Vesa-Matti Loiri ja Armi Toivanen kertovat kokemuksistaan

Koko kansan suosimien komediahahmojen esittäminen ei olekaan niin hauskaa, Vesa-Matti Loiri ja Armi Toivanen kertovat podcastissa. Loirin mukaan Uuno Turhapuron suosiota hyödynnettiin liiallisuuksiin muiden toimesta,

Näyttelijät Vesa-Matti Loiri ja Armi Toivanen puhuvat Loirin Viihdemies Vesku -podcastissa komedian nurjista puolista. Toivanen paljastaa sinnitelleensä kaksi vuotta Putous-hahmonsa Leena Hefner o.s. Herppeenluoman keikoilla, ennen kun hän ymmärsi lopettaa paniikkihäiriöiden kierteen ja unohtaa koko sketsihahmon. -Mä tapoin mielessäni sen akan.

– Hyvä, että osasit luopua. Mä tein 11 Turhapuroa, joista vähintään neljä oli liikaa. Tehtiin vaan, kun Spede tarvitsi rahaa, Loiri vastaa Toivaselle.

Useissa eri viihdetuotannoissa näytellyt kaksikko pitää suomalaisen komedian tekemistä joskus turhan väkinäisenä.

– Tulee aivan pelle olo, jos ei ole hyvää luottamusta. Joskus ilmeet kameran takana kertovat sitä, että: ”Noniin laitetaan Armi jotain vaan temppuilemaan tuonne, kun se osaa olla hauska. Se ei tunne hyvältä, Toivanen avautuu.

Jatkoaika ohjelmassa 60-luvulla Suomen epävirallisen kaatumisen mestaruuden voittanut Loiri kokee viihdetuotantojen hyödyntäneen aivan liiaksi hänen tunnettuuttaan hauskana kaatujana.

– Sen kaatumisen jälkeen olin seuraavana päivänä kuuluisa. Siitä eteenpäin annoin tuotannon ryöstöviljellä itseäni ja suostuin kaatumaan joka helvetin ohjelmassa. Se oli aika kipeetä, kun ihmiset tulivat sanomaan, että kaadu nyt vähän, Loiri muistelee.

Vaikka molemmat ovat myös pitäneet komiikan tekemisestä, vaatii se erityistä ponnistelua ja ammattitaitoa.

– Komiikka on siitä vaikeaa, ettei se naurata mua yhtään. Käsikirjoitus ei monesti miellytä ja kuvauksissa pitää usein vaan kehitellä jotain. Nopeasti tekaistut jutut ei toimi, Toivanen linjaa.

Uransa alussa pitkään torjutuksi tullut Toivanen kertoo tuntemuksistaan vaikeina aikoina.

– Mua ei oo koskaan haluttu mihinkään, vaikka olen aina joka paikkaan hakenut. Ja se on oikeasti fakta. Mähän puskin sinne Putoukseenkin, kun eihän kukaan tuotannosta tuntenut mua. Onneksi tunsin niitä näyttejlijöitä ja pyysin, että ”Sanokaa tuottajille, että mä tuun jutteleen niille.” Sitten mä istuin siellä tuottajien juttusilla ja vaan puhuin itseni sisään.

Myöskään teatterikorkeakouluun Toivasen tie ei avautunut heti, vaan vasta viidennellä yrittämällä. Tuolloin Toivanen oli menettänyt vastikään isänsä, ja raju kokemus sai hänet suhtautumaan eri tavalla koko hakuprosessiin.

– En mä aluksi uskonut itseeni ollenkaan, mulla oli siis vaan pakkomielle päästä sinne. Olin ensimmäisillä hakukerroilla aivan lukossa, tavallaan sellainen ei-ihminen, joka ei osannut heittäytyä silloin kun piti. Se viimeinen hakukerta olikin sitten aika erilainen, Toivanen muistelee mietteliäänä.

Lähteenä olevan Viihdemies Vesku -podcastin voi katsoa tästä: youtu.be/wcGozrB-RYo