Tallinnan joulutoria ei järjestetä entiseen tapaan

Talvinen Tallinna, Kuva: Kaupo Kalda

Tallinnan  joulutoria ei järjestetä tänä vuonna perinteiseen tapaan, vaan joulunvietto hajautetaan laajemmalle alueelle vanhaankaupunkiin ja muualle Tallinnaan. Näin viestittää Visit Tallin.

Suunnitelmissa on paljon jouluista ohjelmaa sekä markkinatapahtumia. Joulunvietto alkoi kuusen saapuessa Raatihuoneentorille. 19. marraskuuta. Myös raatihuoneen ovet ovat avoinna vieraille. Lisäksi vanhassakaupungissa voi ihailla muitakin joulukuusia sekä nauttia tanssivista, laulavista ja satuja lukevista näyteikkunoista ja monista taide- ja valoinstallaatioista. Tallinnan keskiaikainen sydän sykkii joulun hengessä 29.11.2020–10.1.2021.

Vanhankaupungin käsityöliikkeissä järjestetään adventin aikana työpajoja, joissa joululahjoja voi valmistaa myös omin käsin. Työpajoissa kirjotaan joulupeittoja, kudotaan joulumattoja, askarrellaan joulukortteja sekä tehdään joulunukkeja ja kynttilöitä. Herkkusuut leipovat pipareita, koristelevat marsipaania ja valmistavat suklaamakeisia. Vanhassakaupungissa kannattaa tarkkailla myös himmeleitä –Guinnessin ennätyksen tänä vuona nimiinsä saanut maailman suurin himmeli nimittäin valmistettiin Tallinnassa!

Vanhankaupungin museoissa ja muissa nähtävyyksissä järjestetään erikoisohjelmaa ja kaduilla liikennöi joulujuna. Vanhankaupungin historiaan tutustutaan opastetuilla kierroksilla, kuten lyhtykävelyillä, keskiaikakierroksilla, legendoista ja kummituksista kertovilla retkillä sekä Tallinnan kaupunginmuseon perhekierroksella nimeltä Koko kaupungin joulu. Teatterien ohjelmistoissa on useita jouluaiheisia näytelmiä.

Myös vanhankaupungin lukuisat kahvilat ja ravintolat kutsuvat maistelemaan jouluruokia ja lämmittäviä juomia.

Joulutorit ovat riemukkaita kohtaamispaikkoja

Kesän ohella joulun ja uudenvuoden pyhät ovat yksi keskeisistä virolaisista lomakausista. Joulun ja sitä edeltävän adventtiajan juuret ovat talvipäivänseisaukseen liittyvissä muinaisissa pakanallisissa juhlallisuuksissa.

Historian saatossa ihmiset ovat kohdanneet toisiaan juuri joulutoreilla. Nykyäänkin ne ovat oiva paikka tehdä tuttavuutta paikallisten asukkaiden ja yrittäjien kanssa, vaihtaa kuulumisia sekä nauttia värikkäästä, joulun tunnelman ja tuoksujen täyttämästä ilmapiiristä. Toreilta löydät parhaat lahjat myös pukinkonttiin: pehmeisiin paketteihin sujahtaa tumppuja, villasukkia ja kodintekstiilejä, koviin esimerkiksi puuesineitä, keramiikkaa, kynttilöitä ja joulukoristeita – syötävistä ja juotavista lahjoista nyt puhumattakaan!

Tallinnan joulutori valittiin pari vuotta sitten Euroopan parhaaksi lajissaan, mutta myös muualla Virossa osataan.

Tänä vuonna joulutapahtumissa kiinnitetään erityishuomiota turvallisuuteen – muistathan siis pitää turvavälit, käyttää väkijoukoissa maskia sekä pestä ja desinfioida käsiäsi ahkerasti!