöinen hyvänolontunne oli kuin seireenien laulua, joka johdattaa laivat karille, tai syanidin miellyttävää karvasmantelin tuoksua, se oli petollinen tunne. Kuolema oli laskenut kätensä Simon olalle ja luvannut, että kaikki lutviutuisi, tunnit soljuisivat ohi ja riittäisi, että hän pysyisi siinä kaikessa rauhassa, liikkumatta.”
Kuinka vaatimattomasta, jopa jurosta rautjärveläisestä maanviljelijästä tuli maailman taitavin ja paras tarkka-ampuja (542 vihollissotilasta 98 päivässä ennen haavoittumistaan) ja kuinka kolmen miljoonaan asukkaan kansa pystyi torjumaan aseellisesti ylivoimaisen 170 miljoonaan suurvallan?
Norek sukeltaa kekseliäästi ja tunteikkaasti legendaarisen tarkka-ampujan pään sisälle. Kuuntelija pääsee sodan molemmille rintamille: suomalaisessa osuudessa keskitytään rintamasotilaisiin, Neuvostoliiton näkökulma painottuu johtaviin upseereihin ja politrukkeihin.
Norek luovii taitavalla kerronnallaan lukijan osaksi Jalkaväkirykmentti 34:n ryhmää, joka tekee henkilöhahmoista niin eläviä ja uskottavia, että kuulija kiintyy heihin kuin tuttuihin.
Kirjailija kuvaa aseiden käyttöä ja suomalaisten mottitaktiikkaa yksityiskohtaisesti, selittäen havainnollisesti, miksi Neuvostoliitto onnistui etenemään rintamilla vain 15 kilometriä koko sodan aikana.
Rintamatapahtumien lisäksi kuulija pääsee seuraamaan sodan päätöksentekoa. Päämajassa Mikkelissä, kun taas Kremlissä Neuvostoliiton ulkoministeri Vjatšeslav Molotov neuvottelee alaistensa kanssa samaan aikaan kun suomalaiset valmistavat tämän nimellä tunnettuja cocktaileja.
Kotirintaman tapahtumat, Helsingin pommitukset, sotalasten lähettäminen Ruotsiin ja kultasormusten lahjoittaminen sotatarvikkeisiin luovat yhteisöllisyyttä ja tuovat esiin sodan vaikutukset koko kansakuntaan.
Ymmärsimme silloin, että kyse oli nuoren, itsenäisen valtion olemassaolosta.
Norek on puolensa valinnut. Suomalaiset ovat kirjassa kekseliäitä, venäläiset taas ylpeitä ja byrokratiaan nojaavia, luottaen massaan ja raakaan voimaan ilman suunnitelmallisia sotilasstrategioita – ylempiä tahoja peläten. Ylennys tai niskalaukaus.
Talven soturit on vaikuttava, sykähdyttävä, raastava ja pinnan alle pureutuva teos.
Ansiot siitä kuuluvat eittämättä suomentaja Susanna Tuomi-Giddingsille. Rautjärveläisten puheenparsissa häntä ovat avustaneet Kaisu Lahikainen ja Rautjärven Simpeleellä syntynyt Helena Anttonen. Teatteriohjaaja Anttonen on kääntänyt esimerkiksi Asterixin karjalan murteelle (Kaik lutviutuup).
Murre soljuu hyvin, ja jälkikäteen tuntuisi omituiselta, jos karjalaiset päähenkilöt puhuisivat kirjakieltä.
Norekille muuten selvisi kirjoitusprosessin aikana eräästä valokuvasta, että hänen oma isoisänsä oli palvellut Ranskan muukalaislegioonassa samassa joukko-osastossa Aarne Juutilaisen kanssa.
Vuosikymmenen ehdottomasti kiinnostavin sotaromaani!