Salli Paddler -kanootti saa uusia liikkujia vesille

Salli Paddlerin kehittäjän Veli-Jussi Jalkasen tyylinäyte.

Suomalaisista käsityönä valmistetuista Salli Satulatuoleistaan parhaiten tunnettu Salli Systems kehitti uudenlaisen kanootin, jonka käyttömukavuus, turvallisuus ja liikuntahyöty ovat ennennäkemättömiä.

Soutulegenda Pertti Karppinen, maajoukkuemelojat Jeremy Hakala ja Miika Dietrich sekä Vierumäenja Pajulahden urheiluopistojen liikunnanohjaajat pääsivät tutustumaan Salli Paddleriin jo ennen sen virallista julkistustilaisuutta. Koko joukko suosittelee uutta kanoottia henkilökohtaisesti.

Salli Paddlerin julkistustilaisuus pidettiin Helsingissä ravintola Blue Peterissä 30.11.2018 ja tilaisuudessa oli läsnä useita asiantuntijoita.
Julkistustilaisuudessa Salli Paddler sai lämpimän vastaanoton mm. seikkailijapurjehtija Kari ”Ruffe” Nurmelta, joka testasi kanoottia myrskyisessä tuulessa. Julkistamistilaisuutta seuraamassa oli myös Vammaisurheilu ja -liikunta Vau Ry:n Petri Rissanen, jota kiinnosti Paddlerin erityisryhmillekin tarjoama turvallisuus.

Vaikka Paddler onkin tavallista arempi kovalle sivutuulelle, se on erittäin kallistus- ja suuntavakaa, mikä poistaa kaatumispelkoa ja madaltaa käyttökynnystä. Se on ohjailtavissa kätevästi myös peräsimellä. Paddleriin mahtuu jopa kolme melojaa ja tavallista suurempi määrä retkitavaroita.

Salli Paddlerissa istutaan satulaistuimella, joka ohjaa melojan automaattisesti hyvään ryhtiin ja hyvin toimivaan lihastoimintaketjuun. Melominen on tehokasta koko kehon liikuntaa jalkaterästä alkaen. Lonkka- ja polvikulmat ovat terveydelle edullisen loivat, noin 135 astetta.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen.Salli Paddlerin kehittäjän Veli-Jussi Jalkasen tyylinäyte.

Kalastajille on tulossa omat varusteensa. Salli Systems on kehittänyt myös sormille ja ranteille ergonomisen melan. Kanootin perälautaan voi kiinnittää pienen sähköperämoottorin. Vakautensa takia Paddler sopii hyvin myös kanoottipurjeen käyttöön.

Pääkohderyhmä tulee olemaan kuntoilijat, jotka haluavat käsiä, olkapäitä, keskivartalon lihaksia ja selkää kehittävän lajin sekä alaselkäkivuista kärsivät, joille Paddler sopii erinomaisesti. Miellyttävä melominen vesillä on myös hyvää stressin poistoa.

Paddler painaa 58 kiloa, ja sen kantamiseen tarvitaan kaksi henkeä.

Salli Systems vie satulatuoleja noin 60 maahan ja on lähtenyt Salli Paddlerin kanssa töihin yhtä kunnianhimoisella asenteella. Sitä esitellään talven 2019 aikana pitkin Eurooppaa.

Suomi tultaneenkin jatkossa tuntemaan maailmalla myös ergonomisista kanooteistaan.

Salli Systems valmistaa satulatuoleja, sähkösäätöisiä pöytiä ja erilaisia lisävarusteita kuten käsi- ja jalkatukia eri ammattiryhmille. Yritys on perustettu vuonna 1990. Tuolit kootaan käsityönä, ja tuotteita viedään 60 maahan. Yritys työllistää noin 40 henkilöä.