Seikkailumieli elää – seniorit etsivät matkoiltaan seikkailuja

Seikkailumieli ei katso ikää. Milleniaalit saattavatkin siis joutua väistelemään isovanhempiaan seuraavalla lomallaan, sillä Hotels.com®:n teettämä tutkimus1 paljastaa yli 55-vuotiaiden olevan valmiita jälleen pakkaamaan matkalaukkunsa. Lähes neljännes (22%) haluaa tehdä nyt pidempiä ulkomaanmatkoja ja peräti 13% kertoo olevansa valmiita jännittäviin reissuaktiviteetteihin.
Tutkimuksen mukaan 33 prosenttia suomalaisista ikääntyneistä matkustaa nykyään enemmän kuin 20- 30-vuotiaana. Kuitenkin kaksi viidestä (42%) paljastaa katuvansa sitä, että ei matkustanut enemmän nuorempana.

Ikääntyneiden matkahaaveita viinitastingista interrailiin

Matkoilta haetaan nyt elämyksiä ja haasteita. 66% vastaajista kuvailisi itseään seikkailunhaluiseksi. Seniorit eivät siis ole vielä valmiita heittämään matkalaukkujaan vintinperukoille, vaan unelmoivat esimerkiksi viinitastingista Ranskassa (23%) tai junamatkasta Euroopan halki (34%) sekä vierailusta kaikissa Yhdysvaltojen osavaltioissa (22%)

Vauhdittaakseen suomalaisia matkaunelmien toteuttamisessa ja karanteenitomujen pyyhkimisessä passikotelon päältä, Hotels.com käynnistää yhdessä ruotsalaisen näyttelijän Christina Schollin kanssa ”Golden Gap Year” -kilpailun, jossa voi voittaa 5000 euroa matkustusrahaa omaan lomaansa. Schollin kannustaa löytämään villin puolensa, kaivamaan havajipaidat naftaliinista ja sujauttamaan reissusandaalit jalkaan.

-Tämä on ollut rankka vuosi meille ikääntyneille, enkä malta odottaa, että pääsen taas matkustamaan. Perheeni on vakuuttanut minut siitä, ettei koskaan ole liian myöhäistä toteuttaa haaveitaan, hän kertoo.

Senioreiden lomaunelmat saattavat yllättää. Peräti 20% vastaajista kertoo haaveilevansa esimerkiksi avovesiuinnista ja kymmenes laitesukelluksesta. Suosikkiaktiviteettien listalla pintansa pitävät kuitenkin edelleen uusien paikkojen tutkiminen, kulttuuri ja ihmisten tapaaminen. Seikkailumieli elää yhä.

Senioreiden lisäksi kaikki eurooppalaiset ovat valmiita matkustamaan enemmän