Sortavalasta Lahdenpohjaan on nelisenkymmentä kilometriä mutkaista, kapeaa, mutta melko hyväkuntoista kestopäällystetietä. Kun – tai jos – Syväoron rajaylityspaikka toteutuu, matkaa Parikkalasta Lahdenpohjaan on vain parikymmentä kilometriä.
Vähän ennen Suomen entistä kauppalaa seisoo oikealla kyltti: Gora Filina (Гора Филина). Kyltti ohjaa tielle näkyvään luolastoon, jossa toimi vuosina 1943–44 kallioon louhittu Suomen armeijan komentokeskus. Nykyisin luolastossa toimii vuonna 2016 avattu Huuhkanmäen sotahistoriallinen museo.
Tietojen mukaan pinta-ala kallion sisäpuolella on 750 neliömetriä ja huoneiden korkeus neljä metriä. Luolastoon johtaa kaksi sisäänkäyntiä ja sinne pääsee sisään jopa kuorma-autolla. Esitteen mukaan museon pitäisi myös olla auki joka päivä, mutta turhaan rynkytän räntäsateessa portin ovea.
Eletään aikaa koronan kynnyksellä.
VARTIOINTIKOPISTA, portin oikealta puolelta, astuu esiin vartija, joka ilmoittaa museon olevan suljettu. Kysyn, voisinko ottaa kuvia piha-alueelta. ”Da da”, ystävällisen oloinen vartija sanoo nyökkäillen ja ohjaa portin sisäpuolelle.
Pihalla seisoo järeää sotakalustoa ja piharakennus. Huomio kiinnittyy näiden lisäksi kopin takana seisoviin kookkaisiin, taidokkaisiin puuveistoksiin. Tyylillisesti ne muistuttavat Ruskealassa, Enkeleiden kodissa olevia veistoksia. Karkein työ on tehty moottorisahalla, loput taltoilla ja muilla pienemmillä työvälineillä. Osalle veistoksista on pinta käsitelty polttamalla. Kenties paikkaan sitoutuen ne ovat sota-aiheisia.
KENEN tekemiä taidokkaat veistokset olivat ja miksi ne olivat täällä? Tyyliltään ne muistuttavat Venäjän puunveiston mestaruuskilpailun voittaneiden Aleksandr Ivtšenkon ja tämän työtoverin Aleksandr Alferovin taidonnäytteitä, jotka ovat esille Ruskealan marmorilouhoksen alueella sijaitsevassa Enkeleiden kodissa.
Asia jää vaivaamaan mieltä, kunnes päätän ottaa selvää asiasta. Käännyn viimein oikean henkilön puoleen, Petrskoissa ilmestyvän Karjalan Sanomien päätoimittajaan, Mikko Nesvitskiin, joka lupaa delegoida asiaa eteenpäin. Heti seuraavana päivänä saan asiasta tietävän henkilön yhteystiedot.
Patsaista tietävä Irina Solonovich vastaa heti seuraavana päivänä kysymyksiini sähköpostitse.
IRINA SOLONOVICH on Enkeleiden kodin museon johtaja ja ideologi, syntynyt Sortavalassa 1984, mutta asunut Lahdenpohjassa viimeiset 13 vuotta.
– Ammatiltani olen suomen kielen ja kirjallisuuden opettaja. Ennen tätä olin psykologina Lahdenpohjan sosiaalikeskuksessa, Solonovich kertoo.
Sotamuseon alueen veistokset ovat hänen kertomansa mukaan eri puuveistäjien tekemiä, ja syntyneet kansanvälisillä puuveistosfestivaaleilla, joihin osallistui yli 30 veistäjää. Joukossa on myös edellä mainitun Aleksandr Ivtšenkon tekemiä sota-aiheisia veistoksia, kuten se, jossa kaksi lasta katsoo kauhuissaan heitä lähestyviä panssarivaunuja.
– Veistokset ovat aivan ihania! Kaikki ideat ja ajatukset eivät kuitenkaan synny yksin taiteilijan päässä. Myös puu puhuu ja auttaa, ja se on ihme!
ENNEN koronakaranteenia Irina Solonovich kävi Suomessa kerran viikossa.
– Minulla on paljon suomalaisia ystäviä. Olen kiinnostunut Suomesta ja sen kulttuurista. Suomea olen opiskellut Petroskoissa.
Korona on vaikuttanut luonnollisesti arjen lisäksi myös työhön.
– Meillä on ollut vaikeuksia koronaviruksen takia. Enkeleiden talo oli suljettu kaksi kuukautta. Kesäkuun alussa jatkamme taas työtämme. Kesällä museossa kävi paljon turisteja. Museon näyttely uudistuu marraskuun alussa, koska museon pitää kehittyä ja mennä eteenpäin.
Jokohan tuolloin tilanne rauhoittuisi itänaapurissa ja pääsisi tutustumaan molempiin museoihin.
Sotahirvet olivat uutisankka
SEURAAVANA vuonna, museon avaamisen jälkeen kesäkuussa 2017 Yle raportoi erikoisesta, sensaatiomaisesta paljastuksesta. Iltalehti seurasi kuuliaisesti perässä. Niiden mukaan Huuhkanmäen sotahistoriallinen museo kertoo suomalaisen sotahistorian sijaan venäläisten talvisodan alla kouluttamista sotahirvistä!
Museon yllättävä löytö olivat kuvat sotahirvistä, joita puna-armeija koulutti ennen Suomen talvisotaa. Vuosina 1934–1937 koulutuksessa oli kaikkiaan 1 500 sotahirveä, joilla ratsastettiin ja niiden sarviin yritettiin asentaa muun muassa Degtarjev-pikakivääri.
PUNA-ARMEIJAN tavoitteena oli tehdä eläimistä syvässä lumessa liikkuvaa ratsuväkeä ja liikkuvia ampuma-alustoja. Niille opetettiin erottamaan suomen kieli, jonka hirvet tunnistivat ja hyökkäsivät tällöin raivoisasti puhujien kimppuun.
Jatkosodan aikana saksalaisten ohjus osui kuitenkin silloisen Leningradin lähistöllä sijaitsevaan erikoiseläintarhaan, jossa hirviä pidettiin ja eläintarha paloi maan tasalle.
PALJASTUS osoittautui uutisankaksi. Marraskuussa Yle sai jutusta langettavan päätöksen Julkisen sanan neuvostolta. Huuhkanmäen sotahistoriallisen museon ”löytämä” kuva paljastui kömpelöksi väärennökseksi. Kuva, jossa sotilas ratsastaa hirvellä, on photosopattu kuva 2. kaartin ratsuväkidivisioonasta vuonna 1942.
Museon ”tiedot” perustuivat Popular Mechanicsin artikkeliin, johon taas Ylen ja Iltalehden artikkelit perustuivat. Sen lopussa paljastuu, että kyseessä on ollut aprillipila.
Ari Tiippana
Ari on Savonlinnalainen toimittaja, jolta julkaistiin 14.3.2021 kirja Jarkko Wuorinen TuplaWee – näin olen sen kokenut.
Jarkko on järjestöelämän konkari, mm. Suomen Yrittäjien ex puheenjohtaja.
Ari Tiippanalta ilmestyi marraskuussa 2019 Savonlinnan Seudun Yrittäjien (SSY) 150-vuotishistoriikki.