Kesälomien siirto toisi tuhansia uusia kesätyöpaikkoja

Työ- ja elinkeinoministeriön teettämän selvityksen mukaan koulujen kesälomien siirto kahdella viikolla eteenpäin olisi merkittävä piristysruiske Suomen matkailulle. Lomien siirto kasvattaisi matkailutuloa noin 219 miljoonaa euroa ja toisi alalle töitä 1 300 henkilötyövuoden verran, mikä tarkoittaisi varovaisestikin arvioiden yli 5 000 uutta kesätyöpaikkaa.

Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa kannattaa koulujen kesälomien siirtämistä.
– Selvityksen esittämät luvut ovat vakuuttavia ja puoltavat vahvasti lomien siirtämistä. Vielä suuremmat positiiviset vaikutukset saataisiin, jos lomia siirrettäisiin alkamaan vasta juhannuksesta ja päättymään elokuun lopussa, toimitusjohtaja Timo Lappi toteaa.

Suomalainen matkailuala saataisiin tällä tavalla samalle viivalle Manner-Euroopan lomien kanssa ja samalla luotaisiin kesätyöpaikkoja nuorille.
– Se on merkittävä asia, sillä työtehtävien korvautuminen automaatiolla vähentää kesätyöpaikkojen määrää tulevaisuudessa monilla aloilla, Lappi perustelee.

Lapin mukaan kesälomien siirrosta hyötyisivät erityisesti kesäravintolat, leirintäalueet ja huvipuistot sekä kesäkaupungit eri puolilla Suomea, kuten Savonlinna, Naantali ja Hanko sekä Ahvenanmaa kokonaisuudessaan.

– Kotimaan matkailu on kehittynyt heikosti. Kesäsesonki on hyvin lyhyt, niinpä lomien siirtäminen piristäisi etenkin Järvi-Suomen ja Rannikko-Suomen matkailua. Tämä voisi olla yksi tapa saada kesämatkailu Lapin talvimatkailun kaltaiseen lentoon, Timo Lappi arvioi.

Myös matkatoimistot ja matkanjärjestäjät suhtautuvat pääosin myönteisesti matkailualalla pitkään keskustelussa olleeseen ajatukseen koulujen kesälomien siirrosta parilla viikolla eteenpäin.

Suomen matkatoimistoalan liiton (SMAL) jäsenyritykset myyvät kotimaan- ja ulkomaanmatkoja, ja lisäksi osa yrityksistä tuo Suomeen ulkomaalaisia matkailijoita. Vaikka matkatoimistoissa kesälomien siirtoon suhtaudutaan pääosin myönteisesti, tarkastellaan asiaan kuitenkin myös laajempana yhteiskunnallisena asiana.

-Suomalaisten perinteiseksi kesälomakuukaudeksi on aikojen kuluessa muodostunut heinäkuu. Vaikka tämä ei ole enää samanlainen ehdoton sääntö kuin aiemmin, toisi peruskoulujen ja lukioiden lomien siirto todennäköisesti muutoksen suomalaisten työpaikkojen lomakulttuuriin ja sitä kautta myös elinkeinoelämän rakenteisiin, pohdiskelee Suomen matkatoimistoalan liiton SMALin puheenjohtaja Kirsi-Marja Salonen.

Smalin mukaan selvitettävää kuitenkin vielä on muun muassa sen suhteen, miten kesälomien siirto vaikuttaisi kouluvuoden muihin loma-aikoihin ja toisaalta esimerkiksi matkailuyritysten vakituisen henkilökunnan lomien järjestämiseen.

Liikematkustuksen näkökulmasta suomalaisten kesälomien painottuminen jatkossa elokuulle toisi suomalaiset samaan sykliin muun Euroopan työ- ja loma-aikojen kanssa. Tämä helpottaisi erityisesti kansainvälisessä työympäristössä työskenteleviä – samoin kuin heidän perheidensä lomasuunnittelua. Lisäksi on muistettava, että kesäkuu on jo nykyisellään vilkasta aikaa työperäisessä matkustamisessa. Lomien painottuminen loppukesään jatkaisi myös työhön ja vapaa-aikaan liittyvien ryhmämatkojen sesonkia pitkälle kesäkuuta.

-Kevät ja alkukesä ovat ryhmämatka- ja tapahtumamyynnin kulta-aikaa. Kesälomien alkamisen siirto juhannusviikolle pidentäisi ryhmämatkojen sesonkia touko- ja kesäkuulle, ja se edistäisi myös kansainvälistä kongressimatkustusta Suomeen, uskoo SMALin matkatoimistoryhmän puheenjohtaja Lasse Kauppi.