Kolmasosalle milleniaaleista lomien suunnittelu käy hermojen päälle
Lomamatkan suunnitteleminen voi tunnetusti olla aikamoinen riesa. Se on kuluttavaa, oli tähtäimessä sitten pitkä vaellusreissu Himalajalle tai rentouttava loma puumajahotellissa. Hotels.comin uusi tutkimus paljastaa, että aloittelevat reissaajat kärsivät suoranaisesta “netlagista” eli nettitylsistymisestä yrittäessään kaikin keinoin välttää peruslomaa.
Aikuisuuspisteiden kerääminen ei ole helppoa: lähes kolmasosa milleniaaleista (32 %) pitää lomamatkojen suunnittelua yhtenä elämänsä suurimmista stressinaiheuttajista. Se ei yllätä, sillä yli kymmenesosa matkailijoista käyttää lomamatkan tutkimiseen yli 20 tuntia ennen varaamista, jolloin heillä ei jää juurikaan aikaa selfieille, brunsseille tai kuumajoogalle. Yli neljäsosa milleniaaleista (29 %) käyttää matkojen tutkimiseen enemmän aikaa kuin seksin harrastamiseen kumppaninsa kanssa, ja 24 % nuorista aikuisista on jopa varannut väärän loman tai väärät päivämäärät, kun tutkiminen on yksinkertaisesti käynyt liian ylivoimaiseksi.
Netlag valtaa mielen jo 51 minuutissa – samassa ajassa katsoisi puolikkaan jalkapallopelin tai pari jaksoa omaa lempisarjaa Netflixistä. Suunnittelun vaiva on saanut lähes puolet nuorista matkailijoista matkustamaan uudestaan samaan kohteeseen (44 %), ja viidesosalle milleniaaleista suunnittelu on käynyt niin ylivoimaiseksi, että he ovat jättäneet matkan kokonaan varaamatta (19 %). 66 % vastaajista arvioi voivansa maksaa ylimääräistä suunnittelurumban välttämiseksi, ja lähes joka neljäs (24 %) olisi valmis maksamaan ystävälleen keskimäärin 200 €, jotta tämä hoitaisi suunnittelupuolen.
Myös tuottavuus työpaikalla kärsii. Lähes joka kolmas vastaaja (30 %) myöntää tekevänsä lomasuunnittelua salaa töissä, ja 18 % vastaajista kertoo saavansa vähemmän töitä tehtyä etsiessään lomamatkaa. Tämä ei ole kovin yllättävä luku, sillä 35 % milleniaaleista tutkii jopa 10 lomavaihtoehtoa ennen varaamista.
Muiden matkailijoiden antamat arviot ovat tärkein tuki päätöksenteossa 92 prosentille matkailijoista, ja asiakasarviot äänestettiinkin kaikkein tärkeimmäksi työkaluksi lomamatkan varaamisessa. Auttaakseen kaikkia välttämään netlagin ja helpottaakseen lomasuunnittelua Hotels.com on julkistanut vuoden 2019 Loved by Guests -palkintojen voittajat – eli hotellit, jotka ovat saaneet parhaat asiakasarviot. Tänä vuonna voittajia oli koko maailmassa 59 204 ja Suomessa yhteensä neljä (4) kappaletta.
Viisi eniten Loved by Guests -palkintoja kerännyttä kaupunkia
1. Rooma
2. Venetsia
3. Firenze
4. Santorini
5. Hanoi
Suomen Loved by Guests -voittajat 2019
Hotel F6, Helsinki
Apartment Hotel Aallonkoti,Helsinki
Hotel Lilla Roberts, Helsinki
Arctic Light Hotel, Rovaniemi
Kaikki vuoden 2019 Loved by Guests -voittajat löytyvät osoitteesta: https://fi.hotels.com/hotel-deals/loved-by-guests-2019