Yli tuhat muuttajaa ilmoittautunut – 15 Lapin kuntaan

Huhtikuun puolivälissä käynnistyneessä Tervetuloa Lappiin -kampanjassa 15 Lapin kuntaa toivottaa vuonna 2018 ja siitä eteenpäin kuntaan muuttaneet uudet asukkaansa tervetulleiksi itsensä näköisin paketein.

Keskiviikkoaamun mennessä muutostaan oli ilmoittaunut yhteensä 1013 muuttajaa. Muuttajia on ilmoittautunut jokaiseen mukana olevaan kuntaan.

-Olemme todella tyytyväisä kampanjan tuloksin. Lapissa uusille osaajille on kova kysyntä monilla toimialoilla. Tällä kampanjalla halusimme tavoittaa eritysesti Lapin yhteisen osaajamarkkinoinnin piirissä olleita Lappiin muuttaneita henkilöitä ja näin todentaa markkinoinnin tehokkuutta. On selvää, että markkinointimme on tavoittanut oikeat kohderyhmät ja tuottanut tulosta, House of Laplandin toimitusjohtaja Sanna Tarssanen sanoo.

Esimerkiksi Ranualla muuttajat saavat vapaaliput Ranuan eläinpuistoon, lahjakortit paikallisiin kauppoihin, vapaalippuja kuntosalille ja kattavan infopaketin kunnasta.

Inari yksi suosituimmista

”Kampanja on käynnistänyt hyvän käytännön toivottaa uudet kuntalaiset tervetulleeksi konkreettisella tavalla, auttaen samalla uuden kotikunnan palveluiden löytämisessä. Luulen, että ilman yhteistä kampanjaa emme olisi tavoittaneet Ranualle muuttaneita näin tehokkaasti ja järjestelmällisesti”, Ranuan kunnan matkailu- ja viestintäpäällikkö Salla-Mari Koistinen sanoo.

Yksi suosituimmista kunnista ilmoittajien keskuudessa on ollut Inari, jonka tarjoama Inari-passia voi käyttää maksuvälineenä esimerkiksi elokuviin, konsertteihin ja liikuntamahdollisuuksiin.

-Olemme Inarin kunnassa otettuja kampanjan suosiosta ja uusien asukkaiden määrästä. Kampanjan kautta olemme saaneet uudet inarilaiset lähestulkoon kommunikointietäisyydelle. Toivomme saavamme heiltä mielipiteitä ja uusia ideoita, jotta voimme kehittää kuntamme palveluita yhä asukaslähtöisemmiksi, Inarin kunnan kehittämiskoordinaattori Marja Männistö sanoo.

Vuoden loppuun kestävä Tervetuloa Lappiin -kampanja on osa House of Laplandin osaaja- ja asukasmarkkinoinnin työtä. Mun Lappi -sosiaalisten kanavien lisäksi osaaja- ja asukasmarkkinoinnissa on toteutettu muun muassa viime syksyn potentiaalisille sesonkityöntekijöille kohdennettu Work in Lapland -kampanja, jonka tavoittavuus nousi kansainvälisesti lähes 200 miljoonaan sekä Löydä paikkasi Lapista -palvelu, joka auttaa löytämään sopivimman asuinkunnan Lapista.

-Toivon, että kampanja ja kuntien tervetulopaketit kannustavat heitä, jotka ovat vielä pohtimisvaiheessa, tarttumaan unelmiinsa ja muuttamaan Lappii”, Ranuan Koistinen sanoo