Kulttuuria ja vilkasta yöelämää – Ateena ja Sitges

Ateena on loistava kohde niille, joita historia kiinnostaa. Kuva: TUI Finland

TUIn tulevan kesän kaupunkilomavalikoima täydentyy kahdella mielenkiintoisella uutuudella: Ateenalla ja Sitgesillä. Ateena tarjoaa kulttuurin suurkuluttajille mahdollisuuden huikeaan historiatrippiin länsimaisen demokratian juurille. Sitges puolestaan houkuttaa rannoilleen Euroopan cooleimmat bilehileet.

Ateena – länsimaisen kulttuurin koti

Länsimaisen sivistyksen, kulttuurin ja demokratian syntymäpaikka Ateena on kiistatta yksi Euroopan tärkeimmistä kulttuurihistoriallisista matkailukohteista. Lisäksi Ateena on onnistunut kehittymään moderniksi suurkaupungiksi, jossa on trendikkäitä ostosmahdollisuuksia, monipuolinen ravintolatarjonta sekä ulkoilmakonsertteja kesäisin. Täällä päivät kuluvat mukavasti antiikinaikaisten raunioiden lomassa kuljeskellen ja iltaisin voi suunnata kuuntelemaan paikallista musiikkia buzukiklubeille.
Suurkaupunkielämään voi yhdistää kivasti myös rantaloman tekemällä laivaretkiä Pireuksen satamasta Kreikan saaristoon.

Bilehileiden Sitges

Kansainvälinen Sitges on onnistunut sekoitus hienoja rantoja, pikkukaupungin tunnelmaa ja rentoa iltaelämää Espanjassa, Välimeren rannalla. Katalonian suosituimpiin rantakohteisiin kuuluva kaupunki näyttäytyy päivisin leppoisana ja rauhallisena, mutta herää iltaisin eloon yöelämän keskuksena.

Vain noin kolmenkymmenen kilometrin päässä Barcelonasta sijaitseva Sitges on erityisesti seksuaalivähemmistöjen ja pikkutunneille asti juhlivien lomalaisten suosiossa. Viikonloppuisin meno on erityisen vauhdikasta, koska myös monet barcelonalaiset saapuvat sinne rentoutumaan ja juhlimaan. Iltaelämän keskus on Marques de Montroigin baarikatu, jota myös Calle del Pecadoksi, ”syntien kaduksi”, kutsutaan. Yksi suosituimmista yökerhoista on legendaarinen Pacha. Ketjun ensimmäinen yökerho avattiin juuri Sitgesissä vuonna 1967.

Viineistä kiinnostuneen matkailijan kannattaa ehdottomasti tehdä retki lähellä Sitgesiä sijaitseville viinialueille. Yksi Espanjan tunnetuimmista viinitaloista Torres toimii Penedèsissä helpon ajomatkan päässä. Cavan ystävien kannattaa puolestaan suunnata Sant Sadurni d’Anoiaan, jossa valmistetaan mm. Codorníu-kuohuviiniä.
TUI järjestää matkoja Ateenaan ja Sitgesiin reittilennoin toukokuulta syyskuun lopulle