Tallinkin maskottikisa – voittaja 6-vuotiaan ideoima planktonin perhe

Tallinkin maskottikisaan tuli lähes 250 ehdotusta. Tuomaristo valitsi voittajaksi kuusivuotiaan latvialaisen Alicen piirtämän kokonaisen plankton-perheen. Ruotsalainen mainostoimisto Happy luo lopullisen maskotin voittajaehdotuksen luonnokseen perustuen.

– Olemme erittäin tyytyväisiä, kun lapset ja nuoret ympäri Itämerta halusivat osallistua maskottikisaamme. Saimme ehdotuksia niin Suomesta, Virosta, Latviasta kuin Ruotsista. Tuomariston tehtävä oli haastava, mutta voittaja oli erittäin hienosti yhdistänyt luonnokseensa meren, sanoo Tallink-konsernin brändipäällikkö Tiia Nõmm.

Voittajaehdotuksen teki kuusivuotias latvialainen Alice, jonka ehdotuksessa oli seitsemän plankton perheen jäsentä. Tämä kuvastaa hänen mukaansa sitä, että risteilykin tehdään yleensä yhdessä, isommalla porukalla. Alice ja hänen perheensä palkitaan Visbyn risteilyllä.

– Alice on matkustanut laivalla kahdesti, ja halusi ehdotuksessaan tuoda esille seitsemän erilaista hahmoa, jotka voisivat viihdyttää matkan aikana niin lapsia kuin aikuisia, Tiia Nõmm kertoo.