Euroopan komission tunnustus ”Culture EDEN in Finland 2017”.
Palkinnon vastaanottamisen myötä Fiskars Village pääsee mukaan 2006 käynnistettyyn ohjelmaan ”European Destinations of Excellence”, johon kuuluu Fiskars Villagen lisäksi 140 kohdetta Euroopassa. Verkostoon valitaan kohteita joissa kulttuuri ja matkailu yhdistyvät raikkaalla tavalla paikallisen toimijoiden välisen yhteistyön kautta ja kestävää kehitystä kunnioittaen.
Fiskarsin kesänäyttelyissä esillä alansa huippuja
Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunnan Onoman kesänäyttely tuo tänä vuonna taidekeramiikan huippunimiä Fiskarsin Ruukkiin. About Clay -näyttely valtaa Vanhan Kuparipajan upeat tilat, esitellen ainutlaatuisen kattauksen eurooppalaista huipputason keramiikkataidetta. Vastaavaa kokonaisuutta ei ole aiemmin ollut Suomessa esillä. Näyttelyn kuraattorina toimii keramiikkataiteilija Erna Aaltonen ja tuottajana Sanna Nuutinen.
Fiskars Summer House
About Clay näyttely saa tänä vuonna rinnalleen toisen kesänäyttelyn. Fiskarsin Kesäkoti – Fiskars Summer House -näyttely esittelee kymmenen muotoilijan näkemykset ihailemiensa suomalaistaiteilijoiden kesäkodeista. Vanhassa Makasiinissa tulee olemaan esillä tunnettuja suomalaisia brändejä kuten Fiskars, Artek, Lapuan kankurit, Nikari mm. Fiskars Summer House -näyttelyn tuottaa Luovi Productions, jonka ehkä tunnetuimpia projekteja on Pohjoismaiden suurin designfestivaali Helsinki Design Week.
Fiskars Village Art & Design Biennale
Fiskarsin kesäkodit -näyttely käynnistää pidemmän yhteistyön Luovi Productions:in ja Fiskars Villagen välillä. Luovi Productions tuo Fiskarsiin muotoilun ja taiteen biennaalin, joka alkaa kesällä 2019. ”Fiskars Village Art & Design Biennale” -nimeä kantava näyttelysarja tekee tiivistä yhteistyötä Onoman, paikallisten tekijöiden ja Fiskars yhtiön kanssa.