5 outoa uudenvuodenperinnettä maailmalta

Vuodenvaihde lähestyy taas, ja on aika valmistautua uuden vuoden tuomiin kuvioihin. Eri puolilta maailmaa löytyy monenlaisia vuoden vaihtumisen aikana toteutettavia siirtymäriittejä. Perinteinen suomalainen tapa on valaa tinaa ja ennustaa sen muodosta, millainen vuosi on edessä. Millaisia tapoja muualla maailmassa on ottaa uusi vuosi vastaan? Lento- ja hotellihakukone momondo.fi listasi viiden maan uudenvuoden viettämiseen liittyvät traditiot.

-Vuoden vaihtumiseen suhtaudutaan melkeinpä kaikkialla uuden aikakauden alkuna, ja perinteisesti tulevasta vuodesta toivotaan aina edellistä onnekkaampaa. Lähes kaikissa maissa tuntuu olevan aivan omat kansalliset tapansa uuden vuoden vastaanottamiseen, kertoo momondo.fi:n edustaja Mikala Riis Bagger.

Espanja

Espanjassa uuteen vuoteen siirtymistä tahditetaan syömällä. Jokaisella keskiyön kahdellatoista kellonlyönnillä kuuluu syödä viinirypäle, ja tämän on tarkoitus tuoda onnea tulevan vuoden jokaiselle kahdelletoista kuukaudelle. Tämän traditio täytyy suorittaa varsin reippaalla tahdilla, ja haaste otetaankin Espanjassa vastaan tavallisesti yhdessä suurella joukolla ystävien ja perheen kanssa.

Kreikka

Myös Kreikassa luotetaan luonnonantimien taikaan. Siellä on tapana ripustaa uudenvuodenaattona sipuli roikkumaan oven yläpuolelle symboliksi uuden vuoden tuomalle uudestisyntymiselle. Oven yläpuolelle voi ripustaa myös granaattiomenan. Keskiyöllä juuri vuoden vaihtumisen jälkeen se kuuluu murskata, ja siitä ympäriinsä leviävien siementen määrä kertoo siitä, kuinka paljon onnea perheelle suodaan tulevan vuoden aikana.

Siperia

Siperiassa uusi vuosi otetaan vastaan mitä erikoisimmalla ja varsin haastavalla tavalla hyytävissä olosuhteissa. Venäjän pohjoisilla mailla on tapana sukeltaa järven jäähän tehdyn reiän läpi ja käydä viemässä koristeltu uudenvuodenpuu järven pohjaan. Tehtävän hoitavat useimmiten ammattisukeltajat, ja muut traditioon osallistujat voivat käydä avantouinnilla.

Chile

Chilessä uutta vuotta voi juhlia monella tavalla. Siellä vuosi vaihdetaan yhdessä läheisten kanssa – niin elävien kuin kuolleidenkin. Joillain chileläisillä on tapana viettää uuttavuotta hautausmaalla edesmenneiden sukulaistensa leposijojen läheisyydessä, ja jotkut jopa nukkuvat siellä.

Kiina

Kiinassa uutta vuotta juhlitaan eri aikaan kuin länsimaalaisille tuttuna uudenvuodenaattona 31. joulukuuta. Kiinalainen uusi vuosi ajoittuu tammikuun 21. ja helmikuun 20. päivän välisellä ajalla esiintyvän uuden kuun päivään. Uusi vuosi on kiinalaisille vuoden tärkein juhla: perheet kokoontuvat silloin yhteen syömään illallista ja antavat toisilleen lahjoja. Silloin pyritään pysymään hereillä koko uudenvuodenyön – näin pystytään välttämään legendaan perustuvan Nian-hirviön hyökkäys. Hirviötä yritetään ajaa pois myös ilotulitteilla, ja tämä tapa on jo pari tuhatta vuotta vanha. Ilotulitteet keksittiinkin Kiinassa 600-luvulla.