Lomia yhdelle – Apollo Solo

Apollo-Solo lomat on suunniteltu yksin matkustavalle.

Tätä on odotettu

Yhden hengen taloudet ovat yleistyneet niin Suomessa, kuin muissakin pohjoismaissa. Suomessa yksin asuvien määrä kasvanut noin 2,5 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna, ja yhteensä Suomessa on noin 1,2 miljoonaa yhden hengen taloutta.

Vaikka moni asuu yksin, on yhdelle hengelle suunnattujen matkapakettien valikoima edelleen hyvin rajallinen. Apollo haluaa vastata kysyntään ja laajentaa tarjontaansa yhdelle hengelle suunnatuilla matkapaketeilla.

– Olemme havainneet yhden hengen matkojen kysynnässä selkeää kasvua viime vuosina. Yhä useammat haluavat lähteä matkalle yksin kokemaan uusia kohteita, kulttuureja ja tapaamaan uusia tuttavuuksia. Myyntiä ovat rajoittaneet hotellien perimät yksin majoittuvien lisämaksut ja tähän ongelmaan me yritämme nyt tuoda vähitellen ratkaisuja, kertoo Apollomatkojen myyntijohtaja Kimmo Rasimus.

Apollo lanseeraa alkavalle kesäkaudelle Apollo Solo -lomia, jotka on suunniteltu nimenomaan yksin matkustaville skandinaavisille asiakkaille. Valikoitujen viikkojen aikana Apollon konseptihotelleissa keskitytään erityisesti yksin matkustaviin sekä yhden aikuisen perheisiin. Viikkojen aikana hotelleissa on luvassa monipuolista ohjelmaa, joka on suunnattu kaikille Apollon skandinaavisille asiakkaille. Luvassa on esimerkiksi viininmaistelua, piknikejä, joogaa, ryhmäliikuntatunteja ja yhteisiä illallisia. Ohjelmiin voi jokainen osallistua oman kiinnostuksen mukaan.

– Olemme suunnitelleet erilaisia matkoja, jotka sopivat erilaisiin elämänvaiheisiin ja palvelevat erilaisia matkailijoita. Lomasta voi nauttia omassa rauhassa aikuisille suunnatussa hotellissa, yhden aikuisen perheen kesken lasten ehdoilla tai tavata samanhenkisiä matkailijoita hyvän olon lomalla treenihotellissa, sanoo Kimmo Rasimus.

Ei lisämaksua yhden hengen huoneista

Apollo Solo – viikkojen aikana on valikoitujen hotellien ja lähtöjen hinnasta poistettu yhden hengen lisämaksu ja olemme suunnitelleet myös sopivia paketteja yksin lasten kanssa matkustaville.

– Yksinmatkustavat arvostavat vapautta viettää lomaansa omien aikataulujensa ja intressiensä mukaisesti. Toisaalta jotkut saattavat vierastaa ajatusta lomailusta itsekseen. Apollo Solo-konsepti tarjoaa mahdollisuuden nauttia kanssamatkustajien seurasta niin halutessaan tai sitten sooloilla vapaasti upeissa lomakohteissa ilman lisämaksua, Kimmo Rasimus lisää.

Apollo Mondo Family Solo

Viikko 31 on suunniteltu yhden vanhemman perheille. Kosilla sijaitsevassa perhehotelli Kipriotis Mariksessa matkan hintaan sisältyy tällöin esimerkiksi lastenkerho, ohjelmaa kaikenikäisille, aamujoogaa sekä lastendisko. Viikon aikana sekä lapsille että aikuisille on tarjolla omaa ohjelmaa. Lisätietoa Apollo Mondo Solo Family -viikosta.

Apollo Mondo Solo

Viikko 38 on suunniteltu yksin matkustaville aikuisille, kohteena on Bracin saarella Kroatiassa sijaitseva Milna Osam -hotelli. Viikko on sopii kaikille, jotka haluavat rentoutua rauhallisen loman merkeissä vain aikuisille tarkoitetussa hotellissa. Loman aikana on mahdollisuus myös osallistua yhteisiin illanviettoihin, illallisiin tai viininmaisteluihin. Lisätietoa Apollo Mondo Solo -viikosta.

Apollo Sports Solo

Viikolla 47 on luvassa liikunnallinen hyvän olon loma yksin matkustaville treenihotelli La Paredissa Fuerteventuralla. Viikon aikana on tarjolla monipuolisia liikunta-aktiviteetteja, kuten joogaa ja surffausta. Lisäksi hotellilla järjestetään Apollon pohjoismaisille asiakkaille yhteisiä illanviettoja, piknik auringonlaskussa ja mahdollisuus käyttää jacuzzia. Lisätietoa Apollo Sports Solo -viikosta.