Matkailuteollisuus tyytyväinen hallituksen linjauksiin

Elinkeinoministeri Mika Lintilä saa kiitosta

Suomalainen matkailuteollisuus iloitsee Suomen hallituksen tuoreista linjauksista, jotka mahdollistavat niin työ- kuin vapaa-ajan matkustuksen aikaisempaa laajamittaisemmin Suomesta ja Suomeen 19. syyskuuta alkaen.

Alan yritysten keskuudessa kysymyksiä kuitenkin herättää se, otetaanko hallituksen linjauksissa tasapuolisesti huomioon niin ulkomailta Suomeen kuin Suomesta ulkomaille operoivien yritysten tarpeet niin, että yritysten ja myös matkustajien yhdenvertainen kohtelu säilyy. Epäselvyyttä on myös sen suhteen, miten ja millä aikataululla koronatilanteen negatiivinen kehitys jossain maassa vaikuttaa tämän maan statuksen arviointiin Suomessa.

Koronapandemian koetellessa matkailuteollisuutta edelleen myös Suomessa, yhä useampi päättäjä on havahtunut alan yritysten avunhuutoihin. Lapin-matkailu ja alueelle suunniteltu matkustuskupla ovat saaneet viime aikoina paljon medianäkyvyyttä, mutta on oleellista huomata, että yhtä lailla kansainvälisten matkailijoiden puuttumisesta kärsivät niin Helsinki kuin koko pääkaupunkiseutu. Kiinnostusta koko maatamme kohtaan on runsaasti muualla Euroopassa, joten myös monille eurooppalaisille matkanjärjestäjille Suomen hallituksen linjaukset tulevat helpotuksena syksyn ja talvikauden matkojen osalta.

-Ilmassa on vielä paljon kysymysmerkkejä, mutta matkailualalla ollaan tyytyväisiä avauksesta, jolla matkailua voidaan käynnistää ja suunnata systemaattisesti kohti luotettavalla pohjalla olevaa käytäntöä. Olemme iloisia, että elinkeinoministeri Lintilä on kuullut huolemme ja ponnistellut matkailun avaamisen puolesta ja että koko hallituksen tasolla tilanne on ymmärretty, kiittelee Suomen matkailualan liiton SMALin puheenjohtaja AnneMarjutVäänänen.

Matkailuteollisuus on iso työllistäjä

Matkailuteollisuus työllistää Suomessa yli 142 000 henkilöä, ja koronakriisin aikana matkailun merkitys Suomen kansantaloudelle on tunnustettu. Suomeen matkailijoita odottavien yritysten ohella Suomesta ulkomaille matkapaketteja ja matkapalveluita myyvät yritykset ovat olleet kuukausikaupalla odottavalla kannalla sen suhteen, milloin bisnestä on mahdollista toden teolla käynnistää uudelleen. Hallituksen tämänpäiväisetkin linjaukset jättävät paljon pohdittavaa matkatoimistoille, varustamoille, lentoyhtiöille ja muille matkailuyrityksille.

-Olemme peränneet matkustuslinjausten pitkäjänteisyyttä – pitäähän päätökset matkojen toteutumisesta tehdä usein viikkoja, jopa kuukausia ennen matkan alkua. On myös tärkeää, että Suomesta ulkomaille matkustavia kohdellaan yhdenvertaisesti ulkomailta Suomeen matkustavien kanssa, pohtii SMALin toimitusjohtaja Heli MäkiFränti.