Kesä oli yksi mitatun historian kuumimmista, eikä onni ole hylkäämässä pohjoista Eurooppaa, sillä lämpimien säiden ennustetaan jatkuvan pitkälle syyskuuhun. Hotels.comin majoitusasiantuntijat kannustavatkin kaikkia nauttimaan kirkkaista päivistä ja leudoista illoista suuntaamalla hotellien vastustamattomille altaille ja kattoterasseille.
Aria Hotel Budapest, Budapest
Tämän boutique-hotellin kaunis ja ainutlaatuinen sisustus on saanut inspiraationsa musiikista. Nappaa viime hetken kaupunkiloma kesäiseen Budapestiin, jossa voi yöpyä Aria Hotel Budapestissa. Iltapäivisin hotellin asiakkaat nauttivat maksuttomista viineistä ja juustoista avoimessa kattopuutarhassa, josta voi samalla ihailla uskomattomia näkymiä kaupunkiin ja Pyhän Tapanin kirkkoon. Huone Aria Hotel Budapestista maksaa alkaen 331 € yöltä.
ME London
ME London on viiden tähden luksushotelli Lontoon sydämessä. Sen hotellihuoneiden koko seinän korkuisista ikkunoista aukeaa lyömätön näkymä Lontoon taivaanrantaan. ME Londonin kattoterassi Radio Rooftop on yksi kaupungin kehutuimmista kattobaareista. Sieltä voi katsella Thames-jokea ja nähtävyyksiä St Paulin katedraalista Big Beniin. Aloita yksi kesän viimeisistä päivistä upealla aamupalalla kaupungin kattojen yllä. Huone ME Londonista maksaa alkaen 279 €yöltä.
The Pearl, Marrakech
Päivien viilentyessä, eläväinen ja taianomainen Marrakech Marokossa on edelleen erinomainen matkakohde. The Pearl on täydellinen pakopaikka, jossa asiakkaiden käytössä on sisäuima-allas ja kolme poreallasta sekä neljä ravintolaa ja kaksi baaria. Maisemaravintola Sky Loungesta, jonka baari ympäröi ainutlaatuista uima-allasta, voi ihailla okranväriseen kaupunkiin, medinaan ja Atlas-vuoristoon aukeavia näköaloja. Huone The Pearlista maksaa alkaen 236 € yöltä.
The Curtain, Lontoo
The Curtain on trendikäs viiden tähden hotelli Shoreditchin ytimessä. Hotelli on tyylikäs pakopaikka kiireisiltä kaduilta. Sen yksityinen uima-allas, josta voi katsella luovaa Shoreditchiä ja kiireistä Cityä, on täydellinen paikka rentoutumiseen ja rauhoittumiseen Lontoossa. Uima-allas on lisäksi lämmitetty, joten nauttiminen on taattu myös säiden kylmetessä. Allas on avoinna vielä auringon laskettuakin, jolloin voi lähteä iltauinnille välkehtivien valojen alle. Kaupunkiuinnin jälkeen iltaa voi jatkaa yhdessä hotellin kahdesta ravintolasta. Huone The Curtainista maksaa alkaen 179 € yöltä.