Albertvillen olympialaduilla – upeaa hiihtoa

Murtomaa hiihtoa Saisiesin kylässäAlberville olympialaduilla reittejä jokaiseen makuun.

Hiihdon MM-kisat v. 2020 näissä maisemissa

KLIKKAA KUVIIN! https://www.worldoutdoors.info/copy-of-cross-country-skiing-l-sais

– Ei me mitään konetettuja latuja tarvittu, eikä tarvita nytkään. Umpihankeen merkattiin omat jäljet.
Vanha kaverini Markku pääsi taas vanhaan aiheeseensa, kun kerroin hiihtäneeni Ranskassa upeasti sliipatuilla ladulla.
Hänelle on turha selittää, että umpihankihiihto ja nykyaikainen latu- tai luisteluhiihto ovat eri liikkumismuotoja. Ne eroavat toisistaan kuin sieniretki ja hölkkä.
– Milloin olet viimeksi hiihtänyt? kysyin. Neljäkymmentä vuotta sitten? Viisikymmentä?

Menen itsekin yhä suksilla maisemiin, joissa kukaan muu ei hiihdä. Silloin ei ole kiire. Luistelu on mahdotonta. Tärkeintä on olla luonnossa.
Kaupunkimetsän ladulla hiihto taas on kuin kuntosalilla käynti; hiihdän tosissani, usein illallakin, kun valaistun ladun ulkopuolelle tuskin näkee; hengästyn, hikoilen, ajattelen, suunnittelen, väsyn, mutta virkistyn.

Syrjähyppy laskettelurinteeltä

Laskettelumatkalla Ranskan Alpeilla, Saisiesin kylässä vilautan hiihtohissikorttia portilla, joka sanoo blim-blim. Olallani keikkuvat 165 cm pitkät sauvat ja tutunnäköiset sukset, jonka nimen vuokraaja lausui: Pelttoonön. Paino tavulla too.
Hetken päästä olen laduilla, joilla Marjut Lukkarinen voitti kultaa ja hopeaa sekä Jari Isometsä, Harri Kirvesniemi, Mika Kuusisto ja Jari Räsänen viesti-pronssia Albertvillen olympialaisissa.
Mikähän on suomalaisten menestys v. 2022, kun täällä hiihdetään maailmanmestaruuksista?

”Leikkimielinen” sprinttikilpailu

Seison lähtöpaikalla 30 muun matkailutoimittajan kanssa. Joillakin on murtomaasukset ensimmäistä kertaa jalassaan.
Melko pian lähdön jälkeen on loiva kaarre loivassa alamäessä. Latu on todella liukas. Pari ensimmäistä kaatuu jo startissa, viisi lisää kaarteessa. Joku kantaa suksiaan ensimmäiset sadat metrit. Onnistun kiertämään kaatuilijat auraamalla luistelualueella, mutta jonkin ajan päästä kanadalainen Pierre hurahtaa holtittomasti ulkokautta ohitseni ja kaatuu eteeni. Liityn seuraan. Ei se mitään. Matka jatkuu. Viimeisessä puolen kilometrin ylämäessä vuokrasukseni eivät tunne sanaa PITO. Ohitan haarakäyntiä muutamia miehiä. Maalissa pari miestä haukkoo henkeä makuulla. No, hiukan itseäkin hengästyttää. Ilman kaatumista suihkuttaisin kohta suhinavettä.

Tutustumme alkuasukkaaseen

Kisan jälkeen meille esitellään herra nimeltä Frank Piccard.
Nimi tuntuu tutulta. Keskikokoinen, hyvin hoikka, vaikuttaa maratoonarilta.
Frank voitti Galgaryn olympialaisten syöksylaskussa kultaa ja super-G:ssä pronssia, isäntämme Bruno kertoo.

Aivan, muistini palaa, ja Albertvillen syöksykullan hän hävisi 0,05 sekunnilla. Melkein kuin Mietaan tappio Wasbergille Lake Placidissa. Toki syksylaskun nopeudessa häviö on metreissä paljon pidempi.

– Hiihdän täällä joka päivä, usein aamulla aikaisin, Frank kertoilee. En juurikaan enää laskettele.
– Painoni on pudonnut 10 kiloa, melkein kaikki reisistä.
– Olen kotoisin täältä Les Saisiesista. Albertvillen kisojen jälkeen kylä antoi tontin. Rakensimme hotellin. Ristimme sen Le Galgaryksi.

Nykyään Frankilla on myös viisi Piccard Sport urheilukauppaa eri puolilla Espace Diamant hiihtokeskusta. Vuokraamoissa on jos jotakin vempelettä talven ja kesän harrastuksiin.

Juttelemme niitä näitä. Sitten Frank lähtee luistelemaan latujen 3-metriseen väliin. Minä painelen perään. Ei kauan kestä kun mies katoaa metsikön taa. Minulla ei ole mitään jakoa tuohon vauhtiin. Hidastan.

Latuja on 120 kilometriä

Kymmenkunta eri tasoista lenkkiä tasamaasta huimiin nousuihin ja laskuihin. Pisin on 22 km. Kaksi latua ja välissä 3 metriä leveä luistelualue.

Mont Blanc möllöttää taustalla. Pelkästään maisemat riittävät hengästyttämään. Tosin 1650 metrin korkeudellakin on vaikutuksensa. Olen kilpaladulla, mutta luonto luo saman tunnelman kuin umpihankihiihdossa; voi hiihtää hitaasti, katsella ympärille, kuunnella mustarastaan laulua, nauttia olemassaolosta.
Huomisaamuna otan kunnon hikilenkin.

Jälkikirjoitus
Kun tapasin Markun seuraavan kerran hän kertoi kaivaneensa vintiltä vanhat suksensa, puiset A-merkkiset hikilaudat, ostettu Anttilasta vuonna jotain. Utelin miltä tuntui, syttyikö vanha into.
– No joo, Hirvensalon uimalan rantaniityltä laskin jäälle, Markku kertoi. Liu-uin saman tien naamallani siinä lumen peittämällä jäällä. Sukset oli nurmikon reunalla, monojen pohjat kiinni Y-siteissä. Monojen kuoret oli sukkien päällä.
Siitä sitten tassuttelin sukkasillani takaisin autolle. Kotona vaimo näki asiassa jotain hauskaa.

Teksti: Rauli Storm, Photo : OT Les Saisies/via www.ski-nordique.net