Kauan odotettu muistelmateos Tölikan kundista
Hector on yksi valovoimaisimmista suomalaisista artisteista kautta aikain. 1970-luvun alussa radiosta kaikui Nostalgia, jota seurasi Herra Mirandos ja Hectorock ja monet muut hitit, unohtamatta Mandoliinimiestä, jonka sävelmiä allekirjoittanutkin kitarallaan nuorena tyttönä tavoitteli. Hectorin ääni ja karisma on kantanut aina tähän hetkeen, uusimpina Kuunnellaan vaan taivasta aina Tyttörukkaseen. Hänen luomisvoimansa ja muuntautumiskykynsä on ehtymätön. Hänen laulujaan on kuunnellut niin nuoret kuin varttuneemmatkin kautta Suomen.
Niinpä Hectorin eli Heikki Harman muistelmateos Hector – Asfalttihippi on iloinen uutinen hänen lukuisille faneilleen. Otavan julkaisemassa kirjassa Harma käy läpi elämäänsä lapsuudesta aina 1970- 1980-lukujen vaihteeseen. Ja lisää on luvassa, muistelmien toinen osa, jossa muusikko käy elämäänsä läpi aina tähän päivään saakka on myös jo tekeillä.
Hectorin Palkkasoturi-laulu nosti hänet 1960-luvun puolivälissä julkisuuteen ja 1970-luvulla julkaistujen sooloalbumeiden myötä Hectorin ura lähti nousukiitoon. Samaan aikaan hän vaikutti kokonaisen sukupolven musiikkimakuun toimittajan työssään Yleisradiossa.
Lapsuuden ja nuoruuden maisemat
Hector eli lapsuutensa ja nuoruutensa Taka-Töölössä, Manskun ja Nordenskiöldinkadunkulmassa, Mannerheimintie 45:ssä, lähellä Pallokenttää eli Bollista ja myöhemmin rakennettua jäähallia.
“Kutsun itseäni edelleen Tölikan kundiksi, vaikka olen elänytaikuista elämääni myös Munkkiniemessä ja jonkin aikaa jopaEspoon Haukilahdessa, mistä broidini Erkki järkähtämättömänä stadilaisena jaksoi mollata minua vuosikaudet. Hänen mielestään Stadi loppuu siellä, missä sporat eivät kulje. Käpyläläinen olen ollut jo neljännesvuosisadan, ja tänne pääsee myös sporalla,” Hector kertoo kirjassan
Hän myös jatkaa, että lapsuuden Töölö, eli Tölika niin kuin se stadilaisittain pitää oikeaoppisesti kirjoittaa ja lausua, on kuitenkin se maisema ja maailma, johon hänen minuutensa rakentui 1950-luvulta alkaen.
Laakson metsä oli Hectorilla ja muillekin Tälikän skideille kuin Shervood, Kalliovuoret tai viidakko, milloin Kannaksen karjalaismetsä korsuineen ja juoksuhautoineen– elävä kulissi kaikille mahdollisille.
Hector viittaakin lauluissaan moniin lapsuudessa koettuihin tapahtumineen ja töölöläisille tuttuihin hahmoihin ja paikkoihin monessa yhteydessä. Asfalttiprinssi-kappaleessa nousee esiin ”Sipoon kirkko”, joka oli eräänlainen Töölön maamerkki.
”Kaupunki oli antanut tuon komean jugendtyylisen rakennuksen rapistua purkukuntoon, ja sen tilalle rakennettiin ympäristöön sopimaton kovan rahan asuintalo 1970-luvulla. Sipoon kirkko oli kuljettajien ja rahastajien asuintalo Töölön raitiovaunuhallien yhteydessä”, Hector viittaa kirjassaan. ”Ja onneksi kuitenkin Tölika on yhä paikallaan.”
Asfalttiparatiisi
Hän on juurtunut maisemiin niin vahvasti, että vieläkin ajaessaan Nordenskiöldinkadun kautta Käpylästä keskustaan, katselee Mansku 45:ssä olleen kotitalonsa asfaltoitua pihapiiriä ja talon päädyn ikkunoita muistellen, miltä kaikki näytti viisikymmentävuotta sitten, kun ei ollut liikennevaloja.
-Nyt on, mutta tämä katujen risteys on edelleen Stadin vaarallisin. Ikkunalautapoikana näin useita karmaisevia onnettomuuksia, joita pikkupojan ei olisi pitänyt nähdä. Moottoripyöräilijän pään iskeytyminen kuljetusliike Viipurin Nopean kuorma-auton lavaan 1950-luvulla oli niistä pahin.
Hector ei sulata ilmaisua lapsuuden maisemista asfalttiviidakkona. Se on hänen mielestään nurinkurista. Hänen mielestä kasvuympäristö, jonne hän syntyi ja jossa hän varttui oli hänelle ja hänen kavereilleen on asfalttiparatiisi.
Asfalttiprinssi-kirja on sujuvasti ja mielenkiintoisesti kirjoitettu laaja 288-sivuinen lukupaketti. Kirjassa Hector kertoo avoimesti niin elämänsä aallonhuiput kuin notkahduksensa ja mihin kaikki lopulta johti. Kirja imaisee mukaansa niin töllikalaisen kuin muutkin heti sen ensisivuilta lähtien kantaen aina sen kiinnostavaan loppuunsa saakka.
Karisma kantaa
Hectorille täydet pisteet kirjasta. Ei ole helppoa avata elämäänsä ja varsinkaan sen kipupisteitä suurelle yleiselle. Hän kertoo avoimesti muun muassa päihteidenkäytöstään. Hän muistaa, kuinka kerran otettuaan Juicen kanssa rankemman kautta he heittäytyvät puiston penkille lepäämään. ”Katsopas, siinä kaksi miestä vetelevet sikeitä, tuttuja molemmat!” töihin kiirehtivät tuumailivat.
Asfalttiprinssi
Mitä nyt? Salkkumiehet nurkissamme häärii,
Pankit meidän leivän rahaan käärii.
Asfalttiprinssi mä oon,
Asfalttiprinssi mä oon.
Totta kai, tosta pannaan puisto muovipussiin,
Lapset rakastuvat Hullu-Jussiin.
Oi, mikä hullu mä oon.
Voi, kuinka pieni mä oon.
Luona Sipoon kirkon
Seison ja katsomaan jään;
Siinä Laineen Pirkon
Itkevän myöskin mä nään.
Batman, ethän auttaa vois,
Kun meidän linnat myydään pois?
“Mitä nyt, miks kehtoani laajennetaan jälleen?”
Näin virkkoi poika sydänystävälleen.
Asfalttiprinssi mä oon,
Asfalttiprinssi mä oon.
Piru vie! Taas hirviöitä nousee meidän nurkkiin!
Kuin lentohiekkaa pantais kukkapurkkiin!
Oi, mikä hullu mä oon.
Voi, kuinka pieni mä oon.
Luona Sipoon kirkon
Seison ja katsomaan jään;
Siinä Laineen Pirkon
Itkevän myöskin mä nään.
Batman, ethän auttaa vois,
Kun meidän linnat myydään pois?
Teksti: Tarja Lappalainen