Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRan jäsenkyselyn mukaan alan yritykset odottavat vuoden 2019 kesämyynnin kasvavan viime vuoteen verrattuna. Alkoholin korkea verotus heikentää toimialan kilpailukykyä niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten asiakkaidenkin keskuudessa.
Kaksi kolmasosaa yrityksistä odottaa kesämyynnille kasvua. Suurin osa niistä, jotka arvioivat kesämyynnin kasvavan edellisvuodesta, odottavat 2–3 prosentin kasvua. Ainoastaan noin 16 prosenttia yrityksistä arvioi kesämyynnin vähenevän edellisvuodesta.
– Lämpimät kesäkelit vaikuttavat yleensä ottaen positiivisesti ravintola- ja matkailualan kesämyyntiin. Viime vuonna epätavallisen helteinen kesä oli kuitenkin harvoille ihanteellinen: esimerkiksi terassimyyntiin panostavat ravintolat ja vesipuistot menestyivät hyvin, mutta useissa muiden alojen yrityksissä ”liian” kuuma kesä näkyi asiakasmäärissä. Mikäli tulevan kesän olosuhteet ovat otolliset, voi sesonkimyynti olla jopa odotuksia parempi, MaRan pääekonomisti Ari Peltoniemi arvioi.
Ennuste varovaisen myönteinen
Matkailu- ja ravintola-ala on suhteellisen herkkä sään vaikutuksille – liian kuuma, sateinen tai viileä sää aiheuttaa monille alan yrityksille ongelmia kesäsesongin aikana. MaRan järjestämässä matkailu- ja ravintola-alan seminaarissa toteutetun pikagallupin mukaan valtaosa alan yrityksistä piti liiketoiminnalleen ihanteellisena kesäsäänä aurinkoista tai puolipilvistä säätä, joka on lämpötilaltaan +20–25 °C.
Ennuste koko vuodelle 2019 on varovaisen myönteinen. Yksi kotimaan matkailun kasvun suurimpia esteitä on palvelujen hintataso verrattuna suomalaisten suosikkilomakohteisiin. Korkeat työvoimakustannukset ja verot nostavat Suomen hintatason korkeaksi. Erityisen kireää on alkoholin verotus.
Anniskelun arvonlisävero 14 prosenttiin
– Alkoholin verotus ravintoloissa on Suomessa EU:n kireintä. Ravintoloiden tärkeimmän alkoholijuoman, oluen verotus, on suorastaan ylivoimaisesti kireintä EU:ssa. Ravintolaruokamatkailu on vahvistuva trendi maailmalla. Alkoholin korkea verotus heikentää toimialamme kilpailukykyä niin kotimaisten kuin ulkomaalaisten asiakkaidenkin keskuudessa. Tietojemme mukaan alkoholijuomaveron korotus on jälleen hallitusohjelmaneuvotteluissa esillä. Veron korotus olisi kova isku suomalaiselle matkailu- ja ravintola-alalle. Samalla se olisi piristysruiske ulkomaan matkailulle ja alkoholin matkustajatuonnille Baltian maista, kommentoi MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.
TAK Oy:n tuoreen tutkimuksen mukaan suomalaiset toivat vuoden 2019 alkukuukausina olutta Viron matkoilta 40 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Kehityksen taustalla on Suomessa vuoden 2019 alussa tehdyt alkoholiverojen korotukset, joiden myötä ero Suomen ja Baltian maiden alkoholiverotasojen välillä kasvoi entisestään.
– Työllisyyttä ja pitkän aikavälin verotuloja turvaava ratkaisu olisi alentaa anniskelun arvonlisävero 14 prosenttiin, Lappi toteaa.