MAMMA MIA myyty yli 90 000 lippua

 Kansainvälisesti ylistetty spektaakkeli enää viikon ajan näyttämöllä

Toukokuun 4. päivä ensi-iltansa saanut suomenkielinen MAMMA MIA! -musikaali on ollut huikea menestys ja lippuja on myyty jo yli 90 000 kappaletta. Useita näytöksiä loppuunmyynyt ainutlaatuinen show on nähtävissä 2. kesäkuuta saakka Helsingissä.

MAMMA MIA! on yksi maailman kaikkien aikojen menestyneimmistä musikaaleista, eikä se ole jättänyt suomalaisiakaan kylmiksi. Musikaali on saanut yleisöltä ja arvostelijoilta kiitosta erityisesti Paula Vesalan suomentamista kappaleista, karismaattisten tähtien lavaenergiasta ja upeista laulu- ja tanssikohtauksista. Musikaalin voi nähdä Helsingin Messukeskus Amfi -teatterissa 2.6. asti ja tällä hetkellä lippuja on saatavilla vielä kuuteen esitykseen.

-Pitkään suunnittelemamme musikaali on herännyt eloon upealla tavalla. Yli 90 000 katsojaa on ostanut lipun musikaaliin ja upeilla esiintyjillämme on etuoikeus esiintyä täysille saleille. Tämä on hieno saavutus ja haluamme kiittää yleisöä lämpimästä vastaanotosta, sanoo PER C:n taiteellinen tuottaja, Bengt Bauler.

Laura Voutilaisen esiintymistaidot keränneet kehuja kansainvälisellä tasolla

MAMMA MIA! -musikaalin esiintyjäkaartissa on mukana pitkän linjan artisteja ja lupaavia tulokkaita. Sofiaa näyttelevä, Uumajassa musikaaliartistiksi opiskeleva 21-vuotias Petra Pääkkönen on lumonnut katsojat heleällä äänellään ja eläytymisellään. Laura Voutilaisen, Nina Tapion ja Johanna Kokon välistä lavakemiaa ja ammattitaitoa on niin ikään kiitelty. Voutilainen on saanut osakseen ylistystä teatteriarvioissa upeasta eläytymisestään ja lavakarismastaan. Voutilaisen suoritusta on kehuttu myös kansainvälisen työryhmän sisällä.

-Laura on ollut erinomainen valinta musikaaliin. Myös Lontoon kantaesityksen takanakin oleva työryhmä on todennut, että Laura on kansainvälisellä tasolla yksi parhaiten Donnan roolin hallitsevista artisteista. Kun ottaa huomioon, että musikaalia on esitetty 17:llä kielellä 440:ssä kaupungissa, niin onhan se uskomaton meriitti!, ACE Productionin tuottaja Johan Storgård kertoo.

Musikaalin kappaleita ei tulla äänittämään jälkikäteen, joten suomenkieliset ABBA-hitit voi kuulla vain tänä keväänä Helsingissä.

Suomenkielinen MAMMA MIA! -musikaali

Rajoitettu määrä esityksiä 2.6.2018 asti – lippuja vielä jäljellä: lippu.fi/mammamia
90 000 myytyä lippuja ja useita loppuunmyytyjä näytöksiä
Musikaali avasi uuden, suomen suurimman Messukeskus Amfi -teatterin
Paula Vesala on kääntänyt musikaalin 22 ABBA-hittiä suomeksi – musiikkia ei tulla julkaisemaan erikseen.
Lavalle nähdään mm. Laura Voutilainen (Donna), Veeti Kallio (Sami) ja Nina Tapio (Roosa)
Ohjaajana MAMMA MIA! -veteraani Paul Garrington.

MAMMA MIA! – todellinen menestysmusikaali

PER-C ja ACE-Production yhdessä Helsingin Messukeskuksen kanssa tuottavat MAMMA MIA! -hittimusikaalin Suomeen Judy Craymerin, Richard Eastin, Björn Ulvaeusin ja Littlestarin yhteistyössä Universalin kanssa solmiman sopimuksen mukaisesti.

MAMMA MIA! on esitetty 440 kaupungissa ympäri maailmaa ja yli 60 miljoonaa katsojaa on rakastunut musikaalin henkilöhahmoihin, tarinaan ja musiikkiin. Mukaansatempaavan tarinan tapahtumapaikkana on kuvankaunis kreikkalainen saari. Donnan, nelikymppisen yksinhuoltajan, tytär Sofia on menossa naimisiin. Sofia ei tiedä kuka hänen isänsä on, mutta luettuaan äitinsä päiväkirjan hän tajuaa, että isäehdokkaita on peräti kolme. Hän kutsuu kaikki kolme miestä häihinsä salaa. Yksi miehistä on hänen isänsä, mutta kuka?

MAMMA MIA! -musikaalissa musiikista ja lyriikoista vastaavat Benny Andersson & Björn Ulvaeus, käsikirjoituksesta Catherine Johnson, ohjauksesta Phyllida Lloyd ja koreografiasta Anthony Van Laast. Tuotantosuunnittelijana toimii Mark Thompson, valaistuksen on suunnitellut Howard Harrison ja äänisuunnittelusta ovat vastanneet Andrew Bruce ja Bobby Aitken. Martin Kochin vastuulla taas on musiikin johtaminen, lisäykset ja sovitukset.