Mikkelin seudun matkailupäästöt

Mikkelin seudun matkailupäästöt mitattiin ensimmäistä kertaa. Koko Suomeen verrattuna hiilijalanjälki sijoittuu keskipaikalle.

Matkailun vastuullisuus syntyy siitä, että laittaa itsestäänselvyydet näkyviin. Näin sanovat Okkolan tilan Paula Okkola ja Ollinmäen viinitilan Sirpa Villanen.

– Maalla on aina tehty asiat ympäristöä kunnioittaen. Vastuullisuusajattelun kautta maalaisjärjen käyttämisestä eli perusasioista on tullut trendikästä, Okkola naurahtaa.

Puumalalainen Okkolan tila ja Anttolassa sijaitseva Ollinmäen viinitila ovat molemmat syntyneet maatalouden liitännäiseksi.

Kiertotalous, energiatehokkuus, hävikin minimointi sekä lähiruoan ja paikallisten palveluiden suosiminen ovat maaseudulla arkipäivää, mistä on helppoa kertoa asiakkaille.

– Meillä on yli 100-vuotiaat rakennukset, jotka ovat remontoinnilla saaneet uuden elämän. Maasta tai lähitiloilta otetaan raaka-aineet ruokiin. Omenat viineihin tulevat omalta tilalta, marjat yhteistyökumppaneilta ja kaikki käytetään loppuun asti eli viininvalmistuksen jäännös tislataan marjapontikaksi, Villanen luettelee.

Okkolan tilalla on ollut vastuullisuudesta kertova STF-sertifikaatti vuodesta 2022. Asiakkaista osa, erityisesti ulkomaalaiset turistit, pitävät vastuullisuutta valintakriteerinä, mutta uutta on ollut työntekijöiden huomio. Okkolan tila kertoo vastuullisuudesta verkkosivuillaan.

– Nykynuoret arvostavat. Moni kesätyöntekijä sanoi, että haki meille töihin vastuullisuusasioiden takia, Paula Okkola kertoo.

Ollinmäen viinitilalla STF-sertifikaatti on 82 prosenttisesti valmiina. Vaikka asiakkaille kerrotaan toiminnasta, omia ajatuksia pitäisi kääntää vastuullisuuteen.

– Meille perustoiminta on niin itsestäänselvyys, ettei aina tule ajatelleeksi sen olevan vastuullisuutta, Villanen myöntää.

Ollinmäen viinitilalla kertakäyttöastioita ja muovipusseja käytetään vähän eikä tiloja lämmitetä turhaan. Myytävät viinipullot kääritään edellispäivien sanomalehtiin.

– Hoidamme ilmanvaihtoa avaamalla ulko-ovia. Aitoissa on laipiolämmitys ja mökillä lattialämmitys sammuu, kun saunan lämmittää, Villanen kertoo.

Mikkelin seudun matkailussa hiilijalanjäljen pullonkaula on matkustaminen kohteeseen. Vaikka Mikkeliin ja Mäntyharjuun pääsee junalla, loppumatka on kohteeseen usein kuljettava omalla autolla.

Julkista liikennettä on vähän eikä se palvele matkailuyrityksiä, mitkä usein sijaitsevat järvien takana pitkien välimatkojen päässä.

Pyöräilymatkailun nouseva suosio on etu, mutta ei ratkaise kokonaisongelmaa.

– Vaikka Puumalassakin on pyöräilymatkailua kehitetty, oman auton välttämättömyydelle me ei voida mitään, Paula Okkola myöntää.

– Bussivuorojen lisääminen tänne sivuseuduille ei ole realismia, myöntää myös Sirpa Villanen.

Suomen mittakaavassa Mikkelin seudun matkailun ilmastopäästöt, mitkä mitattiin nyt virallisesti ensimmäistä kertaa, sijoittuvat keskipaikkeille.

Suurimmat päästötekijät ovat matkailijoiden ruoankulutus, henkilöautoliikenne ja kansainvälinen lentoliikenne.

– Seutuja on vaikea verrata, koska kaikilla on omia erityispiirteitä, Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n vastuullisuusasiantuntija Johanna Järvinen huomauttaa.

Matkailupäästöjen laskenta kattaa Mikkelin, Hirvensalmen, Juvan, Kangasniemen, Mäntyharjun ja Puumalan seudut.

Tuloksia hyödynnetään pitkäjänteisessä työssä siihen, mitä matkailuyrittäjät voivat tehdä ilmastopäästöjen vähentämiseksi sekä siihen, miten vastuullisuus matkailussa saadaan laajemmin konkretisoitua kuntien ja seudun toimintaan.

– Nyt meillä on lähtötaso, jonka avulla voimme arvioida Mikkelin seudun matkailun ilmastopäästöjen kehitystä ja vähentää niitä eri toimenpiteiden kautta tulevina vuosina, Järvinen korostaa.