Maailmalla liikkuville suomalaisille uudet verkkosivut

Muuttoliikkeen seurauksena Suomen rajojen ulkopuolella asuu noin 300 000 Suomen kansalaista sekä lähes kaksi miljoonaa suomalaistaustaista henkilöä. Ulkosuomalaisten tilanteet ovat usein niin erityisiä, ettei niihin löydy välttämättä suoraa vastausta valtavasta tiedontulvasta huolimatta. Haasteena onkin löytää oikea tieto oikeaan aikaan.

Maailmalla asuvien suomalaisten asiantuntija-, palvelu- ja edunvalvontajärjestön Suomi-Seura ry:n neuvontapalveluihin tulee vuosittain yli tuhat yhteydenottoa. Yleisimpiä kysymyksiä ovat mm. mitä ulkomaille muuton yhteydessä hoidettavat viranomaisasiat, verottajan suhtautuminen muuttoon, mitä tapahtuu sosiaaliturvalle, kouluvaihtoehdot, perintöasiat sekä opiskeluun ja kansalaisuuteen liittyvät kysymykset.

Korona-epidemian aikana kasvanut ulkosuomalaisten neuvonnan ja ohjeistuksen tarve on näkynyt myös neuvontapalveluissa lisääntyneinä yhteydenottoina ja verkkosivuilla kävijämääräpiikkeinä.

-Parasta aikaa elämme globaalin koronakriisin keskellä ja tiedontulva on valtava. Oikean, luotettavan tiedon merkitys on keskeistä, toteaa Suomi-Seuran toiminnanjohtaja Tina Strandberg.

Suomi-Seura haluaa jatkossa kohdentaa selkeämmin palveluja eri ikäisille ja eri elämäntilanteissa oleville ulkosuomalaisille myös verkossa. Syyskuussa avautuvat uudistetut neuvontasivustot ulkosuomalaisille nuorille ja senioreille. Kokonaisuutta täydentää yhteistyöhankkeena Kansanvalistusseuran kanssa toteutettu Perhe maailmalla -sivusto. Tavoitteena ovat asiakasystävälliset, monikanavaisesti ja matalalla kynnyksellä palvelevat verkkosivut.

Nuoretmaailmalla.fi, senioritmaailmalla.fi ja perhemaailmalla.fi -sivustot tulevat osaksi Suomi-Seuran sivustoa.

-Uusilla kohdennetuilla verkkosivuilla ja palvelukanavilla vastaamme maailmalla olevien ja Suomeen palaavien neuvonnan kasvavaan tarpeeseen, kertoo Suomi-Seuran toiminnanjohtaja Tina Strandberg.

Kyseessä on ainutlaatuinen palvelukokonaisuus maailmalla liikkuvien suomalaisten paremman ja sujuvamman arjen puolesta.