Junamatkustus kasvanut reippaasti muutamassa vuodessa

Vuodesta 2016 junamatkustus kotimaan kaukoliikenteessä on kasvanut yhteensä 24 %. Lokakuussa matkamäärät nousivat jälleen ja yhteensä kotimaan kaukojunissa tehtiin yli 1,3 miljoonaa matkaa, +12 % viime vuotta enemmän. Myös asiakaskokemusta ja mainetta mittaavissa tutkimuksissa VR:n suosio ja sijoitus kasvoivat viime vuodesta.

Lokakuussa ylivoimaisesti eniten junamatkoja tehtiin Helsingin ja Oulun välillä, +43 % viime vuotta enemmän. Suosio kasvoi reippaasti myös Helsingin ja Jyväskylän sekä Helsingin ja Rovaniemen välillä. Molemmilla reiteillä matkustus kasvoi lokakuussa +25 % edellisvuoteen verrattuna.

Junamatkustuksen suosion kasvu on jatkunut vahvana vuodesta 2016 VR:n laskettua pysyvästi kaikkia kaukoliikenteen hintoja. Matkustajamäärät ovat kasvaneet yhteensä +24 % vuosien 2016-2019 lokakuiden välillä.

-Juna on muihin kulkumuotoihin verrattuna edullinen ja huoleton tapa matkustaa ja perille pääsee sujuvasti asemalta asemalle, ilman odottelua. Esimerkiksi Helsinki-Oulu-välin matkaa nopeimmillaan alle viiden ja puolen tunnin, ja alle 27 euron hintaan, mikä tekee siitä erittäin kilpailukykyisen vaihtoehdon. Etunamme on myös junan ylivertainen ympäristöystävällisyys sekä matka-ajan vapaa hyödyntäminen, kertoo matkustajaliikennejohtaja Topi Simola.

Maine ja asiakasuskollisuus nousussa

Matkamäärien lisäksi junamatkustuksen suosion kasvu näkyy myös VR:n mielikuvassa. T-Median toteuttamassa Luottamus&Maine-tutkimuksessa VR oli tänä vuonna parhaiden parantajien joukossa. Vuosittain tehtävässä tutkimuksessa arvioidaan yritysten mainetta eri osa-alueiden kautta. VR:n maine oli kehittynyt positiivisesti kaikilla eri alueilla ja erityisesti vastuullisuuden osalta mielikuva oli noussut hyvälle tasolle. Myös tuotteiden ja palveluiden mielikuva oli parantanut merkittävästi viime vuodesta.

Lisäksi asiakaskokemusta ja asiakasuskollisuutta mittavassa Asiakkuusindeksi 2019 -tutkimuksessa VR:n asiakasuskollisuus oli noussut jopa 11 sijaa.

-Olemme tehneet paljon töitä asiakaskokemuksen kehittämisen eteen niin asiakaskohtaamisissa junissa kuin digitaalisissakin palveluissa, joten olemme todella iloisia, että panostuksemme näkyy. Jatkamme palveluidemme ja toiminnan kehittämistä yhdessä henkilökuntamme kanssa, asiakkaitamme kuunnellen ja heidän tarpeensa huomioiden, Simola jatkaa.

VR on panostanut viime vuosina merkittävästi kalustoon ja matkustusmukavuuteen, muun muassa uusimalla kaikki ravintolavaunut ja Ekstra-luokat, uudistamalla Allegro-junien sisustuksen ja lisäämällä asiakaskapasiteettia uusilla päivävaunuilla. Parhaillaan on käynnissä myös digitaalisten myyntikanavien ja myyntijärjestelmän uudistus. Uuden VR Matkalla-mobiilisovelluksen ensimmäinen, paljon kehuja kerännyt versio on jo sovelluskaupoissa ladattavissa ja uusi vr.fi-verkkopalvelu avataan viimeistään tammikuussa.