Norwegian sai 4 tähteä – halpalentoyhtiöiden maksimi

Matkustajat ympäri maailmaa ovat arvioineet Norwegianin neljän tähden lentoyhtiöksi tämän vuoden Airline Passengers Experience Associationin (APEX) arvioinnissa. Neljä tähteä on korkein sijoitus, jonka halpalentoyhtiö voi saada.

Tämän vuoden APEX-tunnustus perustuu arvioihin yli miljoonasta lennosta ja 500 lentoyhtiöstä. Norwegian oli yksi kymmenestä ympäri maailmaa toimivasta halpalentoyhtiöstä, joka sai neljä tähteä.

– On suuri kunnia, että kanssamme matkustaneet matkustajat arvioivat meidät neljän tähden lentoyhtiöksi. Haluan kiittää kaikkia 10 000 työntekijäämme Bangkokista idässä Los Angelesiin lännessä. He tekevät joka päivä kaikkensa, jotta asiakkaamme saavat niin hyvän matkustuskokemuksen kuin mahdollista, sanoo Norwegianin konsernijohtaja Bjørn Kjos.

Tähän mennessä tänä vuonna Norwegian on saanut kaikkiaan 13 eri tunnustusta.

APEXista:
APEX arvioi lentoyhtiöitä ympäri maailmaa matkustajien omien arvioiden perusteella. Lentoyhtiöt jaetaan kolmeen kategoriaan: maailmanlaajuiset lentoyhtiöt, alueelliset lentoyhtiöt ja halpalentoyhtiöt. Arvion perusteena oli 1. kesäkuuta 2017–30.6.2018 yli miljoona lentoa ja 500 lentoyhtiötä. Matkustajat arvioivat lentoyhtiöitä kokonaisuutena sekä neljässä eri kategoriassa: mukavuus, lennonaikaiset palvelut, ruoka ja juoma sekä viihde ja lennonaikainen Wi-Fi. Neljä tähteä on korkein arvio, jonka halpalentoyhtiö voi saada.