Savukoski löysi hukkuneet Sellinjärvellä Venäjällä

Artikkeli päivitetty 8.4.2021. Kiitosta ja kuraa

Punkaharjulainen Reino Savukoski on paikallistanut Venäjän Karjalassa viime viikolla kadonneet kaksi kalastajaa entisen Karhumäen Sellinjärvellä (Seletskoje ozero). Paatenen kunnassa sijaitseva järvi on 63,2 neliökilometrin suuruinen.

Miesten vene oli kaatunut ja löydettäessä verkot olivat kiertyneet potkurin ympärille. Hukkuneiden etsintöihin erikoistunut Savukoski paikallisti hukkuneet 16 metrin syvyydestä torstaina iltapäivällä.

– Kova tuuli estää vainajien noston toistaiseksi. Odottelemme venäläissukeltajien kanssa tuulen tyyntymistä. Havainto on varma, niin monta hukkunutta olen elämäni aikana paikallistanut, kertoi Reino paikan päältä iltapäivällä.
Etsinnässä Savukoski käytti tällä kertaa viistokaikuluotainta.

Vapaaehtoistyötä tekevä punkaharjulainen löysi vasta äskettäin, 9.11 Venäjän Säämäjärveen hukkuneen miehen. Venäläiset ovat kääntyneet usein Savukosken puoleen, sillä kaikkiaan hän on löytänyt Venäjällä kolmisenkymmentä kadonnutta. Vuosi sitten Sortavalan pelastusaseman päällikkö luovutti hänelle tämän johdosta tunnustusmitalin.
Pitkälti toistasataa kadonnutta löytänyt Reino Savukoski on antanut etsintäapua myös Virossa ja Ruotsissa.

Lue aiempi uutinen hukkuneiden uupumattomasta etsijästä.

Hukkuneiden kalastaja, omaisten tuskan pelastaja

Punkaharjulainen Reino Savukoski on ensimmäinen, hukkuneiden etsintään erikoistunut suomalainen.

Kadonneiden etsimiseen erikoistunut punkaharjulainen Reino Savukoski sanoo suoraan, ettei tätä työtä tekisi, ellei olisi saanut potkuja rajavartiostosta.

Elämää ovat varjostaneet sen jälkeen saadut ”hullun paperit”, joita hän pitää väärin perustein ja valheellisiin lausuntoihin perustuen annettuina.

Mutta palataan asiaan myöhemmin.

Savukoski on pohjoisen poikia, syntynyt Ala-Torniossa lokakuussa 1948.

– Isoisäni oli punikkiupseeri Aapo Alfred Savukoski, joka pakeni viiden muun kanssa vuonna 1918 Ruotsiin. Tullimies ampui heistä kaksi jäälle, pappa sai osuman jalkaansa. Hän kuoli Ruotsissa yhdeksän vuotta myöhemmin, mutta on haudattu Suomeen. Kävin hiljattain hänen haudallaan.

Perinnöksi isoisä jätti kirjeitä, jotka sisälsivät elämänohjeita. Niissä ilmeni myös, että hän oli joutunut pakon edestä ampumaan valkoisia.

Kirjeitä ei enää ole, sillä toinen tädeistä heitti ne suutuspäissään tulipesään, koska alle 10-vuotias poika ei suostunut menemään navettaan viideltä aamulla.

– Pappa oli selvännäkijä, ja halusi mukaan toiseksi nimekseni Olavin, isän toisen nimen mukaan. Isä teki matkatöitä, äiti kuoli kun olin neljän vanha, joten sain kotikasvatuksen kahdelta lestadiolaistädiltäni. Joskus on tullut etiäinen, että tuolta minun kuuluisi etsiä. Ehkä se on isoisän peruja.

Paikkakuntalainen vasemmistoaktivisti yritti tehdä kymmenvuotiaasta nassikasta terroristia. Hänen piti ladon alle piilotetulla konepistoolilla avata tuli rauhanyhdistyksen kokouksessa.

– Pari kertaa kävimme harjoittelemassakin ampumista. ”Papan veri pestään”, hän uhosi. Tunsin kuitenkin ne, jotka piti ampua, kuten kauppias ja opettaja, joten epäröin ja lopulta luovuin ajatuksesta.

Lopulta ilmeisesti poliisi haki pois konepistoolin hänen kerrottua asiasta tädeille. He sanoivat, että papan veren voi pestä muutenkin, tekemällä hyviä tekoja.

– Ehkä juuri siksi teen tätä työtä.

Punkaharjulle Savukoski päätyi Helsingin opaskoirakoulun ja Immolan siirron kautta entisen vaimonsa perässä. Helsingissä hän päätyi yksityisetsiväksi vuonna 1972.

– Yksityisetsivän taustasta en ole saanut puhua vasta kuin viime aikoina.

Rajavartiolaitokseen koiranohjaajaksi

Hänet on Suomen nuorimpana ylennetty ylirajavartijaksi, Rajavartiolaitoksessa hän työskenteli koiranohjaajana.

Savukoski pitää lemmikkieläinhoitolaa, mutta kertoo pikkuhiljaa jäävänsä siitä pois. Sen sijaan yksityisetsivätoiminnan hän harkitsee aloittavansa uudelleen.

Ensimmäinen suomalainen yksityishenkilö, hukkuneiden kalastaja ja omaisten tuskan pelastaja Savukoskesta tuli kesällä 1989. Tuolloin Simpelejärveen hukkui hänen paras ystävänsä.

