Keski-Euroopan joulumarkkinat käynnistyvät

Keski-Euroopan joulumarkkinat avautuvat monissa kaupungeissa. Nettimatkatoimisto ebookersin selvityksen mukaan tunnelmalliset joulumarkkinat löytyvät myös lähes joka toisen suomalaisen matkahaaveista.

Monet suomalaisillekin tutut Euroopan kaupunkikohteet ovat erityisen tunnettuja maineikkaista joulumarkkinoistaan. Joulumarkkinoiden tunnelma kiehtoo myös suomalaisia matkaajia, sillä nettimatkatoimisto ebookersin selvityksen mukaan vastanneista suomalaisista 49 % kertoo olevansa kiinnostunut matkustamaan Keski-Euroopan joulumarkkinoille. Keski-Euroopan joulumarkkinat kiinnostavat etenkin 25-34 -vuotiaat, joista 55 % kertoo olevansa kiinnostuneita joulumarkkinoista.

– Joulun alla tututkin matkakohteet loistavat satumaista tunnelmaansa, kun joulumarkkinat käynnistyvät ja kohteet näyttävät itsestään täysin uuden puolen. Kätevien matkayhteyksien päässä sijaitsevat monet Euroopan maineikkaimmat joulumarkkinat, joilla joulutunnelman lisäksi suomalaiset pääsevät nauttimaan myös muista suurista matkailuun liittyvistä intohimoistaan; paikallisista perinteistä sekä ruokaherkuista ja juomista, ebookersin viestinnästä vastaava Rebecca Murphy kertoo.

Nettimatkatoimisto ebookers listasi joulunalusajan kiinnostavimmat joulumarkkinat suomalaisille tutuista kaupunkikohteista:

Tallinna, Viro

Suomalaisille näppärän matkan päässä sijaitsevat joulumarkkinat Tallinnassa on valittu Euroopan kauneimmiksi markkinoiksi jo kolme vuotta sitten. Tämän vuoden erikoisuutena on laaja glögivalikoima jonka maut kattavat lähes kaikki Viron marjat. Ruokaelämyksiä kaipaavalle Tallinnan joulumarkkinat tarjoavat maistuvia makkaroita, leipiä ja juustoja hillojen kera.

Myös joulumarkkinoita ympäröivä alue saa joulunaikaan uuden ilmeen, kun Vanhan kaupungin katuja ja portteja koristavat jouluvalot ja joulutunnelmaa tuomassa on myös 250 pientä kuusta.

Göteborg, Ruotsi

Myös Göteborgissa pääsee joulutunnelmaan, sillä Lisebergin huvipuistoon sijoittuvat joulumarkkinat yhdistävät saumattomasti huvipustoympäristön ja joulun taikaa. Upeiden jouluvalojen loisteessa kävijät pääsevät nauttimaan niin perinteisten myyntikojujen antimista kuin talvikarusellin tunnelmasta ja perinteisen puuvuoristoradan vauhdista. Innokkaimmille talviurheilijoille löytyy myös upea luistelurata.

Berliini, Saksa

Upea Bebelplatz saa kunnian toimia perinteisten Gendarmenmarktin WeihnachtsZauber-joulumarkkinoiden lokaationa Gendarmenmarktin remonttitöiden takia. Tunnelmaa ja jouluntaikaa Berliinin historiallisessa keskustassa riittää aina uudenvuoden aattoon saakka. Tarjolla on eksklusiivisia herkkuja ja käsitöitä pukinkonttiin, shampanjaa ja perinteistä hehkuviiniä unohtamatta. Prenzlauer Bergin kaupunginosassa sijaitsevassa Kulturbrauereilla voi puolestaan nauttia skandinaavisesta joulutunnelmasta keskieurooppalaisittain. Tarjolla on muun muassa klubeja, ravintoloita ja teattereita sekä vuosittain järjestettävät Lucia-joulumarkkinat, joilla voi bongata muutaman suomalaisen kojunkin!

Wien, Itävalta

Arvioiden mukaan yli 4 miljoonaa kävijää vuosittain houkuttelevat Wienin joulumarkkinat ovat joulmarkkinoiden klassikko. Wienin tunnetuimmilla Joulumarkkinoilla Rathausplatzilla pääsee maistamaan lukemattomia pretzel-makuja ja tietenkin jouluista klassikkojuomaa Weihnachtspunschia. Paras aika vierailulle on illan hämärtyessä, kun jouluvalot syttyvät ja markkina-aluetta ympäröivä puisto herää henkiin. Romanttisuudestaan tunnetusta puistosta löytyy esimerkiksi jouluinen elämyspolku ja maailmanpyörä.

Praha, Tsekki

Prahan vanhan kaupungin aukiolla järjestettävät joulumarkkinat ovat Prahan parhaimmistoa. Prahan joulumarkkinoille tunnusomainen mausteinen tuoksumaailma johdattaa ihailemaan käsitöitä ja nauttimaan perinteisistä herkuista kuten makkaroista, leivoksista ja makeisista. Vanhan kaupungin joulumarkkinoiden ehdoton vetonaula on torin keskelle pystytettävä joulukuusi, joka valikoidaan joka vuosi eri puolelta Tsekkejä.

Brysseli, Belgia

Brysselissä joulumarkkinoiden vetonaulana toimii yli 200 myyntikojun kokonaisuus joka levittäytyy yli 3 kilometrin mittaiselle reitille. Jopa yhdeksi Euroopan kauneimmiksi valituilta markkinoilta löytyy myyntikojuista nauttimisen lisäksi aktiviteetteja ja nähtävää kaikenikäisille. Brysselin joulumarkkinoiden kävijät pääsevät nauttimaan uniikista äänin ja valotehostein höystetystä esityksestä. Tasatunnein esitettävä show on ilmainen ja takuuvarmasti vaikuttava. Joulumarkkinoista pääsee nauttimaan myös näppärän junayhteyden päässä vaikkapa hurmaavassa Bruggen kaupungissa.

*ebookersin matkailututkimus tehtiin Bilendin hallinnoimassa M3 Panelissa 15.-19.8.2022 välisenä aikana. Siihen vastasi 1000 suomalaista ja vastaajajoukko kiintiöitiin väestöä edustavaksi sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Bilendi on Suomen Markkinatutkimusliiton ja ESOMAR:in jäsenyritys.