Kummelin omaleimainen huumori ja ikoniset sketsihahmot yhdistävät sukupolvia.
Ensimmäinen jäähyväiskiertue House of Olaf 17.11
Teatteri
Kummeli-ryhmä: Heikki Silvennoinen, Timo Kahilainen, Heikki Hela ja Olli Keskinen vierailijana Kaisa Hela. Taustaorkesteri: Anssi Nykänen (rummut), Jarmo Nikku (kitara) ja Harri Rantanen (basso).
Ari Tiippana
Arvostelu saattaa sisältää aikansa ilmaisutapoja, joita ei nykyaikana käytettäisi, voisi muunnelleen sanoa Kummeli – Ensimmäinen jäähyväiskiertue -illan annista.
Rapiat 30 vuoden aikana Kummelien sketsihahmoista on tullut kansallista omaisuutta. Aluksi yksityisestä, hetken huumorista, tuli yhteistä. Mieliin kylvetyt hokemat ovat itäneet ja kasvaneet natiaisten suissa, oluenhuuruisissa pubeissa ja kosteissa kotibileissä. Sosiaalisen median kautta myös uudet sukupolvet ovat löytäneet sarjan uudestaan YouTuben ja Tiktokin kaltaisten palvelujen kautta.
Illan aikana lavalla käväisivät muun muassa Heikki Silvennoisen esittämät kaikkien alojen asiantuntija Matti Näsä, paikallisradion turhien juttujen toimittaja Mauno Ahonen, rehellinen ministeri Jermu sekä raskaan musiikin rasavillit Speedy ja Saku (Timo Kahilainen). Heikki Helalla oli myös useita hahmoja, omana itsenään kuultiin Helan hitti Uneton yö.
Muita tunnettuja Kummeli-hahmoja sketseineen vilahteli taustamonitorilla.
Kirsikkana Kummelikakussa koreili Valkeakosken terveyskeskuslääkäri Sirkka (Kaisa Hela). Kontio & Parmas -sarjasta tutut, härskit diagnoosit tuntuivat uppoavan yleisöön kuin patologin veitsi vatsapoimuihin. Sirkka on niiden lehtien yleisöosastokirjoitusten pohjalta kokoon kursittu Frankensteinin hirviö, joka kailottaa potilaiden diagnooseja toisten korviin – potenssiin kymmenen. Jos painokelvottomat siivottomuudet jättää pois, Sirkka sanoi melko vähän.
A-ryhmä oli ottanut Sirkan tapaan härskimmän muodon: ”Hän kuuluu parhaaseen A-ryhmään, hän raapii persettä ja hän räplää munia”.
Yleisöä nauratettiin ja huudatettiin muun muassa englannin suomennoksilla, Rapakympillä, Musa Cornenin Kanada-vastauksilla sekä älämölöllä, jota ainakin Silvennoisen mielestä (”Osaatteks te olla hiljaa?”) oli välillä muutenkin.
Illan juontajana hääri toimittaja Eero Kakko (Olli Keskinen), joka kertoi sketsien ja musiikkinumeroiden välissä Kummelin syntytarinaa.
Musiikkia kuultiinkin yllättävän paljon, varsinkin toinen setti koostui pitkälti kummelimaisista musiikkinumeroista. Kusen polttaman orkesterin lisäksi esiintyivät esimerkiksi Kari ja Karvattomat.
Siihen nähden, että taustalla vaikutti todella tiukka trio: Anssi Nykänen, Jarmo Nikku ja Harri Rantanen, musiikki tuntui ihmeellisen simppeliltä – todennäköisesti tarkoituksellisesti. Yksinkertaisten biisien osalta mieleen tulee toinen huumorin veteraaniryhmä Lapinlahden linnut, joka sekin siipirikkoisena palasi tänä vuonna estradeille toisen jäähyväiskiertueen merkeissä.
Mukana oli edelleen toimivia biisejä, kuten Jumankauta juu nääs päivää, Välimallin jätkä sekä oivaltava Antakaa määki huudan, määkin olen kännissä.
Myös Sirkka pääsi ääneen ajankohtaisella laulullaan: ”Tulisipa se Sote ja tappais teidät kaikki, tulihan se Sote ja kohta se tappaa kaikki”!
Sirkan salaliittoteorioihin vetoava kannanotto olikin niitä vähäisiä, pintaan pulpahtaneita ajankohtaisia aiheita.
Pidän Kummelin tavasta tehdä huumoria, mutta ainakin illan aikana vaikutti, että se on asenteineen jäänyt aikakautensa vangiksi. Se on kuin ryhmälle nimensä antanut, rannalle rakennettu merenkulun turvalaite, jonka ohi stand upin ajankohtaisiin aiheisiin pureutuva huumorilaiva on purjehtinut pullein purjein ohi aikaa sitten.
Sketsikooste muistutti siten Fingerpori-elokuvaa, jossa jo stripeissä nauretut jutut saatettiin kangerrellen elokuvan muotoon.
Vannoutuneille Kummeli faneille, joita oli veturitalli käytännössä täynnä, ilta oli varmasti odotusten mukainen. Mitä sitä uusiutumaan vain uusiutumisen vuoksi, jos entinenkin toimii. Ja sitä tuttua Kummelia moni tuli hakemaan.
Kun päätösbiisi, ”Rumat ihmiset, menkää kotiinne, rumat ihmiset, ootte turhia”, oli puolivälissä huomasin, että oli aika lähteä kotimatkalle.