Norwegianin tulot kasvoivat ja kustannukset alenivat

Vuosineljänneksen nettotappio 1 489 miljoonaa Norjan kruunua

Norwegian julkisti tänään tuloksen ensimmäiseltä vuosineljännekseltä, jolle ominaista olivat alhaisemmat kustannukset, kasvaneet tulot ja merkittävästi parempi täsmällisyys. Nettotappio oli 1 489 miljoonaa Norjan kruunua. Yhtiön yksikkökustannukset ilman polttoainetta laskivat kahdeksan prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna. Liikevaihto oli kahdeksan miljardia Norjan kruunua, kasvua 14 prosenttia.

Norwegian on muuttanut strategiaa kasvusta kannattavuuteen toimenpiteillä, joita ovat muun muassa laaja kustannussäästöohjelma, reittiverkoston optimointi ja lentokoneiden myynti. Yhtiön sisäisellä kustannussäästöohjelmalla, #Focus2019, on jo ensimmäisellä vuosineljänneksellä saavutettu 467 miljoonan Norjan kruunun kustannussäästöt. Yhtiö on myös vahvistanut tasettaan kolmen miljardin Norjan kruunun osakeannilla, joka takaa vahvemman taloudellisen aseman. Yhtiön asema on hyvä uusien asiakkaiden houkuttelemiseksi erityisesti kaukolentomarkkinoilla, joilla kehitys on vahvempaa kuin lyhyillä matkoilla.

Norwegianin ensimmäisen vuosineljänneksen liikevaihto oli kahdeksan miljardia Norjan kruunua ja se kasvoi 14 prosenttia verrattuna samaan ajanjaksoon viime vuonna pääasiassa kansainvälisen kasvun ja Pohjoismaiden lisääntyneen liikenteen ansioista. Yli kahdeksan miljoonaa matkustajaa lensi Norwegianilla ensimmäisen vuosineljänneksen aikana, kasvua yhdeksän prosenttia. Käyttöaste oli 81 prosenttia. Yhtiön yksikkökustannukset ilman polttoainetta laskivat kahdeksalla prosentilla vuoden 2018 ensimmäiseen neljännekseen verrattuna. Täsmällisyys parani merkittävästi ensimmäisellä vuosineljänneksellä viime vuoden 73,0 prosentista tämän vuoden 81,3 prosenttiin. Yhtiö lensi ensimmäisellä vuosineljänneksellä 98,7 prosenttia suunnitelluista lennoistaan, kuten myös viime vuoden vastaavalla vuosineljänneksellä.

– Vuosineljänneksen kehitys oli myönteistä useilla osa-alueilla 737 MAX -koneiden tilanteesta huolimatta. Olemme toteuttaneet monia toimenpiteitä kannattavuuden parantamiseksi alentamalla kustannuksia ja kasvattamalla tuloja. Se on pitänyt sisällään tukikohtarakenteemme ja reittiverkostomme optimointia tehostaaksemme toimintoja samoin kuin lentokoneista luopumista ja lentokonetoimitusten siirtämistä myöhemmäksi. Sisäinen kustannussäästöohjelma tulee myös parantamaan kannattavuutta edelleen. Samanaikaisesti tulevien kuukausien kehitys varausten osalta näyttää lupaavalta, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Bjørn Kjos.

Tuloksellisia tapaamisia Boeingin kanssa

Norwegian keskeytti operoinnin 18 Boeing MAX 8 -lentokoneella maaliskuussa. Auttaakseen parhaalla mahdollisella tavalla matkustajia, joihin tilanne vaikuttaa, yhtiö on yhdistänyt lentoja ja tarjonnut vaihtoehtoisia lähtöjä muilla Norwegianin lennoilla. Yhtiö työskentelee edelleen sen eteen, että tilanteella on mahdollisimman vähäiset vaikutukset matkustajiin, mikä merkitsee myös lentokoneiden vuokrausta. Yhtiön tavoite on, että se operoi lennot suunnitellusti.

– Omistautuneet työntekijämme ovat työskennelleet kellon ympäri löytääkseen hyviä ratkaisuja asiakkaillemme. He tekevät edelleen kaiken mahdollisen varmistaakseen, että kaikki lennot lennetään suunnitellusti huolimatta siitä, kauanko MAX-koneet ovat poissa käytöstä, Kjos jatkaa.

– Meillä on ollut tuloksellisia tapaamisia Boeingin kanssa. Olemme keskustelleet siitä, miten pääsemme niiden vaikeuksien yli, joita MAX-koneet ovat aiheuttaneet Norwegianille, Kjos sanoo.