Suomalaiset matkailijat hakevat ulkomailta vuonna 2019 uusia kokemuksia ja erilaisia näkökulmia. Tämä selviää nettimatkatoimisto ebookersin teettämästä kyselytutkimuksesta.
Tutkimukseen osallistui 500 suomalaista täysi-ikäistä. Yli neljä viidennestä (84%) ilmoitti aikovansa matkustaa vuoden 2019 aikana uuteen kohdemaahan, jossa ei ole aikaisemmin käynyt. Toisaalta, 94 % vastanneista ilmoitti matkustavansa jo tuttuun matkakohteeseen, mutta eri vuodenaikaan kuin aikaisemmin.
Ebookersin viestintäpäällikön Claudia Parkerin mukaan kyselytutkimuksen perusteella vaikuttaa, että suomalaisten matkailuvuotta 2019 tahdittaa seikkailunhalu ja uusien kokemusten etsintä.
Uuteen matkakohteeseen matkustaminen tuli esille myös kysyessämme uudenvuodenlupauksista. Uuteen maahan matkustaminen oli suomalaisten neljänneksi yleisin uudenvuodenlupaus ja se löytyi lupauslistan kärjestä 23 prosentilla vastanneista, sanoo Parker.
Ehdottomasti eniten suomalaiset lupasivat kuitenkin keskittyä vuonna 2019 henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja tietoisuustaitoon eli mindfulness:iin. Mindfulness oli uudenvuoden kärkilupaus 42 prosentille vastanneista. Toisiksi eniten luvattiin uuteen ruokakulttuuriin tutustumista (25 %) ja jo olemassa olevan taidon hiomista (24 %).
Suomalaiset suhtautuvat matkailuun tunteella ja intohimoisesti. 92 % vastanneista ilmoitti varaavansa matkansa intohimo mielessä.
Suomalaisten 10 suosituinta uudenvuodenlupausta
1. Keskittyä henkilökohtaiseen hyvinvointiin ja mindfulness:iin (42%)
2. Kokeilla uutta ruokalajia tai ruokakulttuuria (25%)
3. Hioa jo aiemmin hankittua taitoa (24%)
4. Matkustaa uuteen maahan (23%)
5. Hankkia enemmän kokemuksia uusista kulttuureista (22%)
6. Oppia uusi taito (19%)
7. Toteuttaa intohimoja matkailun välityksellä (15%)
8. Tutustua tuttuun matkakohteeseen uudesta näkökulmasta (13%)
9. Oppia uusi kieli (12%)
10. Käyttää kaikki sallitut lomapäivät (12%)