Malaga, Bangkok ja Lontoo kärjessä

Kuvassa Costa del Solin itäisin rantakaupunki Nerja. Kuva: Arran Bee / Flickr

Mitkä olivat kuluneen vuoden suomalaisten haetuimmat lentokohteet, mitkä kohteet taas jäivät listan hännille? Lento- ja hotellihakukone momondo.fi analysoi vuoden 2017 hakutilastojaan ja selvitti, mihin kohteisiin suomalaiset tekivät eniten ja vähiten hakuja kuluneiden kahdentoista kuukauden aikana. Haetuimpien joukkoon mahtui keskenään hyvin erilaisia kohteita, ja listalta löytyy niin kaupunki-, ranta- kuin kaukokohteitakin.

Suomalaisten haetuin kohde vuonna 2017 oli aurinkoinen Malaga, ja toiseksi haetuin niin ikään valoa ja lämpöä tarjoava Bangkok. Kolmanneksi listalla sijoittuu monipuolinen ja eläväinen Lontoo. Espanjan kohteet ovat läpi vuoden suomalaisten suosiossa, ja myös neljänneksi haetuin kohde on espanjalaista rantaelämää ja värikästä kaupunkikulttuuria yhdistävä Barcelona.

-Muutaman tunnin lentomatkan päässä sijaitsevat kaupunkikohteet ovat suosittuja, koska niihin matkustaminen ei vaadi suurta ajallista panostusta. Kohteessa voi siis keskittyä nauttimaan täysillä paikallisesta tunnelmasta lyhyemmälläkin reissulla”, kommentoi momondon Suomen edustaja Miina Malkki.

-Vuonna 2017 suomalaiset hakivat lentoja erityisesti Euroopan kaupunkikohteisiin. Espanja on suomalaisille helppo ja tuttu matkakohde, mutta esimerkiksi myös listalta löytyvä Lissabon on Barcelonan tapaan kulttuuria, historiaa ja lähellä sijaitsevia loistavia rantamahdollisuuksia kaipaaville suomalaisille oiva valinta.

VUODEN 2017 HAETUIMMAT KOHTEET
1. Malaga
2. Bangkok
3. Lontoo
4. Barcelona
5. Berliini
6. Amsterdam
7. Rooma
8. Praha
9. Lissabon
10. Tukholma
VUODEN 2017 VÄHITEN HAETUT KOHTEET:

1. Macau, Macao
2. Sibiu, Romania
3. Sihanoukville, Kambodza
4. Port Harcourt, Nigeria
5. Salalah, Oman
6. Kirkenes, Norja
7. Cali, Columbia
8. Tuzla, Bosnia-Herzegovina
9. Bolzano Bozen, Italia
10. Buffalo, Yhdysvallat
”Osa matkustajista haluaa suunnata matkakohteeseen, joka ei ole turistien suosiossa. Myös vuoden vähiten haettujen kohteiden listaus voi tarjota inspiraatiota seuraavaa seikkailua suunnitteleville suomalaismatkailijoille”, Malkki lisää.
HAKUTILASTOISTA:
Tilastot on kerätty vuoden 2017 tammikuun 1. ja joulukuun 20. päivän välisenä aikana momondo.fi kautta tehtyjen hakujen perusteella. Vähiten haettujen kohteiden listalla huomioitiin kaikki kohteet, joihin oli vuoden aikana tehty vähintään 500 hakua.