Lappeenrannan museoiden Viipuri-valokuvia Finnassa

Näkymä Karjalankadulta (Aleksanterinkadulta) Viipurin rautatieasemalle. Kuva: Lappeenrannan museot.

Lappeenrannan museot on julkaissut hakupalvelu Finnassa noin 400 uutta valokuvaa Wiipuri-museon kokoelmastaan.

Kuvien kautta katsoja pääsee tutustumaan Viipurin kaupunkiin ja kaupungin ihmisiin 1900-luvun alusta 1930-luvulle sekä myös sotien aikaiseen pommitettuun kaupunkiin. Kaupunkimaisemia ja elämää ovat kuvanneet tunnetut nimet, kuten Helios Oy, mutta myös paikalliset henkilöt, kuten harrastajavalokuvaaja Mauno Oksala sekä Viipurin suojeluskuntapiirissä 1930-luvun alussa toiminut Hugo Turunen. Julkaistusta aineistosta löytyy itsenäistyneen Suomen ajan kaupunkimaisemia muun muassa Linnoituksesta ja muista kaupunginosista sekä Eteläsatamasta. Kuvien aiheina on kaupunkinäkymien lisäksi niin urheiluseuroja, kulttuuritapahtumia kuin viipurilaisten tavallista eloa kaupungissaan.

Valokuvahanke toteutettiin Suoja-säätiön rahoittamana hankkeena heinä-syyskuussa 2019.

Hankkeessa tuotettu materiaali löytyy täältä. Katso upeat kuvat Viipurista.

https://tinyurl.com/Viipuri-hanke-2019