Kotimaan matkailu kasvattaa suosiottaan

Kotimaan kaupunkikohteiden lisäksi moni matkustaa Lapin tuntureille. Kuva: Jari Lappalainen

Maailmanlaajuinen pandemia on muuttanut merkittävästi paitsi suhtautumista matkustamiseen myös matkailijoiden käyttäytymistä ja mielenkiinnon kohteita. Tuore Hotels.com:in® teettämä kysely paljastaa viisi trendiä, jotka muokkaavat pandemian jälkeistä matkailua.

Matkustelu kiinnostaa edelleen, mutta paremmin varustautuneena

Pandemian rajoittaessa lomasuunnitelmia yksi asia on varma: matkustelu kiinnostaa edelleen. Jopa kolme neljästä (75 %) suomalaisesta vastaajasta myöntää odottavansa matkalle pääsyä ja kertoo ajatelleensa matkustamista lähes neljä kertaa päivässä sosiaalisen eristäytymisen aikana.

Vaikka matkakuume on kova, ovat asenteet matkustamista kohtaan muuttuneet. Yli puolet (53 %) suomalaisista kertoo jännittävänsä matkustamista siinäkin tapauksessa, että kaikki matkailun rajoitteet olisi purettu. Joka kolmas (33 %) suomalaisesta kertoo kuuntelevansa hallituksen tai terveysviranomaisten suosituksia ennen matkalle lähtemistä. Reilu viidennes (23 %) olisi valmiita matkustamaan vasta kun parannuskeino tai rokote virusta vastaan on kehitetty.

Suomalaiset matkustajat aikovat varustautua matkalle lähtiessä entistä paremmin. Seuraavalle lomalleen he pakkaisivat matkavakuutusdokumentit (54 %), käsihuuhteet (52 %), desinfiontipyyhkeet (44 %) ja kasvosuojat (20 %). Reilu kymmenes pakkaisi lisäksi hanskat suojaamaan kosketukselta (14 %) sekä ruokaa tai välipaloja (12 %).

Tampere, Helsinki ja Turku

Pandemian myötä suomalaiset ovat entistä kiinnostuneempia lähimatkailusta. Reilu kaksi viidestä (41 %) suomalaisesta haluaa tutustua enemmän kotimaahansa. Kotimaassa kiinnostavimmat kohteet ovat Hotels.comin sivujen haetuimpien mukaan ovat Tampere (24 %), Helsinki (24 %) ja Turku (17 %).

Lähimatkailun lisäksi pandemian jälkeisissä toiveissa korostuu matkustaminen kerran elämässä koettaviin kohteisiin (30 %). Reilu viidennes (22 %) matkustaisi jo tuttuihin matkakohteisiin uudestaan ja vain reilu kymmenes (11 %) haluaisi matkustaa uusiin, itselle ennalta tuntemattomiin kohteisiin.

Hyvinvointi ja stressittömyys loman vietossa korostuu

Pandemia on muuttanut myös matkustamiselle asetettuja odotuksia ja toiveita. Maailmanlaajuisista vastaajista 86 prosenttia uskoo, että matkustaminen lisää henkistä ja fyysistä hyvinvointia sekä auttaa pandemian aiheuttamasta stressistä selviytymistä. Myös suomalaisista vastaajista yli puolet (52 %) odottaa tulevilta lomamatkoiltaan erityisesti rentoutumista ja stressittömyyttä.

Hyvinvointimatkailuun tavallisesti liitettyjen hieronnan ja joogan lisäksi korostuu hyvä ruoka (55 %). Suomalaisista yli kolme viidestä (62 %) kokee, että hotellin buffet on tärkein lisäpalvelu majoitusta valittaessa. Muut tärkeiksi koetut palvelut ovat ilmainen pullovesi (55 %) sekä hygieniatuotteet, kuten yleisissä tiloissa olevat käsihuuhteet (51 %).

Ruuhkia halutaan välttää – yhä useampi valitsee vuokrattavan loma-asunnon

Stressittömyyden lisäksi yli kolmannes (34 %) vastaajista myöntää haluavansa aktiivisesti vältellä ruuhkaisia kohteita matkustaessa. Tämä näkyy myös halutuimmissa majoitusvaihtoehdoissa, joilta toivotaan entistä enemmän tilaa ja yksityisyyttä. Yli puolet vastaajista (58 %) valitsisi pandemian jälkeen majoituspaikaksi vuokrattavan loma-asunnon, viiden tähden hotellin (50 %) tai rannalla sijaitsevan lomakeskuksen (43 %).

Läheisten kanssa vietetty aika on yhä tärkeämpää myös matkustaessa

Poikkeuksellisten aikojen aikana perheen merkitys on kasvanut ja yhteinen loma perheen kesken on kaikista vastaajista lähes kahden viidestä toiveissa (38 %). Romanttisesta irtiotosta haaveilee joka neljäs vastaajasta (25 %).

Suomalaisista 29 prosenttia kertoo voivansa aloittaa matkustamisen uudelleen viettääkseen aikaa perheen tai ystävien kanssa. Suomalaiset viettäisivät mieluiten pandemian jälkeisen loman perheen (25 %) tai kumppanin (27 %) kanssa joko aktiivilomalla (5 %) tai shoppaillen (15 %). Matkustamiseen suomalaisia kannustaa pandemian jälkeen erityisesti halu vaihtaa maisemaa (55 %) ja pandemian aikana kadotetun vapauden tunteen etsiminen (27 %).

-Kun maailma totuttautuu uuteen normaaliin, olemme huomanneet, että matkustamista todella kaivataan. Tästä todisteena ovat lukuisat Instagram-julkaisut ja kommentit, joiden kautta ihmiset elävät uudelleen unelmien lomiaan. Rakastamme matkustamista, emmekä malta odottaa, että asiakkaamme pääsevät taas tutkimaan maailmaa. Me Hotels.comilla haluamme auttaa ihmisiä suunnittelemaan seuraavan lomansa tarjoamalla laajan valikoiman majoitusvaihtoehtoja kaikkiin tarpeisiin”, kertoo Hotels.comin asiantuntija Josh Belkin.