Jula ruotsalainen halpatavaratalo rantautuu Suomeen

Jula  myy muun muassa puutarhatuotteita, kodin tuotteita, rakennustarvikkeita, sähkötarvikkeita, vapaa-ajantuotteita sekä autoihin liittyviä tarvikkeita. Jula toimii tällä hetkellä Ruotsissa, Norjassa ja Puolassa. Halpaketju panostaa kivijalkamyymälöiden ja verkkokauppaan. Maajohtajana aloittaa  Jaakko Soini.

– Tämä on kunnia, ja tuntuu hyvin jännittävältä. Olen saanut erittäin hyvän kuvan Julasta, perheyrityksestä, jolla on vahva Jula-hengen mukainen yrityskulttuuri. Se sopii minulle hyvin, Jaakko Soini sanoo.

Soini aloittaa Julan Suomen maajohtajana 15. marraskuuta. Hänellä on 20 vuoden kokemus vähittäiskaupasta Stadiumin palveluksessa Suomessa, jossa hän toimi viimeisen 16 vuoden ajan maajohtajana.

– Uskomme vahvasti Suomeen, joka on hyvin samankaltainen markkina-alue kuin Ruotsi. Jaakon saaminen mukaan on erittäin myönteistä, varsinkin kun hänellä on taustaa ruotsalaisen yrityksen johtamisesta Suomessa, Julan toimitusjohtaja Joachim Frykberg sanoo.

Pitkä kokemus vähittäiskaupasta

– Olemme erittäin tyytyväisiä, että olemme löytäneet uuden maajohtajan Suomeen. Jaakolla on laaja kokemus vähittäiskaupasta, ja hän on ollut mukana koko Stadiumin matkalla Suomessa, mikä on suuri etu. Hän sopii erittäin hyvin Julan kulttuuriin, ja hän jakaa arvomme, mikä on ollut erittäin tärkeä tekijä rekrytoinnissa, hänen taitojensa ja kokemuksensa lisäksi, Julan DSO (Director Store Operations) Johan Sjöhagra sanoo.
Julan ensimmäiset myymälät Suomessa avataan vuoden 2022 aikana.

– Tehtävänä on aluksi varmistaa Julan tulo Suomen markkinoille. Jaakko varmistaa myös muun muassa liiketoiminnan tehokkuuden, konseptin toimivuuden ja varmistaa, että kohtaamme suomalaiset asiakkaat parhaalla mahdollisella tavalla, Johan Sjöhagra sanoo.
Kulttuurin rakentaminen tärkeää

Jaakko on kotoisin Espoosta, jossa hän asuu perheensä kanssa. Vapaa-ajallaan hän harrastaa monipuolisesti urheilua, kuten pyöräilyä, juoksua, maastohiihtoa tai padelia.

– Toivon voivani tehdä paljon Julan hyväksi Suomessa. Segmentti on minulle uusi, mutta minulla on laajaa kokemusta ja tunnen Suomen vähittäismarkkinat hyvin. Meille on tärkeää ymmärtää yrityksen arvot ja kulttuuri sekä rakentaa vahva joukkue Suomeen. Sitten tietysti oikeiden liiketilojen löytäminen on meille alussa hyvin tärkeää. Valikoima on myös tärkeä, mielestäni Suomi ja Ruotsi ovat hyvin samanlaisia, mutta tietysti on myös eroja, Jaakko Soini sanoo.