OnniBus.com myllää reittivalikoimaansa

Uusi kuljettajia tarvitaan lisää monella paikkakunnalla.

OnniBus.com on julkaissut uuden varauskalenterin, jonka kautta voi hankkia lippuja 8.1.– 3.4.2018 tehtäville matkoille.

-Nyt on mahdollisuus varata matkoja aina pääsiäiseen saakka. Mitä nopeammin matkan varaa, sitä edullisemmaksi se tulee. Jos tietää esimerkiksi kevään menonsa jo nyt, varausjärjestelmästä kannattaa ottaa kaikki hyöty irti, kertoo OnniBus.comin kaupallinen johtaja Petteri Rantala.

Varauskalenterin julkaisun yhteydessä OnniBus.com tuo jälleen hiihtokeskuslinjat myyntiin joulusesongille 15.12.2017 –8.1.2018 ja ajanjaksolle 1.2–1.5.2018. Yhtiö liikennöi viime vuoden tapaan Rukalle, Leville ja Ylläkselle kolmesti viikossa suuntaansa. Pohjoiseen ajetaan keskiviikkoisin, perjantaisin ja sunnuntaisin, kun taas paluu etelään liikennöidään maanantaisin, torstaisin ja lauantaisin.

-Haemme aikataulumuutoksia 1.2. alkaen ja aikomuksenamme on lisätä lähtöjä kysytyimpiin ajankohtiin. Jätimme maanantaina Lapin Ely-keskukselle hakemuksen Helsinki–Levi-reitin liikennöinnin laajentamisesta päivittäiseksi. Ylläksellä neuvottelemme kuljetuksista Eelin kaupan pysäkiltä Äkäslompoloon. Olemme myös hakeneet 1.2. alkaen Ristinjärvelle uutta pysäkkiä, jonka myötä avautuisi uusi yhteys Paljakan hiihtokeskukseen, Rantala luettelee.

Muista hiihtokeskuksista poiketen Tahkolle liikennöinti jatkuu 30.1. saakka perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin kahdella päivittäisellä vuorolla. Liikennettä lisätään liikennöintikaudelle 31.1.–16.4. siten, että Tahkolle pääsee neljänä päivänä viikossa. Tällöin voimaan astuva Tahkon uusi päätepysäkki on koordinoitu Tahkonrinteiden juureen, jotta asiakkaiden liikkuminen vuokraamoon ja majoituksiin helpottuu. Suora reitti Tahkolle liikennöi Helsingistä Mikkelin ja Kuopion kautta reittiä F5, mutta yhteyksiä avataan myös Tampereelta, Jyväskylästä ja Turusta.