Keikka näytti vakuuttavasti mistä aineksista suomalaisen musiikkiskenen peruskivi oli muurattu.
Tarot 40th Anniversary Tour House of Olafissa 15.5.
Tarot: Tommi Tuple Salmela – laulu, sampleri, Marko Hietala –laulu, basso, Zachary Hietala – kitara, Janne Tolsa – koskettimet, Antero Seppänen – rummut.
Arion: Iivo Kaipainen – kitara, Topias Kupiainen – rummut, Arttu Vauhkonen – koskettimet, Georgi ”Gege” Velinov – bassokitara, Lassi Vääränen – laulu.
Keikka-arvio
Ari Tiippana
Tarotin House of Olafin keikka jouduttiin perumaan tammikuussa flunssa-aallon vuoksi, mutta uusi päivämäärä löytyi kolmen kuukauden kuluttua. Onneksi. Ilta näytti, ettei suomalaisen heavymusiikin dinosaurusta meteoriitit ole tuhonneet, eivätkä muotivirtaukset vieneet mukanaan.
Reilu puolitoistatuntinen näytti vakuuttavasti mistä aineksista suomalaisen musiikkiskenen peruskivi ja tiennäyttäjä oli muurattu.
Tosin esimerkiksi Zero Nine, Iron Cross ja Sarcofagus julkaisivat albuminsa jo Tarotia aiemmin, mutta Tarot menestyi parhaiten maailmalla tuoden suomalaisen metallituotteen suuren yleisön tietoisuuteen.
Keikan lämppärinä avasi melodisen metallin edustaja, Kreikkalaisesta mytologiasta nimensä lainannut Arion. Poseidonin ja Demetrin synnyttämä taruhevonen laukkasikin kuin Ilmestyskirjan ratsastajat ja tarjosi kolmevarttisen, tiukan energisen setin uutuusalbumiin The Light That Burns The Sky painottuen.
Nimi liittyy osuvasti myös osuvasti kreikkalaiseen runoilijaan ja lyyrojen sukuun kuuluvan kitharan soittajaan.
Olafin yleisö sai kuulla myös ”ensimmäistä kertaa missään esitetyn” Hurricanen, joka jäi mieleen melodisuudellaan, tarttuvalla kertosäkeellään, Lasse Vääräsen laulusta ja Iivo Kaipaisen lopun kitarasoolosta.
Arionissa on lavakarismaa ja soittotaitoa, mutta jotain persoonallista otetta jäi silti kaipaamaan. Yleisö piti, ja kymmenet metallisormet heiluivat ilmassa: Rock on!
Tunnelma tiivistyi, kun Tarotin showtime lähestyi ja rivit estradiin edessä tiivistyivät. Kello 21.15 yhtyeen jäsenet ilmestyivät koneusvan sisältä kuin Tervolan taruolennot Taru Sormusten herrasta -elokuvista suosionosoitusten saattelemana. Teini-ikäiseksi miesvaltaista yleisöä ei voi luonnehtia, osa varmaan oli nähnyt kuopiolaistuneen yhtyeen jo sen ensimmäisillä keikoilla.
Keikka jyrähti järeästi käyntiin Spell of Iron -albumin avausraidoilla Midwinter Nights ja Dancing on the Wire. Albumin julkaisun aikaan yhtye oli vielä kummajainen, mutta jo valmis, kansainvälien tason metalliyhtye suomalaisen musiikkikentän viheriöllä. Heavy ei keinunut radioaalloilla ja kansainvälinen musiikkituotteemme uinui vielä kehdossa autuaan tietämättömänä tulevasta. Nyt keinuu.
Raskassoundinen Crows Fly Black lennätti kuulijat sodan kauhuihin, jossa mustat varikset, nuo tuonen linnut lensivät parvina tuhotun maan yllä ja vihainen Lady Deceiver sai femme fatalen kasvot raastavassa rakkaustarinassa, kun taas uudempaa tuotantoa edustava Warhead toi sodan kauhut kuulijan eteen Harmageddonin sotilaan silmin. Vuonna 1998 julkaistu kappale on ajankohtaisempi kuin koskaan.
Näin myös toisena encorena kuultu Pyre of Gods: ”Walk face down through the future warzone,The Russian mob is bringing lead to the bone, There’s a racist vigilante, he’s on his kicking crusade, The Chinese will eat the world unless he gets a switchblade…”
Blue Öyster Cultin cover Veteran of the Psychic Wars oli ainoa, joka poikkesi omasta tuotannosta – eikä sodan hirveyksiltä vältytty tässäkään.
Tarot heitti musiikillisen väripalettinsa tiukoilla, tarkkaan harkituilla siveltimenvedoilla ja rakensi raskaasti jyräävän soundin, jonka kulmakivi oli Marko Hietalan vaikuttava laulu ja voimalla sydänalassa asti tuntuva, muriseva basso. Biisien välissä hän heitti läppää päivän politiikasta, jossa suurmaiden johtajat lakeijoineen saivat kuulla kunniansa – savolaisella huumorilla höystettynä.
Zachary Hietala tykitti riffejä ja sooloja toisensa perään, eleettömästi mutta näyttävästi. Hietalan ohella lauluosuuksia jakoi, ja kosketinsoittimia soitti Tuple Salmela. Tanakan takarivistön muodostivat Turmion Kätilöistä tuttu duo: kosketinsoittaja Janne Tolsa ja rumpali Antero Seppänen, nyt ilman meikkejä.
Settilista kattoi lähes koko levytysuran. Yhtye soitti kuin nuoruutensa päivinä, mutta mukaan oli tullut mukaan savolaisannos huumoria ja itseironia