Mieliin painuvin tapaus tulee mieleen heti. Taipalsaarella kesällä 1991 upposi miehistönkuljetuspanssarivaunu. Onnettomuudessa kuoli seitsemän varusmiestä. Hän oli silloin vielä töissä Rajavartiostossa.

– Pelastustöihin ei rajakoulun johtaja virka-aikana antanut lupaa, täytyi anoa lomaa.

Tärkeimmät etsintätyövälineet ovat vene, viistokaikuluotain, pohjatutka, reittipiirturi ja ruumiskoira, jota hän ei ole koirasairauksien uhkan vuoksi Venäjällä käyttänyt. Koiraa käytetään muutenkin vain tyynellä säällä, sillä hukkuneista purkautuvat kaasukuplat voivat harhauttaa sen kauas löytöpaikasta. Haastavinta on tuuli ja veden syvyys.

Halu auttaa ihmisiä hädässä

Savukoski kuvailee itseään herkäksi. Perimmäisenä tarkoituksena on halu auttaa ihmisiä heidän hädässään. Työ on rankkaa ja kovaa, jotkut se varmasti kovettaisi.

– Lapsia löytäessäni tulee aina tippa silmään. Vaikka joku rentuksi luuleekin, aina etsimään lähtiessäni ristin käteni. Uskon Taivaan isään.

Raskaalla työllä on hintansa. Seitsemän vuotta sitten hän poltti itsenä loppuun. Tuloksena oli masennus, aivoinfarkti ja puolentoista vuoden tauko. Lopetusaikeetkin kävivät mielessä.

– Nyt olen osannut säästää itseäni.

Taustaorganisaationa toimii Etsintäveneen tuki ry. Se perustettiin vuonna 2003 tukemaan Savukosken työtä. Lahjoitukset tulevat yksityisiltä, yrityksiltä ja rahastoista. Työtä hän tekee palkatta. Aina ei tarjota edes ruokaa, ja toisinaan lupaus ruhtinaallisista korvauksista jäävät sanahelinäksi.

Pyyteettömästä, fyysisesti ja henkisesti raskaasta työstä huolimatta on tullut paljon kuraa niskaansa, kuten asiattomia blogikirjoituksia.

Hukkuneita hän on etsinyt Suomen lisäksi myös Ruotsissa, Virossa ja Venäjälle, Suomessa pohjoisin paikka on Porttipahta. Savukoski on löytänyt noin 120 hukkunutta, vain muutama on jäänyt löytymättä.

– Suomessa pitävät hulluna, Venäjällä lähes kansallissankarina

Ilmiannosta koituihullun paperit

Yksityisetsivän tausta johdatti Reino Savukosken myös tapaukseen, joka johti erottamiseen Rajavartioston palveluksesta.

– Alennus koiramuonista pyydettiin ylimääräisenä muonana. Tuttu rajamies näytti kuinka 1 000 kilon erästä 100–150 kiloa oli aina siirretty varastosta eteiseen.

Savukosken mukaan osa koulun henkilökunnasta jakoi ylimääräisen muonan keskenään ja myi alennuksella eteenpäin.

– Minun, ja monen muunkin mielestä alennus olisi kuulunut valtiolle. Tein ilmiannon lakimiehelle ja bisnes loppui. Varmaankin suututin joitakin henkilöitä.

Savukoski leimattiin vainoharhaiseksi ja erotettiin työkyvyttömänä 1992. Näin saatiin tutkimukset lopetettua.

Hän sai Rauhan sairaalan ja Tilkan sotilassairaalan itseään koskevat paperit tutkittavakseen viimein maaliskuussa varatuomaripoikansa ansiosta. Kaikki instanssit – presidenttiä myöten – ovat sanoneet tapauksen vanhentuneen.

Eräs rikos- ja prosessioikeuden professori harmitteli, ettei tämän vuoksi mitään ole tehtävissä. Ainoa keino saada asialle oikeutetusta on julkisuus.

Poliisi totesi lausunnossaan, että vaikka syyteoikeus on vanhentunut, se ei poista korvausvelvollisuutta.

Savukoski on saanut työstään tunnustuksia, mutta palauttanut ne takaisin, viimeksi presidentin antaman tunnustuksen.

– Venäjältä olen saanut kaksi tunnustusta. Toisen ja komentajan kultakellon jouduin myymään tarvikehankintoja varten. Vuosi sitten saadun Sortavalan pelastusaseman päällikön tunnustusmitalin olen säilyttänyt.

Rajavartiolaitosta vastaan hänellä ei ole mitään. Se on hänen mielestään hieno, isänmaallinen laitos, ehkä rekrytointi on mennyt osin pieleen.

Savukoski pohtii, kuinka miestaposta olisi selvinnyt 12 vuoden tuomiolla, nyt tuli kirjaimellisesti elinkautinen. Lisäksi ”hullun paperit” kirjoittanut lääkäri on jo kuollut.

– Päivääkään en tästä huolimatta vaihtaisi pois. Oma imagoni ei siitä kärsi, jos minut on erotettu hullun papereilla Rajavartiostosta. Oikean asian puolesta, veronmaksajien rahoista olen taistellut. Jos rehellisyys on hulluutta, sen kanssa voin mennä hautaan saakka.

Ari Tiippana